BASSO 03# Launch Party 6.10.2006 @ helsinki
[q]Epailija, 8.10.2006 18:27:
---
Gnizhak, 7.10.2006 13:17:
snadisti rupiset saundit, ei bassoa nimekskään
---
Itse bileet olivat tylsähköt. Alussa tuli ihan kivaa rumpubassoa, jota olisi voinut myöhemmin tanssiakin, mutta dub step on kyllä sellaista jumitusmusaa, ettei sen tahtiin tee mieli oikein edes heilua. DJ-kopissa oli meno kyllä ylimmillään, mutta siihen se sitten jäikin, sillä MC:t eivät päässeet oikeuksiinsa, kun kaiuttimista kuului lähes pelkkästään epämääräistä mölinää. Chillouttina olisi mennyt parhaimmillaan ihan kivastikin, mutta sellaisesta nauttimiseen vaadittaisiin myös se neutraali äänentoisto.
[/q]
ei näin. meinaan dubstepissa kuten tietty myös d'n'b:ssä matalat taajuudet on se juttu. tarttee olla äänentoisto joka menee alas, ja niin että tuntuu! mitä tohon rogue starin ja mercmanin mikkiin tulee niin hivenen oli hankala tilanne kun ei ollut EQ:ta eikä kompuraa käytössä. lähti heti kiertää soundi jos lisäsi volumea, eli tosiaan paljon jäi potentiaalia käyttämättä.
Mange perkele *känni**nauru* Tes La Rok jäi ehkä parhaiten mieleen koska siinä vaiheessa jaksoi jotenki vielä keskittyä. Hyvää settiä tuli toki muiltakin. Meni kyllä loppupeleissä niim ohisektoriin koko bileet kun tuli jumiteltua siinä yhdessä pöydässä koko aika.
hyvät bileet hyvä meisinki,
ja bassoja jäi vähän kaipaamaan mut kaikkee ei voi saada :-)
big ups ja lisää tollasii bileitä :-)
[q]Infinitee, 8.10.2006 18:14:
Mulla nous ainakin arvostus dubsteppiä kohtaan vähintään 110%. Livenä se on todella nautinnollista musaa, basso hivelee korvia mukavasti. Oli kyllä loistavat kekkerit!
[/q]
mikä basso? tais olla ylä-äänet jotka korvii hiveli =D mut joo... hehe
[q]dj dice, 9.10.2006 03:28:
ei näin. meinaan dubstepissa kuten tietty myös d'n'b:ssä matalat taajuudet on se juttu. tarttee olla äänentoisto joka menee alas, ja niin että tuntuu![/q]
Ok, näkemysero siis. En minä kotonakaan lähde bassonuppia nimittäin vääntelemään jos satun rumpubassoa kuuntelemaan, vaikka näillä laitteilla äänimaailma painottuu jopa sinne ylä-äänien päähän (peruskaiuttimien luonne neutraali, eikä subbaria löydy). Sen takia ravintoloissa tuppaa kaiken musiikin suhteen häiritsemään se, että bassoa tavallisesti korostetaan, vaikka laitteistolla ei olisikaan siihen ihan riittäviä rahkeita. Studio 51 on vielä tilana sellainen, että basso toistuu DJ-kopin takana ihan eri tavalla kuin DJ-koppia vastapäätä. Vaan mistäpä sitä Helsingissä löytäisi sellaisen tilan, että ei olisi äänentoistollisesti valittamista kenelläkään...
[q]Epailija, 9.10.2006 11:11:
---
dj dice, 9.10.2006 03:28:
ei näin. meinaan dubstepissa kuten tietty myös d'n'b:ssä matalat taajuudet on se juttu. tarttee olla äänentoisto joka menee alas, ja niin että tuntuu!
---
Ok, näkemysero siis. En minä kotonakaan lähde bassonuppia nimittäin vääntelemään jos satun rumpubassoa kuuntelemaan, vaikka näillä laitteilla äänimaailma painottuu jopa sinne ylä-äänien päähän (peruskaiuttimien luonne neutraali, eikä subbaria löydy). Sen takia ravintoloissa tuppaa kaiken musiikin suhteen häiritsemään se, että bassoa tavallisesti korostetaan, vaikka laitteistolla ei olisikaan siihen ihan riittäviä rahkeita. Studio 51 on vielä tilana sellainen, että basso toistuu DJ-kopin takana ihan eri tavalla kuin DJ-koppia vastapäätä. Vaan mistäpä sitä Helsingissä löytäisi sellaisen tilan, että ei olisi äänentoistollisesti valittamista kenelläkään...
[/q]
Tuolla studiolla oli aika tiukkaan vedetty limitteri joka todellakin teki soundin puuroksi. Ei tietoakaan lämpimästä, hyväilevästä bassosta. Sellasesta joka menee sun kropan läpi ja tuo mukavan fiiliksen. Tuolla soundi oli simppelisti ruvella.. Niin ja kyllä Rose Gardenissa löytyy hyvä äänentoisto, kyse on vain että osaako DJ pitää soundin hanskassa. Se jos et kotona ole tottunut bassoon ei tarkoita etteikö tän tyylisissä bileissä se basso ole vitaali tekijä :-) Mutta siis tuolla Studiossa soundi oli välttävä, kunhan ei vetänyt ihan punaisella.
varsin viihdyttävät kekkerit!
blu mar ten ja london elektricity soitti nannaa herkkuu - melkein meinas saada mut liikkeelle, mikä ois ollu kovin toivottavaa. skumppapöhnäoverload kuitenkin niittas mut kiinni lähimpään sohvaan kohtalokkaalla hetkellä.
[q]Epailija, Vaan mistäpä sitä Helsingissä löytäisi sellaisen tilan, että ei olisi äänentoistollisesti valittamista kenelläkään...
[/q]
Rose Garden ?
kiitokset munkin puolesta kaikille mestoilla olleille! Loistavaa musaa, paljon kavereita ja kaikki hyvissä fiiliksissä...nice.
BMT, LE ja Roguestar olivat myöskin erittäin tyytyväisiä ja fiiliksissä suomi-skenen meiningistä ja tulevat mieluusti uudelleen!
[q]danirankin, 9.10.2006 17:55:
Rose Garden ?
[/q]
vaikka rouskista kehutaan tässä suhteessa aina (kuten kermaakin aikanaan) niin en ymmärrä mitä kehuttavaa siinä on. taajuusmikki ehkä viihtyy paikalla mut itse en ainakaan NAUTI siel kolkossa sokkolossa tiilenpäitä lukemassa vaikka ois mikä ääni.
ja jottei ny taas ala joku puristisota, ni sanotaan et makuja on monia ja tää oli mun.
hmm joo kivaa tais olla vaikka muisti pätkii rankasti