koko totuus

[q]Imukuppilapsi:
totuus itsestäni: vedän käteen.
[/q]

Repeileee .... *nauru**piis* aika paha .... heh...

aerasi= katri elina......... ei oo yhtään kiva... katri on jotenkin vaan sellanen mistä eeeen yhtään pidä.. phah.
ja mäen usko kaksi jakoisuuteen.. tai.. siis.. en pidä frendien tai seurustelukumppanien pettämisestä!! no to cheaters!

hui hele!! *nauru**pelle**aplodit*

Olen addikti.

Olen ärsyttävä valittaja. Olen laiska. Minulla on hyvin vaikeita keskittymisvaikeuksia.

[q]aerasi:
aerasi= katri elina......... ei oo yhtään kiva... katri on jotenkin vaan sellanen mistä eeeen yhtään pidä.. phah.
ja mäen usko kaksi jakoisuuteen.. tai.. siis.. en pidä frendien tai seurustelukumppanien pettämisestä!! no to cheaters!
[/q]


Mieluummin Katri kuin Saara....

Oon niin monta kertaa kuullut äitini kavereiden heittävän: Saara Saara miksi naurat. Niinkuin se olisi hyväkin vitsi.... Jos olisi vielä mahdollista, ottaisin käyttöön toisen nimeni, Elina, mut se olisi jo niin hankalaa kun kaikkien kavereiden pitäisi siinä tapauksessa koittaa muistaa sanoa Elina, ja se olisi muutenkin niin hankalaa itsellenikin koittaen esittäytyä toisella eikä ensimmäisellä nimellä.

No tässä vaiheessa haluan kiittää äitiä ja isiä hölmöstä uskonnollisesta nimestäni

Olen huomannut olevani monen asian suhteen huolestuttavan kyyninen.*uuh* Vaikka en pohjimmiltani ole ollenkaan moinen! Ainakin toivottavasti! Välillä en tiedä kumpaa etiikkaa pohjimmiltani edustan, kun monesti elämä potkii pahasti päähän ja silloin kallistuu helposti \”to the dark side\”...*hmph*

Tsiisus, onks tää joku klubituksen eksakti tunnustuksien luola?

Missä meni vikaan, kuinka emme ole normaaleja? Mikä on normaali?

En yksinkertaisesti ole ihmisten puolesta iloinen, surullinen kyllä jne. Eikös se ole ihan tarpeeksi, että ovat jo yksinään iloisia? Ja sepäs ottaa aivoon, jos siitä vielä suututaan, ettei voi olla toisen puolesta iloinen. Sorry, no can do.

[q]innae:
Olen ärsyttävä valittaja. Olen laiska. Minulla on hyvin vaikeita keskittymisvaikeuksia.
[/q]

Onko meitä kaksi?

[q]Lene:
En yksinkertaisesti ole ihmisten puolesta iloinen, surullinen kyllä jne. Eikös se ole ihan tarpeeksi, että ovat jo yksinään iloisia? Ja sepäs ottaa aivoon, jos siitä vielä suututaan, ettei voi olla toisen puolesta iloinen. Sorry, no can do.
[/q]

Samaa vikaa itse asiassa. Tosin tuo riippuu vähän omasta olotilasta. Jos on iloinen, niin on helpompaa olla edes hiukan iloinen muiden puolesta. Jos taas on allapäin, niin vastaavasti on helpompi samaistua toisten epäonneen.

On se kuitenkin varmaan ihan tarpeeksi, että ne toiset ovat yksinään iloisia - voi sitten itse keskittyä kadehtimiseen.

Miksiköhän tuollaisesta muuten ylipäätään vedetään herneitä nenään? Jos vedetään siis. Oliko onnellisuusta tai iloisesta asiasta kertomisen perimmäinen tarkoitus päteminen ja suuttuminen aiheutuu toivotun reaktion puuttumisesta? Ei kai se toiselta pois ole, jos joku ei osaa hyppiä riemusta onnen kohdatessa toisen? ”Ihan kiva, että sulla menee mukavasti, mutta mitä sitten? Keksinkö haluat?”

Toisaalta miksi ihmeessä sitä pitäisi olla toisten puolesta surullinenkaan. Ainakaan sellaisten ihmisten puolesta, jotka eivät ole itselle kovin läheisiä ja tärkeitä. Suuremmat tragediat voivat koskettaa jo ihan yhteisöllisin perustein (en tiedä reagoivatko laumaeläimet kovin voimakkaasti lauman yksilöiden tunnetiloihin noin yleensä), mutta entäs pienemmät? ”Menetit työpaikkasi? Ikävä kuulla ja otan osaa. Ei mun päiväni tuosta kuitenkaan pilalle mene.”

Odotetaanko ihmisiltä nykyään haitallisen voimakasta empatiakykyä vain sen takia, että ”pitää” olla solidaarinen?

Menipäs ohi aiheen...

[q]poro:
Tsiisus, onks tää joku klubituksen eksakti tunnustuksien luola?

Missä meni vikaan, kuinka emme ole normaaleja? Mikä on normaali?
[/q]

Normaalia ei ole

Koko totuus musta... Olen opiskelija, jonka kiinnostuksen kohteet ovat lähinnä klubbailu, shoppailu, sisustus, harrastukset ja hyvä ruoka. Ei siis se itse asia - opiskelu.

Olen ärsyttävä intoilija, joka ajaa ihmisiä hulluuden partaalle, intoilemalla ja höpöttämällä asioista jotka eivät kiinnosta ketään muuta.

Pidän suurinta osaa kiksubileissä käyvistä ihmisistä turhina, rasittavina ja pinnallisina. Käyn itsekin ko. bileissä, joten oletan, että seassa on myös porukkaa, jonka kanssa viihtyisin, mutta harvemmin niihin käytännössä törmää.

</flamebait>

[q]nomic:
kerron totuuden itestäni:
olen putki-aivot ja kooma-lanttu
eikö se jo kerro kaikkea?
[/q]

..liityn teihin :D

oon gila niinku mun luokkalaiset singaporessa on mut ristiny eli se on malesiaa ja tarkottaa hullu

[q]stimbe:
---
innae:
Olen ärsyttävä valittaja. Olen laiska. Minulla on hyvin vaikeita keskittymisvaikeuksia.

---


Onko meitä kaksi?
[/q]

Tervetuloa vain seuraan...*hih**justjoo*

Minulla on mielialaongelma ja sitä hoidetaan väärin tahallaan...
Että sellaista tänään...

[q]Epailija:
Miksiköhän tuollaisesta muuten ylipäätään vedetään herneitä nenään? Jos vedetään siis. Oliko onnellisuusta tai iloisesta asiasta kertomisen perimmäinen tarkoitus päteminen ja suuttuminen aiheutuu toivotun reaktion puuttumisesta? Ei kai se toiselta pois ole, jos joku ei osaa hyppiä riemusta onnen kohdatessa toisen? ”Ihan kiva, että sulla menee mukavasti, mutta mitä sitten? Keksinkö haluat?” *ding*[/q]

Yhden entisen (syystäkin) kaverin pääasiallinen tavoite taisi olla saada mut (ja muut) kateelliseksi. (En tullut kateelliseksi, mutta se lesoilu ärsytti.) Toisekseen, kateus on vain ilmentymää omista toiveista, unelmista ja haluista. Hyödyllinen väline siis toisaalta.

[q]Toisaalta miksi ihmeessä sitä pitäisi olla toisten puolesta surullinenkaan. Ainakaan sellaisten ihmisten puolesta, jotka eivät ole itselle kovin läheisiä ja tärkeitä. Suuremmat tragediat voivat koskettaa jo ihan yhteisöllisin perustein (en tiedä reagoivatko laumaeläimet kovin voimakkaasti lauman yksilöiden tunnetiloihin noin yleensä), mutta entäs pienemmät? ”Menetit työpaikkasi? Ikävä kuulla ja otan osaa. Ei mun päiväni tuosta kuitenkaan pilalle mene.”[/q]

No jos se vaikka auttaisi toista jollain tavalla. Sitten taas voisi esittää kysymyksen, miksi auttaa toisia millään tavalla?

[q]Odotetaanko ihmisiltä nykyään haitallisen voimakasta empatiakykyä vain sen takia, että ”pitää” olla solidaarinen?[/q]

Se olisikin hyvä, että odotettaisiin. Yhteisöllinen yhteiskunta parempi vaihtoehto kuin yksilöllisyyteen perustuva. Ei empatiassa mitään pahaa, ellei se mene äärimmäisyyksiin. Jotkut ihmiset tosiaan ottavat toisen ongelmat omikseen.

[muokattu 30.3.2004 21:09]

[muokattu 30.3.2004 21:13]

[q]Lene:
---
Epailija:
---
Toisaalta miksi ihmeessä sitä pitäisi olla toisten puolesta surullinenkaan. Ainakaan sellaisten ihmisten puolesta, jotka eivät ole itselle kovin läheisiä ja tärkeitä. Suuremmat tragediat voivat koskettaa jo ihan yhteisöllisin perustein (en tiedä reagoivatko laumaeläimet kovin voimakkaasti lauman yksilöiden tunnetiloihin noin yleensä), mutta entäs pienemmät? ”Menetit työpaikkasi? Ikävä kuulla ja otan osaa. Ei mun päiväni tuosta kuitenkaan pilalle mene.”
---
No jos se vaikka auttaisi toista jollain tavalla. Sitten taas voisi esittää kysymyksen, miksi auttaa toisia millään tavalla?
[/q]

Mikä estää auttamasta, vaikka itselleen ei tulisikaan paha olo? Toki se paha olo saattaa toimia motivaattorina tuohon auttamiseen, mutta ei se mikään vaatimus minun mielestäni ole. Niin ja tosiaan, miksi auttaa toisia millään tavalla? Koska siitä saa itselleen hyvän fiiliksen?

[q]
---
Odotetaanko ihmisiltä nykyään haitallisen voimakasta empatiakykyä vain sen takia, että ”pitää” olla solidaarinen?
---
Se olisikin hyvä, että odotettaisiin. Yhteisöllinen yhteiskunta parempi vaihtoehto kuin yksilöllisyyteen perustuva. Ei empatiassa mitään pahaa, ellei se mene äärimmäisyyksiin. Jotkut ihmiset tosiaan ottavat toisen ongelmat omikseen.
[/q]

Minusta ei ole, sillä solidaarisuus ei vain aina ole järkevää ja joskus se on lyhytnäköistä. Yhteisöllisyys on aina välillä hyvästä, mutta kun solidaarisuutta aletaan käyttää lyömäaseena ja syyllistämään ihmisiä, jotka miettivät kahdesti mihin hömppään lähtevät mukaan inhimillisyyden nimissä, ollaan mielestäni väärällä polulla. En nyt osaa antaa mitään konkreettista esimerkkiä, mutta erään ylioppilaslehden pääkirjoituksesta jäi fiilis, että on pakko olla solidaarinen tai jotain on vialla - kaipa minussa sitten on.