POLYLUUKKU
Kun mä luen näitä niin mulle tulee sellainen tunne, että nämä olisivat erinomaisia oman ajattelun olkinukkeja, eli karrikatyyrisiä näkökulmia, joiden käsittelemiseen keskittymällä voisi sivuuttaa ns. "todelliset" negatiivisten tunteitteni lähteet.
Toki tunteiden lähtökohtien rajoja on toisinaan aika hankala vetää ja myös näiden mainitsemiesi asioiden kautta esiin nousevat ikävät potentiaaliset skenaariot saattavat kontribuoida kokonaisfiiliksiin, mutta tunne siitä, että "point has been missed" on aika vahva.
Eli lisää arvauksia?
Sun mielestä onnellisuuden ei tarvitse olla lähtökohtaisesti osa ihmissuhdetta? Onni merkitsee jokaiselle eri asioita, ja jos haluaa tehdä jonkun onnelliseksi, joutuu ehkä luopumaan jostakin omaan onnellisuuteen johtavasta asiasta JA MITÄ JÄRKEÄ SIINÄ NY O?! Kukaan ei voi tietää, voiko edes tehdä toista onnelliseksi? (Voipas jos asioista puhutaan!) Oot vaan angstipeikko ja rageet kaiket päivät? ÖÄÖÄÖÄÖÄÖÄÖÄÖÄÖÄÖÄÖÄÖ?
KERRO JO!
Mä en oikeastaan meinannut lauseellani mitään niin syvällistä kuin kenties siitä lauseesta haet. Mä meinasin lähinnä sitä, että mikään ei oo yhtä mageeta ku nähdä läheisen ihmisen hymyilevän, olevan onnellinen, saavansa lohdutusta. Hän saa toki hymyillä mistä syystä hymyileekään, mutta ite oon kokenu ihmissuhteissani sellaiset hetket tosi vahvasti, jolloin oon onnistunut ilahduttamaan toista, lohduttamaan surun keskellä, mikä vaan nyt onkaan saanut toisen ihmisen tuntemaan olonsa hyväksi. Ja yhtä vahvasti olen tuntenut ne hetket, jolloin olen saanut itse osakseni tätä samaa. Lauseellani merkitsin siis oikeastaan elämän eri asioiden ja tuntemusten jakamista: ilon, onnen ja surunkin jakamista, minkä olen kokenut tuovat onnellista oloa itselleni ja toisille. Kaikkee ei kannata yssin kantaa.
Sorry - tuli taas vähän pitkä :( Mutta en oikeasti ehdi nyt tiivistämään.
Mä en oikeastaan meinannut lauseellani mitään niin syvällistä kuin kenties siitä lauseesta haet. Mä meinasin lähinnä sitä, että mikään ei oo yhtä mageeta ku nähdä läheisen ihmisen hymyilevän, olevan onnellinen, saavansa lohdutusta.
Tästä lienee hyvä lähteä. Maailmassa on siis tällainen mielettömän mageelta tuntuva juttui kuin toisen ihmisen ilahduttaminen (leikitään että tää termi kattaa nyt tuon kaiken ylläkuvatun). Ja yhdistettynä alkuperäiseen lauseeseesi koet, että tämä mielettömän mageelta tuntuva juttu on itsellesi ehkä parisuhteen oleellisin asia.
Muodostetaan lause vielä uudelleen hieman erilaisella abstraktiotasolla:
Parisuhteessa sinulle ehkä oleellisinta on se, että voit tehdä toiselle asioita, jotka tuntuvat sinusta mielettömän mageilta.
Nyt ensimmäinen kysymys on se, että miksi tarvitset parisuhdetta siihen, että voisit tehdä toisille ihmisille asioita, jotka tuntuu susta mielettömän mageilta? Kuten olet mielestäni itsekin jo vastannut: Ethän sinä tarvitse, mutta olisihan se tosi kiva.
Seuraava kysymys on, että no miksi se sitten olisi kiva ilahduttamisen kannalta? Olettaisin, että tämän näkemyksen takana löytyy about seuraavia oletuksia:
* Monessa tilanteessa ilahduttamisen edellytyksenä on se, että tiedät paljon toisesta ihmisestä.
* Monessa tilanteessa ilahduttamisen edellytyksenä on se, että toinen ihminen luottaa sinuun riittävästi antaakseen sinun ilahduttaa häntä.
* Ilahduttaminen vaikuttaa sitä enemmän takaisin itseen mitä isompi rooli ilahdutettavalla on omassa elämässä.
* Parisuhde on oiva keino lisätä näiden oletusten toteutumistodennäköisyyttä, joten parisuhteella voi teoriassa lisätä sekä mahdollisuuksiaan ilahduttaa että myös sitä kuinka mageelta se ilahduttaminen lopulta tuntuu.
Teoriassahan suunnitelma on siis aivan loistava. Enempi mageita fiiliksiä ja siinä sivussa vielä toinen ihminen saa osakseen paljon ilahdutusta vähän niin kuin ilmaiseksi - what could go wrong?
Minun näkemykseni mukaan muutaman asian yhteispeli: Aivojen plastisuus, onnellisuuden "diminishing returns" muulle elämälle ja huomion suuntaamisen eettiset implikaatiot.
Lyhyehko kaava:
1. Suhteen alkuvaiheessa kaikki vaikuttaa ilahduttavalta ja ihminen täyttää elämänsä hetkellisesti kaikilla tästä aiheutuvilla mageilla fiiliksillä.
2. Mageiden fiilisten keskellä aivot muovautuvat vähitellen siten, että tämä uusi mageiden fiilisten määrä on ns. perustila, josta paluu takaisin "lähtöpisteeseen" alkaa vaikuttamaan vastenmieliseltä.
3. Ajan mittaa yhtä ihmistä ilahduttamalla aivot tottuvat yhä useampiin ilahduttamisen keinoihin, eivätkä nämä samat keinot enää aiheuta niin paljoa mageita fiiliksiä.
4. Mitä useammat ilahduttamisen keinot alkavat heikentyä vaikutukseltaan, sitä enemmän on kiinnitettävä huomiota siihen, että löytää uusia keinoja toteuttaa tätä "parisuhteen ehkä oleellisinta asiaa" (paluu "lähtöpisteeseen" vaikuttaa edelleen vastenmieliseltä).
5. Mitä enemmän kiinnittää huomiota siihen miten omaa kumppania voi ilahduttaa, sitä vähemmän huomiota riittää kumppanin ulkopuolisille asioille.
6. Alussa tapahtunut mageiden fiilisten lisääntynyt perustila ei suurimmassa osassa tilanteita lisää yksilön jaksamista ja motivaatiota toimia ympäristössään proaktiivisesti. Usein jopa päinvastoin.
Ainakin minun mielestäni tämän kaavan eettinen nettoimplikaatio on varsin negatiivisesti sävyttynyt ja se värittää aika vahvasti niitä tuntemuksia mitä tuo lausahduksesi minulle tuo.. Mutta ehkä vahvimmat negatiiviset tuntemukset mulle nousee kuitenkin siitä, että parisuhteeseen pyrkiessäni minä en valitse lähteä taistelemaan tätä kaavaa vastaan ainoastaan itselleni. Valitsen myös tarjota tätä eettisiltä nettoimplikaatioiltaan potentiaalisesti hyvin negatiivista polkua myös sille "rakkaimmalleni" - ihmiselle, jonka olen kaikkien muiden seasta poiminut siksi, että pidän häntä kenties maailman hienoimpana ihmisenä.
Miksi haluaisin tehdä näin rakkaalleni - ja rakkaani kautta maailmalle? Puhtaan hedonistisista syistä?
Erilaiset suhdevalinnat 27.6. @ Uusi ylioppilastalo https://www.facebook.com/events/278734432224506/
jaajaajaa, jaajaajaajaajaajaajaa. Ja Ja jaja, jajajaajaaajaaa.
http://www.polyamoria.fi/poly.html
ctrl+f <ja>
---
Tästä tuli mieleen joskus kuulemani juttu naisesta, joka mielsi olevansa polyamorinen ja kertoi että hänellä oli pitkään ollut kaksi poikaystävää.. miehet eivät vain tienneet toisistaan mitään
---
Onko tässä välttämättä mitään väärää? Jos tämän naisen suhde kumpaankaan poikaan ei vain ollut sellainen, että muista kumppaneista olisi erityistä syytä keskustella?
Öm, jos ko. miehet luulevat olevansa monogamisessa suhteessa ko- naiseen, siinä on minun mittapuullani paljonkin väärää. Mikäli eksklusiivisuudesta ei ole keskusteltu voi sitä toki pitää hyväksyttävänä, että sen puutteestakaan ei puhuta. Musta ois kuitenkin jokseenkin arveluttavaa, jos tilanne jatkuu pitkään, eikä nainen missään kohtaa pidä tarpeellisena sen tason avoimuutta, että kertoisi kumppaneilleen olevansa polyamorinen.
Miten vaatimisen ja pyytämisen erottaa toisistaan? Miten ne erottaa pään sisällä ja miten ne erottaa puheesta/toiminnasta? Miten ne erottaa itsellä ja miten ne erottaa toisella? Miten saa toisen ymmärtämään pyynnön/vaatimuksen vakavuus/keveys tai laajuus? Miten tällaisen painoarvon voi itse tietää ilman kristallipalloa?
Voiko mitä tahansa pyytää, kunhan jättää vaatimatta?
-- siveys
Vaatimiseen assosioutuu mun mielessäni vahvasti se, että kokee toiselta haluamiensa asioiden kuuluvan itselle, olevansa oikeutettu saamaan joitakin tiettyjä asioita kumppaniltaan, ja toisen siten olevan valvoitettu ne tarjoamaan.
Pyytäminen ei pidä sisällään oletusta siitä, että pyydettävät asiat on automaagillisesti saatava, ja on siten lempeämpi lähestymiseltään.
Mun on vaikea käsittää vaatimisen oikeutusta.
Toki sen voi ymmärtää vaateena, jos ilmaisee tarvitsevansa joitakin asioita voidakseen olla suhteessa, mutta tulkintaan vaikuttanee se miten asian ilmaisee (joskin minä tulkitsisin saman ilmaisun todennäköisesti eri tavoin kuin joku muu, henkilökohtaiset lähtökohdat kun vaikuttavat vahvasti tulkintojen muodostumiseen)
Edit. Onko multa vielä vastaamatta johonkin sun kysymykseen? Mul on sellainen mielikuva jostain syystä, mutta en nopealla vilkaisulla huomannut.
Onko multa vielä vastaamatta johonkin sun kysymykseen? Mul on sellainen mielikuva jostain syystä, mutta en nopealla vilkaisulla huomannut.
Will you be my wife?
---
Onko multa vielä vastaamatta johonkin sun kysymykseen? Mul on sellainen mielikuva jostain syystä, mutta en nopealla vilkaisulla huomannut.
---
Will you be my wife?
No.
Anything else?
Öm, jos ko. miehet luulevat olevansa monogamisessa suhteessa ko- naiseen, siinä on minun mittapuullani paljonkin väärää.
Todennäköisesti väärää olisi tällöin havaittavissa. Mutta jos et tiedä asioiden laitaa niin miksi pyörittäisit tällaista ikävää skenaariota päässäsi?
[q]Mikäli eksklusiivisuudesta ei ole keskusteltu voi sitä toki pitää hyväksyttävänä, että sen puutteestakaan ei puhuta. Musta ois kuitenkin jokseenkin arveluttavaa, jos tilanne jatkuu pitkään, eikä nainen missään kohtaa pidä tarpeellisena sen tason avoimuutta, että kertoisi kumppaneilleen olevansa polyamorinen.[/q]
Pidät jokseenkin arveluttavana, että pitkään jatkuvassa tilanteessa ei esiinny avoimuutta kaikkien asioiden suhteen? Vai onko tämä sun mielestäsi jotenkin erityinen asia sikäli, että juuri sen kohdalla tarve avoimuuden pitäisi ajan kanssa löytyä?
[q]Mun on vaikea käsittää vaatimisen oikeutusta.[/q]
Lucky you. Mun on edelleen vaikea käsittää edes sitä vaatimisen käsitettä :( En vieläkään hahmota miten se eroaa pyytämisestä. Onko se esimerkiksi pyytämistä, jonka yhteydessä on (implisiittisesti tai eksplisiittisesti) selvää, että jotain tiettyä tulee tapahtumaan jos pyyntöä ei täytetä? Eroaako vaatiminen siis vain siten, että tiedostetaan pyynnön täyttämättä jättämisestä seuraavat tapahtumat? Mitä jos toinen osapuoli tiedostaa ja toinen ei?
Oon varmaan ihan hakoteillä :/ Apua!
Sorry - tuli taas vähän pitkä :( Mutta en oikeasti ehdi nyt tiivistämään.
Nyt ensimmäinen kysymys on se, että miksi tarvitset parisuhdetta siihen, että voisit tehdä toisille ihmisille asioita, jotka tuntuu susta mielettömän mageilta?
Mitä enemmän kiinnittää huomiota siihen miten omaa kumppania voi ilahduttaa, sitä vähemmän huomiota riittää kumppanin ulkopuolisille asioille.
Katotaas miten tää onnaa kännykkää naputellessa. Mä siis raapustan lyhyesti ja tiivistin pari sun juttuas tohon. Ne
pomppas erityisesti silmään.
Mä en ensinnäkään puhunut ainoastaan parisuhteesta, vaan ihmissuhteista. Läheisen ihmisen ilahduttamisen ei tarvi
olla mikään monimutkainen ja vaativa juttu. Joskus riittää, että istuu toisen vieressä, katsoo silmiin, kertoo hassuja
juttuja, pierasee, whatever. Usein kyseessä on kahen (tai useemman) ihmisen välistä läheistä kommunikaatiota, joka
tuppaa muodostumaan kyseisten ihmisten näköiseksi. Mä en todellakaan tajua, että millä ilveellä sun aikasi ei riitä
kumppanin ulkopuolisille asioille, jos ilahdutat kumppaniasi tai jotakuta läheistäsi? Eipä ilahduttaminen yleensä vaadi
mitään huimaa ajattelutyötä ja suunnittelua. Mä ainaski koen elämän paljon rikkaammaksi, kun moinen on luonnollinen osa elämää. Ehkä nää on hyvin pitkälti myös persoonallisuuseroja, mut ite koen kyllä yheksi parhaaksi asiaksi elämässä toisten ihmisten ilahduttamisen ja huomioimisen. Samainen homma on ainakin itselleni kantava voima parisuhteessa ja muissakin ihmissuhteissa. Ja kuten sanoin, yleensä hyvä tuppaa kiertämään, joten kyllä sitä itsekin tulee huomioiduksi.
Jopa sinä olet onnistunut ilahduttamaan minua monet kerrat, vaikka ootkin tuommoinen negaileva filosofointisäkki, jonka jutuista harvoin saa edes kunnolla tolkkua loputtomien siveyssanahirviöiden vuoksi. <3
edit: Onnistuin näköjään saamaan noi jotkut rivit hyppimään ilosta. Damn I'm good like that. Kuka haluu naimasiin?
Will you be my wife?
---
No.
Anything else?
No pirskatin pirskatti. En muista oliko tää nyt mun toinen vai kolmas Klubituskosinta mut sen muistan et aina ennenki tullu vaan rukkasia :/
*iwilldiealoneangstviil*
:D
Hmm.. Mitäköhän muuta mun tekis mieli kysyä kun kerta näin erinomaista mahdollisuutta tuputetaan..
Annatko sä koskaan itsesi katua? Jos et anna niin mitä sä teet silloin kun "muut" katuisivat?
Onko sulla selluliittia?
Tarvitsetko rakkautta?
Mitä kysyisit minulta jos tietäisit, että vastaisin mihin tahansa rehellisesti ja parhaan kykyni mukaan?
Miten vastaisit näihin kysymyksiin siten, että pysyisimme edelleen POLYLUUKUN topicissa?
---
miksi pyörittäisit tällaista ikävää skenaariota päässäsi?
---
Pahoitteluni siitä etten muista tarinaa kokonaisuudessaan eikä mulla siten ole tarjota faktapohjaisesti kaikkea infoa, pelkästään (todennäköisesti omilla asenteillani värittyneet) muistikuvani siitä tilanteesta, jossa tarinan kuulin.
Näitä värittymiä lienevät mm. se, että kokisin itse melko ahdistavaksi (ainakin teoriassa, käytännöstä ei oo kokemusta) tilanteen, jossa kokisin salaavani jotakin joltakulta läheiseltä ihmiseltä, jonka kanssa jaan suuren osan elämästäni.
Mielikuvani kertomuksesta kuitenkin oli se, että toiset osapuolet elivät siinä mielikuvassa, että tyttöystävällä ei ole muita poikaystäviä.
Avoimuus kaikkien asioiden suhteen on sitten jälleen vähän laajempi aihe, mutta jos pitäydytään tällä kertaa siinä, miten suhteen osapuolet kokevat suhteen rakentuvan, esim sen suhteen, kuinka monta osapuolta tilanteessa on, minusta oleellisen tiedon pimittämistä on jättää kertomatta toiselle muista romanttisista ja/tai seksuaalisista suhteista. En nyt osaa sanoa onko se kertakaikkisen väärin ja absoluuttisen paheksuttavaa kaikissa tilanteissa, mutta kiinnostaisi tietää mikä sisäinen motiivi kannustaa salailuun, jos sitä pitää tarpeellisena ja perusteltuna. Se missä kohtaa tällainen tilivelvollisuus astuu voimaan on toki veteen piirretty viiva.
---
Hmm.. Mitäköhän muuta mun tekis mieli kysyä kun kerta näin erinomaista mahdollisuutta tuputetaan..
Mä pistän tän mahdollisuuden luukun nyt kyl kiinni :D koska OT
Jos joku noista kysymyksistä on sellainen että oikeasti kaipaat niihin vastauksia, heitä offtopicin puolelle tai jonnekin muualle, vaikka naamatusten käytävään keskusteluun.
Plur, over, and out.
(Lyhyehko kaava 1-6)
1. Suhteen alkuvaiheessa kaikki vaikuttaa ilahduttavalta ja ihminen täyttää elämänsä hetkellisesti kaikilla tästä aiheutuvilla mageilla fiiliksillä.
2. Mageiden fiilisten keskellä aivot muovautuvat vähitellen siten, että tämä uusi mageiden fiilisten määrä on ns. perustila, josta paluu takaisin "lähtöpisteeseen" alkaa vaikuttamaan vastenmieliseltä.
3. Ajan mittaa yhtä ihmistä ilahduttamalla aivot tottuvat yhä useampiin ilahduttamisen keinoihin, eivätkä nämä samat keinot enää aiheuta niin paljoa mageita fiiliksiä.
4. Mitä useammat ilahduttamisen keinot alkavat heikentyä vaikutukseltaan, sitä enemmän on kiinnitettävä huomiota siihen, että löytää uusia keinoja toteuttaa tätä "parisuhteen ehkä oleellisinta asiaa" (paluu "lähtöpisteeseen" vaikuttaa edelleen vastenmieliseltä).
5. Mitä enemmän kiinnittää huomiota siihen miten omaa kumppania voi ilahduttaa, sitä vähemmän huomiota riittää kumppanin ulkopuolisille asioille.
6. Alussa tapahtunut mageiden fiilisten lisääntynyt perustila ei suurimmassa osassa tilanteita lisää yksilön jaksamista ja motivaatiota toimia ympäristössään proaktiivisesti. Usein jopa päinvastoin.
Kiinnostava teoria! Mutta joudun olemaan eri mieltä kohdista 4 ja 5; kun pariskuntia seuraa vierestä, niin eihän ne käytännössä tunnu kuluttavan jatkuvasti kasvavaa energiaa suhteeseen sen edetessä (jotta keksisivät uusia keinoja ilahduttaa tosiaan tai whatnot). Pikemminkin alkuhuuman jälkeen panostus suhteeseen jopa vähän vähenee (arki astuu kuvioihin, kumppani otetaan itsestäänselvyytenä, tai mitä nyt ikinä). Ja sit suhteen luonne ehkä vähän muuttuu ja ehkä eletään onnellisina elämän loppuun asti tai sit ei, ja ehkä silti ollaan edelleen erittäin onnellisia tai ehkä ei. Mut joka tapauksessa ei se mun mielestä ainakaan vaikuta miltään äärettömyyteen kasvavalta voimavarojen mustalta aukolta.
---
Oon vielä vaativassa ronkeli-iässä, eli pitäis olla joku sellai noin yhdesosa tyttöystävästä.
---
Eli esimerkiksi neljä kymmenystä yhdestä tyttöystävästä ja kuusi kymmenystä toisesta? Vai pitääkö kohtelun olla tasa arvoista esimerkiksi niin, että sulla on tasan kolmasosa kolmesta eri tyttöystävästä?
Hahaa. Yritin miettiä mikä olis standardi tapa kirjoittaa, että 1/1 (yksi yhdesosaa) muodostuu tarkalleen yhdestä tekijästä. En keksinyt! Ei meille matikantunnilla sellasta opetettu. Gnn! Hyvä on sitten. Saatoit voittaa tämän viisastelutaistelun! Mutta et voittanut koko viisastelusotaa!
Mä en todellakaan tajua, että millä ilveellä sun aikasi ei riitä kumppanin ulkopuolisille asioille, jos ilahdutat kumppaniasi tai jotakuta läheistäsi?
En sanonut, että aikaa ei riitä millekään ulkopuoliselle. Sanoin vain, että mitä enemmän keskittyy ilahduttamisen ylläpitämiseen, sitä vähemmän jää huomiota muulle. Kyse on nettovaikutuksesta - eli siitä kun lasketaan asioiden ja niiden aiheuttamien muiden asioiden plussat ja miinukset yhteen ja katotaan mille puolelle lopputulos jää.
[q]Eipä ilahduttaminen yleensä vaadi mitään huimaa ajattelutyötä ja suunnittelua. Mä ainaski koen elämän paljon rikkaammaksi, kun moinen on luonnollinen osa elämää. Ehkä nää on hyvin pitkälti myös persoonallisuuseroja, mut ite koen kyllä yheksi parhaaksi asiaksi elämässä toisten ihmisten ilahduttamisen ja huomioimisen.[/q]
Allekirjoitan sen, että toisen ihmisen ilahduttaminen on yksi elämän nautinnollisimpia asioita. Mutta onko nautinnollinen sama asia kuin paras elämässä? Ja onko luonnollisesti nautinnollinen oikeasti rikkaampi kuin muut vaihtoehdot?
Kaikki on tosiaan ihan kivasti niin kauan kuin ilahduttaminen tapahtuu luonnostaan eikä vie sen kummemmin energiaa tai huomiota. Mutta sitten kun toisen olemassaolo alkaa olemaan normitila, ilahduttaminen ei enää ole alkuihastuksen sokaisema pala kakkua, toisen vanhat vitsit ei jaksa enää naurattaa ja tyydyttämätön tarve monemminpuoliselle ilahduttamiselle nostaa tappelut, erimielisyydet, kommunikaatiovaikeudet ja parisuhdeterapiat pintaan niin kuinka helppoa siitä nettonegatiivisesta tilanteesta on siinä vaiheessa irtautua?
[q]Samainen homma on ainakin itselleni kantava voima parisuhteessa ja muissakin ihmissuhteissa. Ja kuten sanoin, yleensä hyvä tuppaa kiertämään, joten kyllä sitä itsekin tulee huomioiduksi.[/q]
Kyllähän se kantaa - mutta kuinka pitkälle?
[q]Jopa sinä olet onnistunut ilahduttamaan minua monet kerrat, vaikka ootkin tuommoinen negaileva filosofointisäkki, jonka jutuista harvoin saa edes kunnolla tolkkua loputtomien siveyssanahirviöiden vuoksi. <3[/q]
Ilahduttamisen ilo on ollut minun puolellani :) Ikävää, että näiden parisuhdeasioiden kanssa tulee välillä nostettua vähän negailevampia näkökulmia esiin kun sitä on sen verran monta kertaa nähnyt kun joko itse tai joku hyvin läheinen menee pää edellä puuhun ja kovaa.. Toivottavasti tuo negailu ei ole kuitenkaan ihan kaikessa filosofoinnissani läsnä?
Jos joku noista kysymyksistä on sellainen että oikeasti kaipaat niihin vastauksia, heitä offtopicin puolelle tai jonnekin muualle, vaikka naamatusten käytävään keskusteluun.
Jos joskus saan kunnian tavata sinut niin muistan kyllä sitten kysyä siitä selluliitista
4. Mitä useammat ilahduttamisen keinot alkavat heikentyä vaikutukseltaan, sitä enemmän on kiinnitettävä huomiota siihen, että löytää uusia keinoja toteuttaa tätä "parisuhteen ehkä oleellisinta asiaa" (paluu "lähtöpisteeseen" vaikuttaa edelleen vastenmieliseltä).
---
... kun pariskuntia seuraa vierestä, niin eihän ne käytännössä tunnu kuluttavan jatkuvasti kasvavaa energiaa suhteeseen sen edetessä ...
Tätä empiiristä havaintoasi mustien energia-aukkojen puutteesta voidaan pyrkiä selittämään teoriaa kumoamatta esimerkiksi seuraavasti:
Usein parisuhteen kypsyessä oletus vastavuoroisesta ilahduttamisesta vähenee tai sitä ei alkujaankaan merkittävissä määrin ollut. Täten ilahduttaminen ei ole "parisuhteen ehkä oleellisin asia", eikä teoriaa voida enää soveltaa.
Koko juttuhan tosiaan lähti liikkelle siitä, että reagoin tunteiltani negatiivisesti siihen kun Muussika kertoi siitä miten hän kokee ilahduttamisen roolin suhteissaan. Selvyyden vuoksi todettakoon siis vielä, että en tosiaan oleta kaikkien parisuhteiden ajautuvan voimavarojen mustaan aukkoon, sillä suhteille on myös muita puoltavia tekijöitä kuin tämä ilahduttamisen mahdollistaminen.
Ei meille matikantunnilla sellasta opetettu. Gnn!
Se johtuu yksiselitteisesti siitä, että kaikki matematiikan opettajat ovat kelvottomia luusereita.
---
Mun on vaikea käsittää vaatimisen oikeutusta.
---
Lucky you. Mun on edelleen vaikea käsittää edes sitä vaatimisen käsitettä :( En vieläkään hahmota miten se eroaa pyytämisestä. Onko se esimerkiksi pyytämistä, jonka yhteydessä on (implisiittisesti tai eksplisiittisesti) selvää, että jotain tiettyä tulee tapahtumaan jos pyyntöä ei täytetä? Eroaako vaatiminen siis vain siten, että tiedostetaan pyynnön täyttämättä jättämisestä seuraavat tapahtumat? Mitä jos toinen osapuoli tiedostaa ja toinen ei?
Oon varmaan ihan hakoteillä :/ Apua!
Tämä pölyluukkuhan on oikea siveyden leikkikenttä :)
Tuohon quoteen liittyen voin esimerkinomaisesti pyytää sua olemaan trollaamatta tai yhteisen edun nimissä vaatia lopettamaan trollaamisen :) Selkeä sävy ero vaikka tekstissä on se ~7% viestinnästä. Ainakin minulle intuitio/fiilis kertoo kummasta on kyse. Ilman trolleja pysyisi ihan hyvästä aiheesta oleva keskustelu luettavampana suuren internet-yleisön silmissä kun asialliset pointit eivät katoaisi troolarinomaiseen huomion ryöstökalastukseen. Vai onko kyse hyvinkin positiivisesta itseilahduttamisen nettovaikutuksesta? :P
"Ilahduttamisen nettovaikutus" - tää on legenda!
On erittäin mielenkiintoista, että miten sä Antti osaat hyvinkin taidokkaasti tehdä yksinkertaisista asioista kovin monimutkaisia, tai ainakin saat ne vaikuttamaan monimutkaisilta. Osaatko kertoa teetkö niin tahattomasti vai onko siinä jokin tarkoituksellinen perä? Joka tapauksessa olet todella hyvä siinä, ellet jopa luonnonlahjakkuus, ja palan halusta saada tietää miten sinä teet sen (siis asioiden monimutkaistamisen!) asiassa kuin asiassa, lähdetäänkö joku kerta kahville/teelle/tms keskustelemaan aiheesta lisää? Haluan kartoittaa hieman sun toimintatapaasi, että jos joskus kaipaan, tai joku kaverini kaipaa, monimutkaisuutta elämään niin voi tehdä sen kunnolla, lähes yhtä mestarillisesti kuin sinä
I like to keep it simple <3
1. Allekirjoitan sen, että toisen ihmisen ilahduttaminen on yksi elämän nautinnollisimpia asioita. Mutta onko nautinnollinen sama asia kuin paras elämässä? Ja onko luonnollisesti nautinnollinen oikeasti rikkaampi kuin muut vaihtoehdot?
2. Kaikki on tosiaan ihan kivasti niin kauan kuin ilahduttaminen tapahtuu luonnostaan eikä vie sen kummemmin energiaa tai huomiota.
3. Kyllähän se kantaa - mutta kuinka pitkälle?
4. Ilahduttamisen ilo on ollut minun puolellani :) Ikävää, että näiden parisuhdeasioiden kanssa tulee välillä nostettua vähän negailevampia näkökulmia esiin kun sitä on sen verran monta kertaa nähnyt kun joko itse tai joku hyvin läheinen menee pää edellä puuhun ja kovaa.. Toivottavasti tuo negailu ei ole kuitenkaan ihan kaikessa filosofoinnissani läsnä?
1. Taisin sanoa alunperin, että mulle ehkä tärkein asia on tehä toinen onnelliseksi. Se on siis kenties yksi tärkeimmistä asioista, ehkä tärkein, en tierä, mutta kovin tärkeäksi sen asian itse koen. Me ihmiset koemme erilaisia asioita tärkeiksi, ja tämä on minulle tärkeä juttu. Vaikeahan sitä on ruveta mitään täysin tarkkaa arvojärjestystä eri asioille tekemään, varsinkaan kun se arvojärjestys voi muuttua elämän myötä. Mut ainakin tällä hetkellä ja kokemieni asioiden pohjalta voin sanoa, notta läheisen ihmisen onnellisuuden edistäminen on so hot right now. Toki tämä edellyttää sitä, että olen löytänyt onnellisuuden itsestäni, koska tällöin on mistä jakaa luontevasti ilman sen kummempia megalomaanisia ponnisteluja ja kokemusta siitä, että antaessani joudun luopumaan jostakin omastani. Yleensä sitä tuppaa hakeutumaan sellaisten ihmisten seuraan, joilla myöskin on ilahduttamisen taito. Eihän sitä kovin kauaa yssinään jaksa yhdensuuntaisesti sätkiä nääs. En siis puhu täysin altruistisesta ilosta ilahduttaa, vaan vastavuoroisuudesta. Emmää ny sentäs mikää pyhimys ole, pois se minusta.
2. Kyllä toisen ihmisen ilahduttaminen on välillä vienyt energiaa, aikaa ja huomiota paljonkin. Esimerkiksi kun oon halunnut nähdä vaivaa ja kehitellä ylläreitä (jotka on ihan mun lenppareita sekä toteuttamisessa että vastaanottamisessa), niin kyllähän siihen on aikaa ja vaivaakin mennyt - muttei se ole tuntunut työläältä vaan mukavalta. Oon aina rakastanut esim. korttien väsäämistä, kirjeiden kirjoittamista, yllärikokkailuja sun muuta. Miksi sinun mielestäsi on huono asia, jos ilahduttamiseen kuuluu joskus vaivannäköä? Ite koen sen ihan parhautena. No, erilaisia olemma myö eläimet.
3. Omien kokemusteni pohjalta voin sanoa, että kun jaksaa panostaa a.) omaan hyvinvointiinsa b.) läheisen ihmisen huomioimiseen ja ilahduttamiseen, niin ihmissuhde voi hyvin. Ja tämä järjestys on oleellinen, ensin happinaamari omalle naamalle ja sitten vasta toisille. Oon huomannut, että oman hyvinvoinnin tilan heikentyminen usein aiheuttaa sen, ettei sitten jaksa toistakaan samalla tavalla huomioida. Tietysti jos parisuhteesta puhutaan, niin arki astuu kuvioihin jossakin kohtaa, toinen ei tunnu enää niin jännittävältä kuin aluksi, mutta etenkin tällöin ja tämän vaiheen jälkeenkin on mielestäni erityisen tärkeää, että huomioi toista. Se jos mikä kantaa suhdetta etiäpäi. Jos siis molemmat toimivat näin. Kokemusta on siitäkin, kuinka toispuoleinen huomioiminen ei vaan yksinkertaisesti kanna kovinkaan kauan.
4. Negailu ei ole kaikessa filosofioinnissasi läsnä, yritin vaan olla hauska, mutta näemmä fail. :GGGgGGGgGGG Ja niin, kyllä minäkin olen nähnyt ja kokenut yhtä sun toista näissä ihmissuhdekuvioissa. Kaikesta on kuitenkin jäänyt jotakin käteen, sitä on oppinut yhtä sun toista ja paljon on vielä opittavaa. Haastavin ihmissuhde ihmisellä on itsensä kanssa, ainakin meitsillä.