Peep Show

Back to klubitus.org O

[q]josbe,
Käskisitkö esimerkiksi koulukiusattua olemaan vähän "huumorintajuisempi"?

Damien, 21.2.2008 16:24:
Kyllä ja olen.
[/q]

Ihmiset ovat erilaisia. Omalla kohdallani tunnen että olen menettänyt jotain samalla kun osaan nykyisin osaa ottaa asiat hyvinkin kevyesti. Tuntuu että on pitänyt tehdä kompromissi oikean välittämisen ja oman nahan välillä. Jos ei välitä, ei voi sattuakkaan. En muiden osalta pysty sanomaan mikä on asioiden laita, mutta monista kommenteista tuntuu heijastuvan samanlaista tuskaa.

Mutulla mennään, mutta musta tuntuu että pitemmän päälle tuollaisen varovaisuuden tarve on (internet-)yhteisössä myrkyllistä. Varovaisemmat käyttäjät vähentävät yhteisöön osallistumista ronskimpien käyttäjien vallatessa enemmän ja enemmän tilaa. Mitä ronskimmaksi meno yhteisössä menee, sitä enemmän porukkaa siirtyy takavasempaan. Noidan kierre on valmis. Sitä enemmän porukkaa lähtee mitä enemmän yhteisöstä saatavan hyödyn määrä laskee. Lopuksi paikalle jää vain loppuunpalaneet veteraanit joilla ei ole mitään annettavaa (case point: plattari).

Joku jo aikaisemminkin heitti että klubitus = plattari, mihin ei voi todeta kuin että aika samanlaisissa viboissa mennään, valitettavasti.

no voisitteko vaan kaikki pitää sit turpanne kiinni.

[q]Apo, 21.2.2008 16:46:
---
Joku jo aikaisemminkin heitti että klubitus = plattari, mihin ei voi todeta kuin että aika samanlaisissa viboissa mennään, valitettavasti.

[/q]

Miksi tästä ollaan yllättyneitä?

ezzy, 21.2.2008 16:52:

Miksi tästä ollaan yllättyneitä?
[/q]

En tiedä onko "yllättynyt" oikea sana, mutta ainakin jossain vaiheessa klubituksessa tuntui olevan plattaria monipuolisempi käyttäjäkunta mikä heijastui enemmän positiivisella kuin negatiivisella tavalla ilmapiiriin.

[q]Apo, 21.2.2008 16:46:
---
josbe,

mun on kyllä puolustettava plattaria, vaikka en koe olevanikaan VIELÄ loppuunpalanut veteraani. Plattarissa on monia hyviä asioita. Siellä ei ainakaa väännetä tikusta asiaa tai ainakaa sillä tikulla kaiveta persettä.

[q]Progress, 21.2.2008 17:14:
Siellä ei ainakaa väännetä tikusta asiaa tai ainakaa sillä tikulla kaiveta persettä.
[/q]
Niin. Enää. Nyt siellä ei taida olla oikein mitään mistä vääntää, ku kaikki osiot on ihan kuolleita.

[q]Individual, 21.2.2008 13:50:
Välillä olis kyllä kiva tietää, mitä se plur on todellisuudessa ollut. Onko ihmisten välillä ollut suurempi ymmärrys silloin back in the good ole days vai oliko huumeet vaan parempia ja vähemmän toimijoita alalla thus vähemmän eturistiriitoja?
[/q]

kaikkee tota. Lisäksi, aivan kuin olisin ollut viime aikoina yleistä negailua ja ihme kilahduksia ties mistä älyttömyyksistä ihan joka suunnalla, ei pelkästään näillä skenen foorumeilla netissä. Onko jengi vanhemmiten/näinä aikoina jostain syystä ruvennu huomattavan paljon kyynisemmiksi? Mistä tää kaikki negatiivinen energia oikein purkautuu?

en tajuu. ei sen ystävällisen vastauksen antaminen ja ilmapiirin ylläpitäminen nyt niin saatanan vaikeeta pitäis olla. Vanha maksiimi "jos et keksi jotain kaunista sanottavaa niin STFU" ei ole ihan niin idioottimainen kuin miltä se kuulostaa.

[q]Progress, 21.2.2008 17:14:
mun on kyllä puolustettava plattaria, vaikka en koe olevanikaan VIELÄ loppuunpalanut veteraani. Plattarissa on monia hyviä asioita. Siellä ei ainakaa väännetä tikusta asiaa tai ainakaa sillä tikulla kaiveta persettä.
[/q]

Mistäköhän on sitten jäänyt mielikuva että plattarilla on välillä väännetty vääntämisen ilosta Nykyisin on varmaan rauhallisempi meno, kun postituksiakaan ei tule niin paljon. edit: mutta tosiaan ehkä siellä linja oli asiallisempi kuin näissä klubituksen henkilökohtaisiksi menevissä tykityksissä.

Onkohan se tää vuodenaika ja se, kun ei oo lunta missään? Kohta ollaan taas happy happy joy joy ja kaikkien kavereita ku pääskyset laulaa ja Suvivirsi soi.

[q]Apo, 21.2.2008 17:06:
---
Apo, 21.2.2008 16:46:
Joku jo aikaisemminkin heitti että klubitus = plattari, mihin ei voi todeta kuin että aika samanlaisissa viboissa mennään, valitettavasti.

ezzy, 21.2.2008 16:52:

Miksi tästä ollaan yllättyneitä?

---

En tiedä onko "yllättynyt" oikea sana, mutta ainakin jossain vaiheessa klubituksessa tuntui olevan plattaria monipuolisempi käyttäjäkunta mikä heijastui enemmän positiivisella kuin negatiivisella tavalla ilmapiiriin.
[/q]

Niin ja yhdistävänä asiana oli klubbariteineille naureskelu. Kenelle me täällä nauretaan? :(

[q]tbo, 21.2.2008 17:19:
---
Individual, 21.2.2008 13:50:
Välillä olis kyllä kiva tietää, mitä se plur on todellisuudessa ollut. Onko ihmisten välillä ollut suurempi ymmärrys silloin back in the good ole days vai oliko huumeet vaan parempia ja vähemmän toimijoita alalla thus vähemmän eturistiriitoja?

---

kaikkee tota. Lisäksi, aivan kuin olisin ollut viime aikoina yleistä negailua ja ihme kilahduksia ties mistä älyttömyyksistä ihan joka suunnalla, ei pelkästään näillä skenen foorumeilla netissä. Onko jengi vanhemmiten/näinä aikoina jostain syystä ruvennu huomattavan paljon kyynisemmiksi? Mistä tää kaikki negatiivinen energia oikein purkautuu?

en tajuu. ei sen ystävällisen vastauksen antaminen ja ilmapiirin ylläpitäminen nyt niin saatanan vaikeeta pitäis olla. Vanha maksiimi "jos et keksi jotain kaunista sanottavaa niin STFU" ei ole ihan niin idioottimainen kuin miltä se kuulostaa.
[/q]

Itse en enää pahemmin skenessä ole tai bileissä käy, mutta vaikuttaa siltä, että homma ei ole edennyt vuosiin minnekään. Ehkä se vaikuttaa yleiseen mielialaan. Järjestäjät tekee samoja kämmejä kuin 10v sitten ja bileissä käyvät eivät edelleenkään tajua mistään mitään :)

[q]ezzy, 21.2.2008 14:44:

Lähinnä se on testi imho. Tulikoe. Jos ei kestä internettiä, pysykööt poissa.

[/q]

Täh? Miks ihmeessä yhtään missää pitäis sietää vittuilua? Mikä ihmeen tolaranssitesti tästä nyt on oikein tullu? Ja vielä parempi kysymys, _miksi_ylipäätään_pitää_vittuilla_?

[q]tbo, 21.2.2008 17:27:
---
ezzy, 21.2.2008 14:44:

Lähinnä se on testi imho. Tulikoe. Jos ei kestä internettiä, pysykööt poissa.

---
Ja vielä parempi kysymys, _miksi_ylipäätään_pitää_vittuilla_?
[/q]

Koska usein ihmiset ovat vitun tyhmiä ja niiden tarvitsee kuulla se.

Niinhän se ikävä kyllä tuntuu olevan, että kun yhteisö on riittävän pieni, niin vapaus vielä toimii, mutta kun tarpeeksi suureksi kasvetaan, niin jämäkän moderoinnin tarve on tosiasia.

Toivottavasti klubitukseen saadaan työkalut moderointiin - määräaikaiset bannit nyt ainakin - ennen kuin on liian myöhäistä.

Kyllä minäkin nauran osuville kuvareplyille, mutta silloin jos keskustelu alkaa esim. bilepalaute-topicissa karkaamaan aiheesta, niin ensin varoitus kirjoittajalle ja jos vielä ei uskota, niin välittämästi bannia viikoksi.

Idiootteja ei tarvitse taputella päähän, mutta uusille käyttäjille pitäisi antaa edes mahdollisuus. Yritetään ensin neuvoa, mutta jos vaan on niin tyhmä, ettei tajua, niin "samat tyypit" vittuilkoot sitten kaverin pihalle.

Moderoinnin kiristämissä on tietenkin aina se vaara, että joku mode sortuu ylilyöntiin, niin jo kohta onkin jo uutta foorumia nousemassa jossain ja jengi siirtymäs sinne, koska siellä on "vapaampaa" eikä mitään natsi-modei.. Näinhän tää homma pyörii ;)

Odotan sitä päivää, kun Internetissä tulee vastaan 30 sivuinen vääntö kahden henkilön välillä, joista toinen lopuksi kirjoittaa: "Olin väärässä. Hyvien perustelujesi johdosta olen valmis muuttamaan mielipidettäni."

Eääh.

Homo homini lupus est.

[q]Putte, 21.2.2008 17:47:
Toivottavasti klubitukseen saadaan työkalut moderointiin - määräaikaiset bannit nyt ainakin - ennen kuin on liian myöhäistä.
[/q]

Mikseri.net:n menon perusteella sanoisin ettei bannit ja keskustelujen lukotus ole riittäviä työkaluja.

Postituskohtaiset & henkilökohtaiset karmapisteet saattaisivat toimia paremmin. Postituskohtaisilla karmapisteillä paskat läpät menisivät piiloon keskusteluja sotkemasta ja arvostelijoina voisivat toimia muut keskustelijat. Henkilökohtaisilla karmapisteillä voisi vaikuttaa siihen millä tasolla henkilön postitukset tulevat näkyviin. Henk.koht pisteet voisi johtaa postien saamista pisteitä, jolloin hyvässä tilanteessa modejen ei tarvitsisi manuaalisesti tehdä mitään elleivät halua itse korjata tilannetta johonkin suuntaan.

[q]Apo, 21.2.2008 18:05:
---
Putte, 21.2.2008 17:47:

Tää kuulostaisi hyvälle - ja enemmän webkakspistenollalle :) Toivottavasti klubituksen versio Utopiassa nähdään jotain tällaista. Noi määräaikaiset bannit heitin esimerkkinä sellaisena perustyökaluna, joka vähintään pitäisi saada ja äkkiä. Lisäksi tämän toteuttaminen ei välttämättä vaatisi mitään massiivista uudelleensuunnittelua, joskin klubituksen kanssa taitaa olla suunnitelmissa, että seuraavan kerran kun päivittyy, niin päivittyy isosti?

[q]Putte, 21.2.2008 18:17:

Bannauksessa on se ongelma että kun skene on näinkin pieni kuin täällä ja ihmiset tuntee toisensa, niin moderaattorit joutuvat ikävään paikkaan kun joku tuttu lipsuu epäasiallisuuksiin. Käyttäjien antamissa karmapisteissä olisi se etu että moderaattorien kuorma kevenisi ja työnkuva muuttuisi lähinnä hienosäätäväksi (nykyisen ilmeisen epämukavan duunin sijaan).

Karman toteutus on melkoisen helppoa, jokaisen postin viereen napit + ja -. Tietokantaan yksi taulu (kuka on klikannut mitäkin postia) ja olemassaoleviin tauluihin pari riviä lisää (karmalaskurit käyttäjä + postitus-tauluihin) ja vähän ajax-scriptiä.

edit. Karman suhteen ehkä vielä jonkinlainen vanheneminen olisi hyvä, eli huono karma resetoituisi jonkin ajan kuluttua. Tämä vastaisi tuota "määräaikaista bannausta", bannauksen aikaan vaikuttaisi negatiivisen karman määrä.

Joo, esmes Digitodayn ja muutaman muun saitin keskustelupalstoilla käytössä oleva viestien "reittaaminen" olisi IMO ihan toimiva juttu. Pahimmat häröilyt saataisiin ikäänkuin yleisöäänestyksellä piiloon.

esim: http://www.digitoday.fi/data/2008/02/21/Applen+p%E4ivitys+k%E4tki+piiloviestin+vuodelta+1984/20085339/66

Tuohon "reittaamis" ideaan tuli itsellä vielä lisäyksenä mieleen että käyttäjä saisi itse määritellä minkä "arvoisia" replyjä haluaa nähdä, jolloin olisi mahdollista lukea kaikki asettamalla arvo esim -5 tai vain asiapitoisemmat viestit asettamalla arvo esim +3.

O