Ever lopettaa joulukuussa neljän vuoden ikäisenä
Marraskuussa 1999 avasi uusi jokakeskiviikkoinen klubi ovensa Premiere Nightsiin, Kamppiin tarkoituksenaan tarjota laadukkaita klubbailuhetkiä myös viikonlopun ulkopuolella. Aluksi klubi toimi vielä nimellä Never ja esiintyjinä oli joka keskiviikko sekoitus Suomen tunnetuimpia ja hieman nimettömämpiä dj:tä. Ensimmäiseksi residentiksi valittiin Swiss, joka tuli tutuksi persoonallisesta trancesoundistaan. Pikkuhiljaa Never klubille syntyi vankka kannattajakunta, joka jaksoi käydä bilettämässä keskiviikosta toiseen.
Järjestäjäporukan sisäisten muutosten takia nimestä pudotettiin jossain vaiheessa kirjain ja klubi jatkoi keksiviikkoiltojen rikastuttamista nimellä Ever. Myös klubin konsepti muutettiin residenttivetoiseksi, jolloin joka keskiviikko paikalla oli yksi vakiotiskijukka mukanaan itse valitsemansa vierailevat dj:t. Residentteinä maineikkaalla klubilla toimi Maniac, Gary B, Eliot Ness, Proteus, Pietari, Kris Kylven ja Wannabedj. Myöhemmin mukaan kuvioihin tuli myös Milla Lehto.
Kesäkeskiviikoiksi klubin nimi vaihdettiin Solariksi ja varsinkin kesäisin klubi eli kulta-aikaansa. Premiere oli tupaten täynnä joka keskiviikko ja paikalla nautittiin käsitteeksikin asti muodostunutta Ever-fiilistä.
Nyt neljän kunnioitettavan vuoden ja n. 200 klubi-illan jälkeen on aika pistää pillit pussiin ja päättää yksi ajanjakso klubirintamalla. Nyt kaikki sankoin joukoin mukaan viettämään viimeisiä Evereitä. Viimeisen kerran Ever-fiilistä diggaillaan 17. joulukuuta, jolloin residentit Maniac, Milla Lehto, Eliot Ness, Proteus, Kris Kylven ja Pietari nousevat vielä kerran levareiden ääreen ja klubi suljetaan sille kuuluvalla kunnialla. Tarjolla myös boolia ja pikkusuolaista.
[q]Rx:
[/q]
Tänne ois kyl päästävä.
17. päivä vaan pitää olla lotrin ensi-illassa 22.00 ja viimenen junaki lähtee 1.30...
on sanottava että ovat turan & co. hoitaneet omasta mielestäni hyvin tota sen ajan mitä itse olen käynyt ja varmasti ovat ennenkin hoitaneet. kiitos tästä
Oli ihan kiva käydä joskus istukselemassa (<-onko oikein kirj??) -ja tanssimassakii- keskiviikkoisin siellä.. ja olihan siel halpaa siideriiki..*iloinen*
pitänee kunnioittaa tilaisuutta ja tulla vielä kerran tsekkaamaan everin meno ja antamaan jalkaa premin lattialle. itse ever-fiilis on ollut kateissa jo jonkin aikaa.
Muistelen lämmöllä Everin ördäys-reissuja
tänne ellei taivas putoa niskaan*joo*tai fysiologian tentti mee uusintaan, jolloin joutuu oleen kuopiossa ko ajankohtana...mut tässäpä olis kerrassaan kiva palkinto opintomenestyksestä istelle, toivottavasti nähdään tääl!*sydän*
Tänne on kyl ihan pakko tulla*nyyh*
Miksi itket Tarsan? Koska pakko mennä..?
[q]Caritsa:
Miksi itket Tarsan? Koska pakko mennä..?
[/q]
tänne on kyl tultava, no matter what! ja taru itkee juuri sen takia että loppuvat nämäkin riennot :/
[q]Ankeus:
tänne on kyl tultava, no matter what! ja taru itkee juuri sen takia että loppuvat nämäkin riennot :/
[/q]Älä ny, tää on selkeesti vaan markkinointikikka! Seuraaval viikol Turan alottaa uuden klubin nimeltä Fever!
[q]pHaze:
---
Ankeus:
tänne on kyl tultava, no matter what! ja taru itkee juuri sen takia että loppuvat nämäkin riennot :/
---
Älä ny, tää on selkeesti vaan markkinointikikka! Seuraaval viikol Turan alottaa uuden klubin nimeltä Fever!
[/q]
tai sitten turanista tulee lennen kanssa Feverin resident DJ:t
aijaii.. yks parhaista klubeista mille koskaan selvinny. ja niitä ekoja kans*hymy* harmi et on torstaina vaatimattomat 3tenttiä.. harmi siis niitten tenttien kannalta. nimittäin i am SO going to be there*piis**plur**piis*
Juu överin hautajaiset, pakko tulla kera seppeleen ja surumielen;) ei vaan hauskaa pidetään viimisen päälle viimistä kertaa, toiv. ei viimistä;)*heiii*toivottavasti sangen moni vanha everiöveriläinen raahautuu paikalle fiilistelee!!!!???*pihkassa*
[q]sOuphy:
---
GirLie*:
Oli ihan kiva käydä joskus istukselemassa (<-onko oikein kirj??) -ja tanssimassakii- keskiviikkoisin siellä.. ja olihan siel halpaa siideriiki..*iloinen*
---
eikai tuo ollu oikeesti kysymys??? *täh**täh**hahjust*
??
[/q]
MItäs luulet ....ÄLy ja Väläys..(kumpi oli Kumpi)
*pelle**vink*
Sääli et tääki loppuu*uuh* Pitää kuiteski käydä noissa vikois bileis jättää hyvästit.
Sopivasti koulun linjan pikkujoulukemut samana päivänä eli allekirjottanut saapuu ihmeessä paikalle ja vieläpä edustuskunnossa.