Konemusiikin Maailma

Back to tv, radio, leffat, web O

Puuhastelen sivuston parissa aina joutessa, mutta laitan poies tästä niin ette turhaan käy katsomassa kun ei siellä mitään nähtävää ole.

Mutta meillähän on jo Klubitus. Mihin ihmeeseen tuota tarvitaan?

EDIT:

Ja tuo rockmaailma kyllä oli enemmänkin demimaailma. Tai ainakaan
itseni kaltainen loputtoman katu-uskottava katurokkari:D
tai no sanotaan rockJumala, ettei ihan liian vaatimattomia olla;D,
ei saanut siitä yhtään mitään irti.

Ja miksi siellä todetaan näin: "Mutta huomattu on, että Suomesta puuttuu selkeästi tähän kategoriaan kuuluva sivusto"? Kenen mielestä Klubbari/Plattari eivät kuulu konemusiikin kategoriaan? Weird.

Mun mielestä on tylsää, jos samaa aihetta käsitteleviä sivustoja on useita, koska silloin on riski, että alan harrastajat jakautuvat monelle eri saitille. Pidemmällä aikavälillä saattaa käydä niin, että yhdellekään ei riitä tarpeeksi kävijöitä, jotta saitin ylläpitäminen olisi mielekästä. Toki jokaisella on oikeus yrittää, mut tässä ajatuksia käyttäjän näkökulmasta.

No, onneksi ei ole Klubituksen voittanutta :)

[q]Konemusiikin Maailma toimii omarahoitteisesti, harrastuspohjalta lähdetään liikkeeseen. Mutta huomattu on, että Suomesta puuttuu selkeästi tähän kategoriaan kuuluva sivusto. [/q]

Höm. Mitä sellaista tuonne siis on tulossa, mitä nykyisillä saiteilla ei ole?

[q]Anselmi, 14.1.2008 20:27:
Mutta meillähän on jo Klubitus. Mihin ihmeeseen tuota tarvitaan?

EDIT:

Ja tuo rockmaailma kyllä oli enemmänkin demimaailma. Tai ainakaan
itseni kaltainen loputtoman katu-uskottava katurokkari:D
tai no sanotaan rockJumala, ettei ihan liian vaatimattomia olla;D,
ei saanut siitä yhtään mitään irti.
[/q]

Ajattelinkin, että ekana kommentoi rokkipoliisi tai klubipoliisi. Juuri tätä painotimme Rockin Maailmaa synnyttäessä ja tätä painotan tietenkin myös Konemusiikin Maailmassa. Pienoista ylenkatsetta harrastamme kaikki, milloin mistäkin, se eräänlainen suojamekanismi.. Indiet ovat sitten oma tärkeilijöiden ryhmänsä. Mutta tämähän on vain populaarikulttuuria, ei rakettitiedettä.

Minna Ajon haastattelu on erittäin kiintoisa ja stimuloiva kokonaisuus

[q]geminius, 14.1.2008 20:46:
---
Anselmi, 14.1.2008 20:27:
Mutta meillähän on jo Klubitus. Mihin ihmeeseen tuota tarvitaan?

EDIT:

Ja tuo rockmaailma kyllä oli enemmänkin demimaailma. Tai ainakaan
itseni kaltainen loputtoman katu-uskottava katurokkari:D
tai no sanotaan rockJumala, ettei ihan liian vaatimattomia olla;D,
ei saanut siitä yhtään mitään irti.

---


Ajattelinkin, että ekana kommentoi rokkipoliisi tai klubipoliisi. Juuri tätä painotimme Rockin Maailmaa synnyttäessä ja tätä painotan tietenkin myös Konemusiikin Maailmassa. Pienoista ylenkatsetta harrastamme kaikki, milloin mistäkin, se eräänlainen suojamekanismi.. Indiet ovat sitten oma tärkeilijöiden ryhmänsä. Mutta tämähän on vain populaarikulttuuria, ei rakettitiedettä.
[/q]
Woot :D

Mä en vaan hiffaa et kenelle toi on tehty ja miksi. Tai näyttäis siltä et jollekkin 16-vuotiaille. Mutta suosikin sivut taitaa hakkaa noi 6-0. Jos puhutaan vakavasti otettavista rocksivuista niin esim.
http://www.noise.fi/ tarjoaa aika hyvin uutisia ja arvosteluja, mutta ei sekään täydellisesti. Eli kysyntää on mutta tuo rockmaailma tarjoaa sisällön sijaan tyhjyyttä ja sekavuutta. Et ei nyt vaikuta voittajalta.

Ja se johtaakin tuohon ekan kommenttini ekaan lauseeseen. Miksi joku käyttäisi tuota
konemusiikkimailmaa kun meillä on klubitus?

[q]Juhgu, 14.1.2008 20:45:
---
Konemusiikin Maailma toimii omarahoitteisesti, harrastuspohjalta lähdetään liikkeeseen. Mutta huomattu on, että Suomesta puuttuu selkeästi tähän kategoriaan kuuluva sivusto.
---


Höm. Mitä sellaista tuonne siis on tulossa, mitä nykyisillä saiteilla ei ole?
[/q]


Konemusiikin Maailmasta ei ole tarkoitus tehdä yhteisösivustoa vaan ehkä enemmän helposti lähestyttävä, konemusiikin ilosanomaa eteenpäin vievä sivusto niille, jotka eivät genreä tunne.

http://techno.org/electronic-music-guide/
Mut eipä siinä jos homma toimii mut epäilen kyl jäävän kokonaisuudessaan aika torsoks kun tuo findancekin jo on vaikka muuttivatkin musiikkivalikoiman koskemaan populaarimusiikkia eikä vain konemusiikkia niinkuin ennen. Silloinkin taisi olla aika pitkälle lepposammalla linjalla konemusiikistakin se linjaus

Mut on mulla hyvääkin sanottavaa. Tuo rockin maailman päätoimittaja näkyy olevan
aika hottis minkki. :)

Haluaisin Minna Ajon nimikirjoituksen, onnistuuko?

Kukaan ei kiellä yrittämästä ja omien taustojen takia siihen jopa kannustankin. Suosittelen kuitenkin, että teet vähän lisää taustatutkimusta koskien konemuusikin ympärille rakentuneita sivustoja ja yhteisöjä Suomessa. Tämän jälkeen hahmottelua sen suhteen minkälaisen konemusiikkiaiheisen sivuston haluaisit pystyttää, mitä erikoista se tarjoaisi esim. näinkin vakiintuneeseen ilmiöön kuin klubbariin verrattuna. Ja on myös hyvä ottaa huomioon klubbarin ohella kaikki pienemmät lähinnä forumipohjaiset sivustot, joita löytyy erittäin monelle eri konemusiikin lajille Suomestakin.

Oldschool-räppänänä en henk koht niin lämpene näihin blogi + ekstensio -pohjaisiin ratkaisuihin, saatika yet another Joomla -saitteihin. Jopa monet pelkät forumisivut toimivat paremmin. Klubbariki tämmönen vanha räihnä, jonka sisuksia ja pikkuviilailua ollaan kuitenkin tehty lähes taukoamatta. Ehkä anqqakin oppii koodaamaan joku päivä >;)

[q]Kolera, 14.1.2008 20:58:
http://techno.org/electronic-music-guide/
Mut eipä siinä jos homma toimii mut epäilen kyl jäävän kokonaisuudessaan aika torsoks kun tuo findancekin jo on vaikka muuttivatkin musiikkivalikoiman koskemaan populaarimusiikkia eikä vain konemusiikkia niinkuin ennen. Silloinkin taisi olla aika pitkälle lepposammalla linjalla konemusiikistakin se linjaus
[/q]

Findancella on varmaan taustataho, joka tahtoo tuottoa pääomalleen. Meillä tai ainakaan minulla ei ole sellaisia paineita.

Klubitus on yhteisösivusto, joka on hankalammin lähestyttävä. Se on klubi-sivusto klubilaisille, jos ymmärrätte.

[q]geminius, 14.1.2008 21:07:
Findancella on varmaan taustataho, joka tahtoo tuottoa pääomalleen. Meillä tai ainakaan minulla ei ole sellaisia paineita. [/q]
Findance = Antti Niemelä ja pari vapaaehtoista avustajaa.
Ei ole olemassa mitään "tahoa."

[q]C-Hill, 14.1.2008 21:14:
---


Findance = Antti Niemelä ja pari vapaaehtoista avustajaa.
Ei ole olemassa mitään "tahoa."
[/q]

No on siellä suuri mystinen "taho"... RAHA.. Heh. Ainakin mainoksista päätellen.

[q]niomic, 14.1.2008 21:04:
Kukaan ei kiellä yrittämästä ja omien taustojen takia siihen jopa kannustankin. Suosittelen kuitenkin, että teet vähän lisää taustatutkimusta koskien konemuusikin ympärille rakentuneita sivustoja ja yhteisöjä Suomessa. Tämän jälkeen hahmottelua sen suhteen minkälaisen konemusiikkiaiheisen sivuston haluaisit pystyttää, mitä erikoista se tarjoaisi esim. näinkin vakiintuneeseen ilmiöön kuin klubbariin verrattuna. Ja on myös hyvä ottaa huomioon klubbarin ohella kaikki pienemmät lähinnä forumipohjaiset sivustot, joita löytyy erittäin monelle eri konemusiikin lajille Suomestakin.

Oldschool-räppänänä en henk koht niin lämpene näihin blogi + ekstensio -pohjaisiin ratkaisuihin, saatika yet another Joomla -saitteihin. Jopa monet pelkät forumisivut toimivat paremmin. Klubbariki tämmönen vanha räihnä, jonka sisuksia ja pikkuviilailua ollaan kuitenkin tehty lähes taukoamatta. Ehkä anqqakin oppii koodaamaan joku päivä >;)
[/q]

Lainaan itseäni tuolta sivustolta.

"Olen konemusiikin ystävä 80-luvulta, kun Kraftwerk oli melkein ainoa lajinsa edustaja. Kotoa löytyi kasa analogisia syntetisaattoreita. 90-luvulla tulivat tietokoneet ja träkkerit sun muut softat. Darudekin liikkui samoilla foorumeille, milloin milläkin nickillä. 2000-luvulla Reason (softa) oli parasta, mitä tiesin, mutta harrastuksesta oli pakko luopua työn ja yrittäjyyden takia. Ehkä jonakin päivänä on aikaa palata taas laitteiden taakse, mutta nyt täytyy vain tyytyä kuuntelijan ja fiilistelijän osaan.

Konemusiikin Maailman on tarkoitus olla helposti lähestyttävä sivusto joka kertoo genrestä ja ilmiöistä sen ympärillä. "

blogi + ekstensio -pohjaisiin ratkaisuihin, saatika yet another Joomla -saitteihin."

No valitettavasti tämä on taas yet another Joomla -sivusto, olisin toki voinut tehdä sen Drupalillakin taikka Modx:lla, josta pidän enemmän!

[q]geminius, 14.1.2008 21:32:
No valitettavasti tämä on taas yet another Joomla -sivusto, olisin toki voinut tehdä sen Drupalillakin taikka Modx:lla, josta pidän enemmän!
[/q]

En tajunnut alunperin tuota Tietoa-sivua katsoa, kunhan tuon etusivun intron luin. Joomla-pohjaisuuskin saa enemmän arvoa kun huomio tuon Webzine-tekstin :) Kyllä tuo silmään pisti ensimmäiselläkin kerralla, mutta jotenkin sain täällä kirjoittamistasi viesteistä erilaisen viban sivun suhteen. Pidemmittä puheitta tuollainen webzine-tyylinen konsepti voisi toimiakin, eikä sillä saralla ole niin vakiintuneita / kattavia tahoja ainakaan minun tietojeni mukaan. Siitä vaan pilottitarjoama kuntoon ja sitten rekryymään kirjoittajia eri alueilta :)

Pilottitarjonnalla nyt viittaan siihen, ettei ole yks uutinen + 10 lorem ipsum -täytteistä testisivua eri alueilla. Siihen voisi myös mallinnella vähän esim. miten tiettyjen kirjoittajien kolumnit jne toimisivat. Enkä nyt meinaa vain tylsää listaa vain jonkinlaista featurointia.

Olisi myös hyvä mikäli esittelisit itsesi ja makusi hieman tarkemmin. Konemusiikkia kun on lähes huomaamattomasta ambientista terrorcoreen, joka ei jää edes kuuroilta huomiotta :) Eli mitkä alueet koet omimmiksesi sekä kuuntelun että mahdollisen bileosallistumisen suhteen. Näin asetat hyvän esimerkin myös sivustolla kirjoittamisesta kiinnostuneille, kun he lähestyvät sinua.

No niin, eka asiallinen palaute Niomicilta. Kiitos siitä!

Viestintähän epäonnistuu aina, paitsi sattumalta, kertoo Wiio lakineen. Laitoin hiukan liian hätäisesti tänne viestiä tuosta sivustosta, olisi pitänyt valmistella sitä enemmän kuin yksi ilta.. Mutta idea svustosta on muhinut todella kauan. Ennen ei vain ollut tällaisia teknisiä mahdollisuuksia (kuten tietokonetta, Internettiä, sähköä..).

Olen sen verran vanha, että koen tämän Klubitus sivuston nuoremmalle polvelle suunnatuksi, minkä tietysti sitten huomaa keskustelusta. Sukupolvien välinen ammottava kuilu vaikeuttaa keskinäistä yhteisymmärrystä. Ja sitten tällaiselle vanhalle, ei enää klubittavalle ihmisille tällainen yhteisösivusto tuntuu sisäänpäinlämpiävältä ja vaikeasti lähestyttävältä. Haluaisinkin tehdä sivuston, joka kertoo meille 30-40 vuotiaille konemusiikin maailmasta ja sen tapahtumista ja kenties mistä löytyy hyvää musiikkia, parhaat dj-setit jne.

Minä olen kaikenlaiselle avoin ja mukaan lähtijät ovat tasapuolisia jäseniä/ kehittäjiä. Ehkä siinä oli syy, miksi lähdin näin hätäisesti verkoille, että sivusto ei näyttäisi liikaa minulta.

Mutta katsellaan.

aikaisempi palaute ei ollut asiallista? =P

[q]toukopouko, 20.1.2008 19:15:
---
Kolera, 14.1.2008 22:29:
aikaisempi palaute ei ollut asiallista? =P

---

Se oli jotain vänkkäämistä, ilman syvällisempää pohdintaa.
Vähän niiku lihansyöjä selittäis et miks ei kasviksia söis.
[/q]
jatkettaneen vänkkäämisella http://klubitus.org/forum_aihe.php?id=59783;pid=1074419#1074419 tämäkin on sitä vänkkäämistä eikä mitenkään rakentavaa palautetta tai neuvomista?
Eikä tuossa edes tullut vasta kuin keskustelun loppupuolella ilmi mikä tuon idea nyt oli ja miten se mahdollisesti eroaisi muista ja voisi saada sen oman käyttäjäkuntansa. Anna siinä palautetta kun esitellään idea jolle on jo sivut, joita jo useat ovat yrittäneet siinä epäonnistuen ja joille ei todennäköisesti tule riittämään käyttäjiä näiden muiden jo valmiiden sivustojen takia.

ja pikemminkin se on sitä että se lihansyöjä yrittää työntää toiselle lihansyöjälle jauhelihapaistia kun sillä on kokolihapihvi nenän eessä ja sanoo et hei vaikkei sul oliskaa nälkä ni maista nyt tätäki ja rupee syömää tätäki.

[q]mayah, 20.1.2008 20:06:
---
geminius, 14.1.2008 22:27:
Haluaisinkin tehdä sivuston, joka kertoo meille 30-40 vuotiaille konemusiikin maailmasta ja sen tapahtumista ja kenties mistä löytyy hyvää musiikkia, parhaat dj-setit jne.

---


No sitte ei varmaan mitään ihan kauheeta väenpaljoutta kannata odottaa :D Kato, 18-vuotiaat reivaa ja juttelee siitä miten päin kukakin seisoo suihkussa ja 30-40 -vuotiaat tekee vauvoja ja keskustelee siitä miten asuntolaina saatais maksettua ennen ku jäätäis eläkkeelle.
[/q]
:D :D :D :D

O