konemusan vanheneminen.
mitä mieltä ihmiset on konemusiikin vanhenemisesta esim. verrattuna orgaanisesti soitettuun musiikkiin. mielestäni osa konemusasta vanhenee ja sitten löytyy niitä helmiä jotka pysyvät... mutta saundeiltaa jotkut vanhat gooa ja varsinkin suomisaundi levyt tuntuvat kyllä tosi kököiltä. pitäs kans testaa jarrea jota tuli ekaks kuunneltua joskus viidennen ja kuudennenluokan välillä kesällä... voi olla myös että itse kasvaa... mutta väittäisin, että kyllä mikätahansa konein tuotetut taustat vanhenee nopeemmin kuin orgaaniset biisit.
Onhan tuo siinä mielessä totta, että jotkut konemusa"klassikot" on joku 10-15 vuotta vanhoja (jos ei nyt lasketa esim Jarrea tai Kraftwerkia mukaan) kun taas klassisen musiikin klassikot ovat satoja vuosia vanhoja, ja siltikään eivät vanhene, ainakaan samalla tavalla kuin konemusiikki (IMO).
Itse olen sitä mieltä, että tarpeeksi hyvät biisit eivät vanhene eikä kuole koskaan. Se, että jotkut biisit jotka on joskus tuntuneet hyviltä, mutta nyt kuulostavat aivan kamalilta selittyy sillä, että silloin kuin nuo biisit tehtiin ja niistä diggailtiin, elettiin kyseisen genren "huumassa". Eli siihen aikaan tuo soundi oli uutta ja ihmeellistä niin kaikki siihen liittyvä oli tosi jees. Sitten kun "uuden genren tuoma huuma" laantuu, niin jäljelle jää enää se aidoin ja paras kerma jotka kuulostavat hyvältä vuosienkin päästä, toisin kuin se roska jota tuotettiin vain siksi että se oli silloin tosi cool tuottaa sellaista.
Lisäksi, konemusaan kehitykseen liittyy sen tuottamiseksi käytettävän laitteiston nopea kehittyminen, toisin kuin orgaanisen musiikin laitteisto, jossa akustinen kitara kuulostaa aina yhtä hyvältä akustiselta kitaralta. Juuri tuo uusien laitteiden ja soundien kehittäminen tuo mukanaan uusia genrejä konemusaan, jolloin kun joku keksii jonkun tosi siistin uuden soundin, kaikki biisit missä on se THE SOUNDI(tm) kuulostaa hyvältä ja on tosi cool, vaikka biisi olisi rakenteellisesti täysin ideaton ja huono.
[q]kolina, 11.12.2005 13:08:
*snip*
Sitten kun "uuden genren tuoma huuma" laantuu, niin jäljelle jää enää se aidoin ja paras kerma jotka kuulostavat hyvältä vuosienkin päästä, toisin kuin se roska jota tuotettiin vain siksi että se oli silloin tosi cool tuottaa sellaista.
*snip*
[/q]
veit sanat suustani, ajatus hyvin kiteytettynä
jarre on hyvä verrattava, suomalaisista hyvä esimerkki on kingston wall
ne teki hyvää edistyksellistä musaa aikana jolloin konemusa kuulosti hieman, hmmm, vajaalta ja kömpelöltä
Kaipa se riippuu biisistä mut on niitä paljon "vanhoja" biisejä jotka edelleen kuulostaa hyville.
[q]Android, 11.12.2005 13:08:
kun taas klassisen musiikin klassikot ovat satoja vuosia vanhoja, ja siltikään eivät vanhene, ainakaan samalla tavalla kuin konemusiikki (IMO).
[/q]
Niinpä niin... Onhan esim. bluesia jo soiteltu kohta 80-90v ja rockin klasareit löytyy jostai 40-50-luvulta, jolloin Bill Haley ja Elvis soitteli. Kaikki musiikinlajit "vanhenee", mutta tietysti konemusiikki saattaa olla vähä kehnommassa asemassa, koska siinä on juuri teknologia niin vahvasti mukana. En kuitenkaan lähtisi parjaamaan konemusiikkia huonompana kuin mikään muukaan populäärikulttuurin musiikki.
soundi vanhenee, ei kappaleet ja niiden sävellys (IMO)
..sit tulee aina tyyppejä jotka pitää tästä vanhasta äänestä *sydän* *sydän*
Omakohtaisesti en ole koskaan kokenut tätä ilmiötä että joku musiikki vanhenisi sillä tavalla ettei se enää kolisisi ollenkaan, vaan edelleen tulee tykättyä niistäkin jutuista joille on lämmennyt 10+ vuotta sitten. Sen lisäksi on sitten tullut paljon uutta, joka on myös hyvää *hymy*.
Teknisesti tarkasteltuna monet vanhat jutut kuulostavat vanhoilta, ei välttämättä huonommilta, mutta erilaiselta. Varmaankin 10v päästä monet kuuntelevat nykyisiä kappaleitakin korvat punaisena *vink*.
[q]Kalle, 13.12.2005 02:56:
Omakohtaisesti en ole koskaan kokenut tätä ilmiötä että joku musiikki vanhenisi sillä tavalla ettei se enää kolisisi ollenkaan, vaan edelleen tulee tykättyä niistäkin jutuista joille on lämmennyt 10+ vuotta sitten. Sen lisäksi on sitten tullut paljon uutta, joka on myös hyvää *hymy*.
Teknisesti tarkasteltuna monet vanhat jutut kuulostavat vanhoilta, ei välttämättä huonommilta, mutta erilaiselta. Varmaankin 10v päästä monet kuuntelevat nykyisiä kappaleitakin korvat punaisena *vink*.
[/q]
Aivan, itse en ainakaan häpeä mitään 10-15v sitten kuuntelemaani matskua ja konemusapuolella olen pahasti jämähtänyt 1997-2000 väliseen matskuun *sydän*
90-luvun alun eurodance iskee vieläkin kuin 1 000 000 volttia.
1998 oli trancen kulta-aikaa minulle. Tosin heräilin tuohon aikaa vasta itse biletykselle (ja scenelle), vaikka musaa kuuntelinkin sujuvasti :)
Nyt vasta alkaa hahmottamaan niitä helmiä isommassa mittakaavassa, jotka herättävät tunteita ja köh "tuoksuja" muutaman vuoden takaa ja niitä levyjä on kiva kerätä nurkkiin.
Useat vanhat teknosoundit itseasiassa toimii huomattavasti paremmin isolla PA:lla ja halleissa kuin nykykama, koska niitä ei ole ylituoettettu tukkoon. Itse kuuntelen enemmän vanhaa ja uusista julkasuista ostan lähinnä semmosta jotka kuulostaa vanhemmalta ;)
En usko, että konemusiikki vanhenisi sen enempää kuin muukaan musiikki. Konemusaa on vaan ollut niin vähän aikaa.
-- xybo
noh
mulle ainakin kaikkine genrevaiheineen ehkä se uuden viehätys oli se suurin innostuksen aihe..näköjään..
vai oliko se että se oli silloin se kovin kama??
nyt esim vanha hh (se perus paska tripoli yms) kuulostaa kauhealta... liian yksinkertaista..
mutta tietyt musatyylit ei tuu koskaan hävii mun mausta oli se sit uutta tai vanhaa.. tietty esim d'nb scenessä on tapahtunut kummia 10v aikana mutta kyllä siel vanhassakin päässä kunnon kamaa on..ja paljon ..
techno puolella kuuntelen mielummin vanhaa tavaraa..
ja kyl vanha goa on parempaa kun tää progressiivinen psyke
klassinen tai esim jazz rakentuu ehkä keskimäärin enemmän sävellyksen ja soittajien taidon & tulkinnan varaan, kun taas suuri osa konemusiikista nojaa merkittävältä osin 'saundeihin'. hyväksi koetut paljon käytetyt saundit luonnollisesti vanhenevat ja kuluvat. ainakin itse kuulen toisinaan valitusta samojen synasaundien käytöstä, mutta harvemmin kuluneesta viulusaundista tai vaikka tylsästä saksofonista.
uskoisin pitkäikäisimpien konebiisien olevan niitä, jotka ovat aidosti oman kuuloisiaan ja/tai nojaavat enemmän sävellykseen, 'oikeisiin' instrumentteihin ja vokaaleihin, kuin 'vain' rumputräkkiin ja bassokuvioon.
koneiden käyttö ei sinällään välttämättä vaikuta vanhenemiseen. täysin omien saundien luonti voi hyvin pidentää biisin ikää. kyse lienee kuitenkin siitä, että konemusiikilla pyritään eri päämääriin, kuin esim klassisella. toinen, vaikka onkin usein tarkoitettu oman aikansa populäärimusiikiksi, on tehty ensisijaisesti kuunneltavaksi, kun toinen taas usein tanssittavaksi 3 minuuttia kerrallaan.
Mjoo, orgaanisissa soittimissa on kuitenkin sitä dynamiikkaa ja ulkosia muuttujia niin paljon enemmän et kyllä se vaan kuulostaa paljon paremmalta. Otetaan esimerkkinä syntetisaattorilla tehdyt orkestraatiot (esim. pelimusa). Kyllä siihen samaan teemaan tympääntyy nopeemmin jos se on jollain samplekirjastolla luotu kun siihen ei vaan saa samanlaisia nyansseja, kun jos ois sinfis käytössä. Vaikka ois 5000e samplekirjasto ja siihen ois nauhoteltu vaikka mitä magiaa niin se on silti synaorkkaa..
Mut jotkut biisit ei vanhene kyl kovin helpolla vaik ois kuin kliseisiä 909+808 rumpuja käytetty... niihin saattaa hetkeks kyllästyy mut kyl se tuntuu väliin taas "nykyaikaselta" jos on hyvä ralli kyseessä.
Ei taida tässä threadissa kukaan kauhaista pääosin "kuunteluun tarkoitettua" elektronista musiikkia. Yllättäen ensimmäisenä tulee mieleen Ninja Tunen poika Amon Tobin. Herran materiaali ei varmasti vanhene, kun on vaikeuksia löytää samanlaista äänimaailmagurua edes nyt. :)
Klubimusiikissa kuitenkin pidetään aina tietty rytmi, ja sitä ei käy rikkominen (paitsi ehkä Drum'n'Bassissa jonkin verran).
Vanhenemisesta sen verran, että toi nykyajan perustrance voitaisiin kuopata, ja samalla kaivaa Goa haudasta. Supersahat on jo kuultu. :)
Totta kyllä toi soundipuoli. Ite kuuntelen nimenomaan soundeja. Rolandin purkit on kaikki fantastisia itselleni vieläkin (202,303,606,707,808,909, ja jopa JP80x0 supasoo/elektrosoundit <3). Noihin tuskin koskaan kyllästyy, biiseihin ehkä.
-- xybo
[q]xybo, 13.12.2005 08:47:
Useat vanhat teknosoundit itseasiassa toimii huomattavasti paremmin isolla PA:lla ja halleissa kuin nykykama, koska niitä ei ole ylituoettettu tukkoon. Itse kuuntelen enemmän vanhaa ja uusista julkasuista ostan lähinnä semmosta jotka kuulostaa vanhemmalta ;)
En usko, että konemusiikki vanhenisi sen enempää kuin muukaan musiikki. Konemusaa on vaan ollut niin vähän aikaa.
-- xybo
[/q]
amen. vanhoissa biiseissä on jotenkin "kepeämpi" saundi. kuin lyttyyntuoteituissa
nykybiiseissä. en tiedä sitten onko tuo "kehityksen" tulosta.
[q]miikkah, 13.12.2005 09:28:
klassinen tai esim jazz rakentuu ehkä keskimäärin enemmän sävellyksen ja soittajien taidon & tulkinnan varaan, kun taas suuri osa konemusiikista nojaa merkittävältä osin 'saundeihin'.[/q]
No kyl esimerkiks klassisissa Blue Noten 50-60 -luvun julkaisuissa hyvin olennainen asia on myös se saundi. Ei tarvii kuin verrata saman jonkun standardin kahta levytystä vaikka Hank Mobleyn tai Stanley Turrentinen 60-luvulla tai vaikka Kenny G:n 80-luvulla levyttämänä niin huomaa miten iso osa pelkästään saundeilla on. Ja tietenkin jazz on aika pitkälle impropohjaista, sävellys on useimmiten suhteellisen viitteellisessä roolissa.
[q]kyse lienee kuitenkin siitä, että konemusiikilla pyritään eri päämääriin, kuin esim klassisella. toinen, vaikka onkin usein tarkoitettu oman aikansa populäärimusiikiksi, on tehty ensisijaisesti kuunneltavaksi, kun toinen taas usein tanssittavaksi 3 minuuttia kerrallaan.[/q]
En sanoisi, että tämäkään on se juttu. Ensinnäkin klassinen ei ole koskaan ollut populaarimusiikkia, koska määritelmän mukaan populaarimusiikki on nimenomaan sitä musiikkia joka ei ole klassista/taidemusiikkia. Populaarimusiikkia on joskus 1700-1800 -luvulla edustanut kansanmusiikki, sitten 1900-luvulla alkoi syntyä sellaisia juttuja kuin blues, jazz, rock'n'roll jne.
Toisaalta kyllä tanssimusiikkikin voi kestää aikaa hyvin. Ja klassisesta musiikista suuri osa on nimenomaan tanssimusiikkia, esimerkiksi valssit, baletit jne.
--
Jokin musiikki kestää aikaa ja jokin ei. Ei se palaudu niinkään siihen, onko kyseessä sävellys-, esitys- vai saundivetoinen musiikki tai onko kyseessä "tanssimusiikki" vai "kuuntelumusiikki" (lainausmerkeissä siksi, että käsitteet ovat vähintääkin epämääräisiä, kumpaan kategoriaan vaikka suurin osa IDM-biiseistä pitäisi laittaa?).
Väitän, että ylivoimaisesti suurin osa tämän boardin käyttäjistä ei tiedä klassisesta musiikista juuri mitään. En itsekään ole mikään asiantuntija, päin vastoin, mutta sen verran ymmärrän, että esimerkiksi jokaista Beethovenia tai Bachia kohti on satoja säveltäjiä joista tavallinen kaduntallaaja ei ole ikinä kuullutkaan ja tuhansia, joita eivät muista enää vakavimmatkaan klasariharrastajat.
Me tarkastelemme klassista musiikkia nimenomaan siitä näkökulmasta, että ne aikaa kestämättömät teokset ovat satojen vuosien saatossa jo karsiututuneet. Sen sijaan konemusiikin suhteen varmaan useimmilla täällä on paljon, paljon laajempi tuntemus ja parempi perspektiivi, jolloin on keritty nähdä sekä ne biisit, joista on tullut klassikoita, kuin ne, jotka eivät aikaa ole kestäneet.
On paljon konemusamatskua, joka todellakin kestää aikaa. Esimerkiksi Maurizion tuotanto 1990-luvun alusta kuulostaa ainakin minusta freesimmältä kuin suurin osa tämän päivän uusista julkaisuista. Toisaalta varsin huomattava osa saman ajan julkaisuista kuulostaa jo nyt vaivaannuttavan könöltä ja voi vain miettiä, mitä ihmettä niissä on silloin muinoin kuullut kun ne ovat kuulostaneet niin hienoilta aikanaan.
Jotenkin joo, esim. noi vanhat tranaraidat mitä on kuullut, kuullostavat jotenkin niin paljon ilmavimmilta, eivätkä niin munista puristetun kuuloisilta kuin nykyajan megatuotannot.
[q]pietari, 12.12.2005 22:13:
soundi vanhenee, ei kappaleet ja niiden sävellys (IMO)
..sit tulee aina tyyppejä jotka pitää tästä vanhasta äänestä *sydän* *sydän*[/q]
Retrosoundin fanittaja ilmoittautuu!
...mutta parastahan on, kun joku tekee esim. tracker- tai c64-tyylistä ääntä, mutta uutta tekniikkaa hyväksikäyttäen. Silloin räjähtää pää.
[q]Juhgu, 13.12.2005 10:34:
...mutta parastahan on, kun joku tekee esim. tracker- tai c64-tyylistä ääntä, mutta uutta tekniikkaa hyväksikäyttäen. Silloin räjähtää pää.
[/q]
joo, jos kuitenkin alkuperäinen tyyli on säilytetty, eikä lähdetty liikaa sotkemaan uuteen