Bussi ja paperirullat!

Back to yleinen keskustelu O

Quote by louis
24 uhria

23, josta ainaki pari oli perhetuttuja.

:(

:(

Otan osaa.

Tää on niin hiton väärin, niin hiton väärin... :(

Osan ottoni uhrien perheille. Tää oli kyllä tosi järkyttävä uutinen, kun sen aamulla kuulin.

mediahype tapauksen ympärillä kasvoi vuorokauden aikana ihan
käsittämättömäksi. valitettava ja ikävä tapaus, mutta tiedotusvälineet
olivat heti kynsineen kiinni insidentissä kuin transeprinsessa glowstickissa.
tragedian paisuttelu ja sensaatiohakuisuus valtamedioissa on ikävää
katseltavaa, varsinkin kun tietää osan omaisista elävän vielä epä-
tietoisuudessa, mitä onnettomuuteen tulee.

Quote by upee
sensaatiohakuisuus valtamedioissa on ikävää
katseltavaa

tulee väkisin mieleen elokuvat, jossa mediat järjestää erinäisiä
iskuja, jotta voisivat niiden kustannuksella saada etulyöntiaseman
uutisoinnissa yms.

:(

Oli kyl todella kova järkytys ku sain perjantaina aamulla tiedon että tyttöystävän kaksi hyvää kaveria on ollu kyseisessa bussissa.Luojan kiitos molemmat on hengissä ja näyttää että selviävät.Itseäni myös ärsyttää todella paljon median hehkutus ja sensaation hakuisuus asiasta.Tuntuu että ainoa lehti mikä asiasta osaa uutisoida on Helsingin Sanomat.Osanottoni uhrien omaisille ja ystäville.

Lehtiä en lukenut, mutta ainakin sähköisten medioitten suhtautuminen onnettomuuteen oli mielestäni todella asiallista. Sensaatiohakuisuuden sijaan ( tähän vois varmaankin joku pistää pari esimerkkiä, mitä tarkoitti sensaatiohakuisuudella ) iso osa uutisointia oli erilaisista kriisitukimahdollisuuksista kertominen, sairaalanumeroita omaisille jne...
Kyllä se vain on niin, että tällaisten onnettomuuksien, jotka koskettaa suurta kansanosaa sattuessa kansa vaatii tietoa tapahtumista.
Diffaksen kommentti:" tulee väkisin mieleen elokuvat, jossa mediat järjestää erinäisiä
iskuja, jotta voisivat niiden kustannuksella saada etulyöntiaseman
uutisoinnissa yms." on lähinnä naurettava ja minua median edustajana loukkaava, mutta onhan täällä mielipiteen vapaus. Mutta vois ihmiset pikku hiljaa tajuta, ettei kaikki ole leffaa ja Amerikkaa...

Quote by Individual

todella asiallista puhetta. itselläkin silmään pistivät erityisesti juuri erilaisista kriisitukimahdollisuuksista tiedoittaminen. mutta oli miten oli, itse tapaus on todella surullinen kaikein kaikkiaan. voimia kaikille omaisille, turmasta selvinneille, ystäville ja muille joita tapaus läheisesti koskettaa. jaksamista myös kyseistä rekka-autoa ajaneelle kuljettajalle.

Quote by Individual
minua median edustajana loukkaava

aijoo. mediahan saa tehdä mitä vaan. don't kill the messenger!

mun moka :/

Quote by Individual
( tähän vois varmaankin joku pistää pari esimerkkiä, mitä tarkoitti sensaatiohakuisuudella )

esim iltalehmän erikoisliite, eurolla kuus sivua tapaturmainfoa ja neljä sivua mainosta. jippii.

Quote by upee
esim iltalehmän erikoisliite, eurolla kuus sivua tapaturmainfoa ja neljä sivua mainosta. jippii.

Sen yhtään sisältöön ja sen sosiaalipornomaisuuteen koskematta, huomautan vain, ettei tälläisen "ekstra-painoksen" tekeminen mitään halpaa ole.

Niin...kerrataas vielä. Tarkoitin, että sähköisen median uutisointi tapahtumasta oli onnettomuuspäivänä mielestäni asiallista. Yhtään lehden tekemää juttua aiheesta en ole vielä nähnyt tai lukenut. Perjantai-iltana kioskilla käydessäni huomasin kyllä erikoisliitteen tapahtuneesta.
Mutta olen diffaksen ja muitten kanssa kyllä nyt tarkemmin mietittyäni samaa mieltä siitä, että olisi korrektia nyt antaa uhrien omaisille ja ystäville mahdollisuus aloittaa surutyö. Kuvat onnettomuuspaikalta eri gallerioihin jaoteltuna tyyliin... http://www.mtv3.fi/turma/kuvagalleria2.shtml
eivät varmaankaan palvele kenenkään etuja. Mutta tietenkin median etiikkaa tällaisissa tapauksissa voi varmaan pohtia hamaan tappiin asti.
Mutta tiedotusvälinehän on ennenkaikkea tiedotusväline, mutta missä se tiedottamisen ja mässäilyn raja menee on mielestäni vaikea määrittää.

( Taisin Diffas vähän turhaa vetää herneen nenään sun kommentista,sori.)

Quote by Individual
Taisin Diffas vähän turhaa vetää herneen nenään sun kommentista,sori.

nääh. ei hätää. itsekullakin ajatukset hieman sekavia.

Quote by Individual
Kuvat onnettomuuspaikalta eri gallerioihin jaoteltuna tyyliin...

Joo. Se vielä, että Keskisuomalaisen verkkosivuille eksynyt yksi kuva, joka jätti minuun jonkinmoiset traumat. Tuntuu vieläkin pahalta. :(

Quote by Individual
Niin...kerrataas vielä. Tarkoitin, että sähköisen median uutisointi tapahtumasta oli onnettomuuspäivänä mielestäni asiallista. Yhtään lehden tekemää juttua aiheesta en ole vielä nähnyt tai lukenut.

Mutta olen diffaksen ja muitten kanssa kyllä nyt tarkemmin mietittyäni samaa mieltä siitä, että olisi korrektia nyt antaa uhrien omaisille ja ystäville mahdollisuus aloittaa surutyö.

Nimenomaan. Itsekään en ole vielä htään juttua lukenut, mutta äsken kioskilla käydessäni iltapäivälehtien lööpit nostivat kyllä ihokarvat pystyyn.

"Elina lähti niin iloisena"
"Han oli kaunis kuin ruusunnuppu"
"Turmaa kuljettaneen bussikuskin poika: "Ei kai se ollut isin bussi?"

Kyllä mielestäni ihmisten pitäisi antaa hoitaa surutyönsä muualla kuin lehtien palstoilla.

Ällöttävää tollanen sentimentaalinen rahastus :( Uutisointi
on yks asia mut toi iltalehtien meininki on jo inhottavaa :(

Quote by RA

Nimenomaan. Itsekään en ole vielä htään juttua lukenut, mutta äsken kioskilla käydessäni iltapäivälehtien lööpit nostivat kyllä ihokarvat pystyyn.

"Elina lähti niin iloisena"
"Han oli kaunis kuin ruusunnuppu"
"Turmaa kuljettaneen bussikuskin poika: "Ei kai se ollut isin bussi?"

Kyllä mielestäni ihmisten pitäisi antaa hoitaa surutyönsä muualla kuin lehtien palstoilla.

Just näin.

Mä en ehkä kuulu ylipäätään noiden lehtien
kohderyhmään, mut joka kerta ällistyttää
et just ne kauneimmat, älykkäimmät ja
lupaavimman tulevaisuuden omaavat
henkilöt kuolee. :scared: Ihan niinku se
olis vähemmän traagista jos se turmassa
menehtyny olis ruma ja tyhmä.

Toivottavasti omaiset eivät rupea vaatimaan rekkakuskin päätä vadille.

Minun mielestäni rekan kuljettaja on jo tarpeeksi saanut kärsiä ja jos vielä rapsahtaisi 24 kuolemantuottamusta syyllisyyden tuntojen päälle...

http://www.postimees.ee/190304/gfx/4030405ae2fe1bddb.jpg

Siinä! :eek: :crybaby:

Suomen pahin tieliikenneturma vaati 24 uhria Konginkankaalla

19.03. - 14:15
Ainakin 24 nuorta ihmistä kuoli ja 14 loukkaantui linja-auton ja paperirekan rajussa törmäyksessä Äänekosken Konginkankaalla perjantaina aamuyöstä. Kyseessä on Suomen kaikkien aikojen pahin tieliikenneonnettomuus.

http://www.mtv3.fi/turma/

http://www.mtv3.fi/uutiset/galleria/2004-03-19/1.shtml
http://www.mtv3.fi/turma/kuvagalleria.shtml
http://www.mtv3.fi/turma/kuvagalleria2.shtml

Something english!

http://virtual.finland.fi/stt/showarticle.asp?intNWSAID=3964&group=General

helsinginsanomat.fi/kuvat/iso_webkuva/10761 52249300.jpeg

O