Miten kirjoittaa oikeasti vetoava nettideitti-ilmoitus?

Back to yleinen keskustelu O

Tässä kysymys jota kavereiden kanssa on jonkin verran pohdittu viime aikoina: Nykyaikana on kaikenlaisia sähköisiä medioita, lähinnnä erilaisia deittipalveluita, joiden kautta ainakin periaatteessa voi tavata mielenkiintoisia uusia vastakkaisen sukupuolen tuttavuuksia. Näitä oletettavasti myös seuraa joku, niiden suosiosta päätellen. Kuitenkaan, minulla tai kenelläkään näitä palveluita käyttäneellä tuttavallani ei ole ollut minkäänlaista onnea niiden kanssa, minulla on muistaakseni ollut 5 eri ilmoitusta eri medioissa, mutten koskaan ole saanut yhtään vastausta, eräs kaverini kuulemma joskus sai yhden.

Eli ongelmana on siis se, miten kirjoittaa sellainen ilmoitus joka herättää vastakkaisen sukupuolen kiinnostuksen? Nämä tavanomaiset "olen akateeminen, komea, pitkä, atleettinen, kulturelli yms"-läpät eivät varmaankaan toimi, mutta toisaalta inhorealistinen, "Olen alkoholisoitunut varastoduunari Kalliosta jolla ei ole harrastuksia, kavereita tai elämää"-tyyppinen ilmoituskaan ei kuulosta oikein kovin hyvältä. Vai onko toimivan ilmoituksen kirjoittaminen ylipäänsä mahdollista, vai elänkö vain jossain mielikuvitusmaailmassa jossa naiset lukevat Internetin deittipalstoja?

Jumala on luonut maailman silleen, että vaan komeimmat+parhaimmat+älykkäimmät saa lisääntyä.

Toi on mahdoton tehtävä :)

Netin deittipalveluissa pätee lähestulkoon sama sääntö kuin oikeassa elämässäkin, eli naiset on näytillä ja miehet koittaa sieltä hakea omansa. Esim deitti.netistä muutama tuttu nainen on kertonut, että on saanut satoja vastauksia parissa viikossa.. Itselläkin on kokemusta deitti.netistä, vastauksia nolla :D Kavereilla samantyyppisiä kokemuksia.

laitoin läpällä pari kuvaa deittiin joskus pari vuotta sit. muistin tarkistaa tilanteen pari kk myöhemmin ja oli tullut muutama hupaisa ehdotus saman sukupuolen edustajilta...

Quote by akir0
Jumala on luonut maailman silleen, että vaan komeimmat+parhaimmat+älykkäimmät saa lisääntyä.

No sittenhän oman suvun jatkaminen on helppoa ja varmaa. Onneksi kuulun kyseiseen ryhmään! :D

kerrot vaan totuuden. "haluun naispuolisen orjan sänkyyn ja keittiöön"

naiset kuulemma arvostaa rehellisyyttä :what:

Kirjauduin muutama päivä sitten City.fi:hin. Funkkis, raportoin kokemuksistani viimeistään Ruusutarhassa lauantaina..

:scared: + :cool:

Quote by Samus Aran
Kirjauduin muutama päivä sitten City.fi:hin. Funkkis, raportoin kokemuksistani viimeistään Ruusutarhassa lauantaina..

:scared: + :cool:

kyl ny noin komeen uroksen kainaloon pitäis eukkoo löytyy :P

Quote by jUSSi

Älä ala jUSSi flirttailee ;P

Sitäpaitsi, "mä vaan kattelen............."

:silence: :silence: :silence: :silence: :silence: :silence: :silence:

Quote by Funkatronik
Eli ongelmana on siis se, miten kirjoittaa sellainen ilmoitus joka herättää vastakkaisen sukupuolen kiinnostuksen

Sun kohdalla tämän luulisi onnistuvan varsin helposti. Kerrot ilmoituksessa lyhyesti itsestäsi ja laitat viestiin mukaan ao. linkit, niin saletisti heruu!
:D
http://www.platinum.ac/phpbb/viewtopic.php?t=16882
http://www.platinum.ac/phpbb/viewtopic.php?t=16974
http://www.platinum.ac/phpbb/viewtopic.php?t=16374
http://www.platinum.ac/phpbb/viewtopic.php?t=16191

Quote by jUSSi
Quote by Samus Aran
Kirjauduin muutama päivä sitten City.fi:hin. Funkkis, raportoin kokemuksistani viimeistään Ruusutarhassa lauantaina..

:scared: + :cool:

kyl ny noin komeen uroksen kainaloon pitäis eukkoo löytyy :P

kuka mitään mistään eukoista puhu? <3

..mut eikös samuksen surullisenkuuluisa "koneistosäätö" ottanu tulta alleen? ;)

Haha, sehän oli sun, linksun, parmesanin, jaggerin ja poken oma "do you speak cantonese?" -fantasia. Ei mulla mitään sellasta.......

BAGARROOO!

ps. tänään tuli ekat sydänsurut chatissa -> :crybaby:

Mä kirjoittelin pari vuotta sitten (ennen vaavua) aika paljon tonne ja väsäilin myös vastauksia. Käytännössä sain jokaiseen ilmoitukseen vastauksia ja aina mun posteihin vastattiin. Tuli myös tavattua ...

Homma meni about näin:

- lue parisataa "mies etsii naista" juttua ja kirjota ylös mitkä jutut on oikeasti hyviä ja toimii. Ne jutut mitkä tuntuu huonoilta ei ehkä ole hyviä kirjoittaa ...

- jos on naistuttuja, jotka on laittaneet ilmoituksia kysy mikä toimii ja mikä ei

- lue todella ajatuksella naisen postaus ja kirjoita vastaus jossa keskityt hyvin pitkälle niihin asioihin joista nainen on kirjoittanut (koska hän on niistä asioista usein kiinnostunut). Anna mielikuva, että pidät samoista asioista kun hän.

- ole todella persoonallinen ja leikittele omilla jutuillasi. Jätä tahallaan avoimia kysymyksiä, jotta nainen haluaa tietää lisää. Älä missään nimessä kerro koko elämääsi (sit oot epätoivoinen luuseri, joka luulee et vuodattamalla kaiken joku antaa säälistä)

- aloitus ja lopetus on tärkeimpiä. Aloitus sen takia, että naiset saa satoja vastauksia ja mielenkiinto on herätettävä heti alussa ja lopetus sen takia, että nainen haluaa vastata. Keksi myös hyvä otsikko.

- huumoria, huumoria, huumoria ...

- ole rehellinen. Suurin osa (ainakin naisten mukaan) kusettaa ihan täysillä eli "nuorehko, hoikka ja komea" on oikeasti 45v turvonnut äijä. Jos oot puhunut totta, niin tapaamisessa oot vahvoilla.

- lähetä kuva. Mielellään edustava (erilainen ympäristö, joku kiva juju, persoonallinen ... jos kuva on kotisohvalta, se on täysin persoonaton). Koska naiset saa kuvia erittäin vähän, tämä on todella hyvä keino erottua.

- älä lannistu, oot yksi tuhansista ja harjoitus tekee mestarin.

- jos ja kun pääset kirjoittelemaan jonkun kanssa, ehdota tapaamista nopeasti. Tämä siitä syystä, että ihmiset kusettaa netissä tosi rankasti ja siten henkilö voi olla ihan muuta ... siten voi oikeasti syödä miestä kun toisen kuvittelee prinsessaksi ja se onkin angstinen finninaamarokkari.

- selaa ilmoituksia monta kertaa päivässä. Vastaa heti. Tämä siitä syystä, että viikon olleet on saaneet satoja vastauksia ja yleensä ovat jo "valinneet" sen kenelle kirjoittavat. Siten kynnys "tutustua" uuteen on naisella erittäin korkea etkä saa vastausta ellei se oikeasti puhuttele naista erittäin hyvin.

Mut onnea kaikille yrittäjille :)

Quote by Tapi T
Quote by Funkatronik
Eli ongelmana on siis se, miten kirjoittaa sellainen ilmoitus joka herättää vastakkaisen sukupuolen kiinnostuksen

Sun kohdalla tämän luulisi onnistuvan varsin helposti. Kerrot ilmoituksessa lyhyesti itsestäsi ja laitat viestiin mukaan ao. linkit, niin saletisti heruu!
:D
http://www.platinum.ac/phpbb/viewtopic.php?t=16882
http://www.platinum.ac/phpbb/viewtopic.php?t=16974
http://www.platinum.ac/phpbb/viewtopic.php?t=16374
http://www.platinum.ac/phpbb/viewtopic.php?t=16191

Funkkis, Tapilla on pointtia :D

Jos ei tollasesta lämpene, niin on naisessa/miehessä/joku muu, mikä? vikaa.

No joo, löytyisikin nainen joka pitää runoista, viiksekkäistä miehistä, Russ Meyeristä ja on sitä mieltä että Don Johnson on maailman tyylikkäin pukeutuja.

*huokaus*

Saa kopioida suoraan:

Etsitään seuraa seksileikkien merkeissä. Jos sattuu luonteet yksiin, voidaan harkita muutakin. Jos ei, nussitaan vaan.

öö..mä luulin, että noi kaikki nettideitti-ilmoitukset on vaa softalla generoituja juttuja joiden tarkoitus on viihdyttää...vähän niinku jotain true-elämä fanficia...mut nähtävästi ei :O

Quote by Sero
öö..mä luulin, että noi kaikki nettideitti-ilmoitukset on vaa softalla generoituja juttuja joiden tarkoitus on viihdyttää...vähän niinku jotain true-elämä fanficia...mut nähtävästi ei :O

Mä tiedän todella paljon ihmisiä, jotka on tavanneet tota kautta ... lopulta kuitenkin ihan kätevä tapa tehdä jonkinmoista esikarsintaa :) (ja kuka sitä oikeesti kehtaa iskeä kaupan jonossa)

Quote by ville

Ite oon tavannut nykyiseni deittinetin kautta, about 2v sitten.. Baarissa tuli aina oltua siinä kunnossa ettei sieltä löytynyt mitään :D Ja tosiaan, harvemmin sitä tuli kaupan kassajonossa juteltua kenellekään, vaikka oliskin nähnyt jonkun kiinnostavan ihmisen.. Sitä edellisen tapasin taas "normaaleja reittejä" eli työn kautta.

Quote by akir0
Jumala on luonut maailman silleen, että vaan komeimmat+parhaimmat+älykkäimmät saa lisääntyä.

tästä todistusaineistoa koko perheelle: http://www.somethingawful.com/cliff/ihateyou

O