Kohtalosta

Tällanen puolifilosofinen ajatus tuli mieleen.. Mikäli pitää
paikkansa, että kemiallinen reaktio on joka kerralla toistettuna
samoissa olosuhteissa sama, ja ihmiset toimivat kemialla
ja sähköllä, voidaanko olettaa, että maailman syntyessä alkunsa
saanut kemiallinen reaktio noudattaa samoissa olosuhteissa
alkuunpannun kemiallisen reaktion kaavaa? Siis, jos olemme
kaikki vain toisiinsa ennaltamäärätyillä tavoilla suhtautuvien
aineiden ja energioiden summa, eikö tämä tarkoittaisi teoriassa
sitä, että maailmankaikkeus suurena reaktion kulkee ennalta
määrättyä ja itseään samoissa olosuhteissa uudellen toteuttavaa
polkua?

Lähinnä ydinkysymys taitaa olla, että onko olemassa mitään
aidosti summittaista tekijää maailmassa, joka muokkaisi maa-
ilmankaikkeutta reaktiona ennaltamääräättömään suuntaan?

Huh. Mulla on liikaa vapaa-aikaa :) Mut tollasta täs kelailin. Näkö-
kulmia?

edit: noniin, disclaimeri vielä että en ole itse lukenut päivääkään
filosofiaa enkä yritä kerätä mitään "oon niin syvällinen"-irtopisteitä,
lähinnä yritän luoda keskustelun jota voin itte lueskella ja seu-
rata :) Pistäkää hipinkarkotuspamput takas kaappiin vaan :)

Itse asiassa tää on hirveen mielenkiintoinen kysymys!

Joskus ennen modernin fysiikan syntyä tiedemiehet ajattelivat että maailma on täysin deterministinen paikka, ja että jumala on ollut eräänlainen kelloseppä joka on luonut maailman ja laittanut sen käyntiin, jonka jälkeen asiat ovat rullanneet eteenpäin täydellisen ennustettavasti. Silloin jopa visioitiin että ihminen pian varmaan pystyisi laskemaan maailman tilan ja ennustamaan siitä jokaisen tulevan hetken eteenpäin.

No sitten tulikin 1900-luku, ja monellakin tieteenalalla huomattiin että deterministisyys ja täydellinen ennustettavuus on paitsi vaikeaa, myös teoreettisestikin usein mahdotonta. Ensimmäisestä hyvä esimerkki on kaaosteoria, joka aika hyvin osoittaa kuinka vaikeata on ennustaa luonnossa ja ihmiselämässä esiintyviä ilmiöitä. Jos emme pysty ennustamaan säätä, pörssikurssien heilahteluja tai eläinpopulaatioiden kokoja, miten pystyisimme ennustamaan ihmisen käyttäytymistä? Ja sitten tuosta toisesta on esimerkkinä tietysti kvanttifysiikka, joka osoittaa että täydellinen deterministisyys on hiukkasten tasolla teoreettisestikin mahdotonta. Hiukkasten elämästä ei voida sanoa mitään varmaa, on vain todennäköisyyksiä ja erilaisia tiloja. Radioaktiivinen partikkeli voi hajota tai olla hajoamatta, ja Schrödingerin kissa voi olla elossa tai kuollut.

Ja lisäksi täytyy pitää mielessä se että ihminen ei edelleenkään ole luonut tiedettä loppuun. Siksi esimerkiksi hiukkasfysiikassa metsästetään vieläkin Kaiken Teoriaa, teoriaa joka aukottomasti selittäisi maailmankaikkeuden rakenteen ja olemuksen. Mutta vaikka tuollainen teoria joskus keksittäisiinkin (mitä itse jossain määrin epäilen), on hyvin vaikea nähdä miten siitä pystyttäisiin jotenkin ylittämään hiukkasmaailmaan olennaisena osana liittyvä tilastollinen todennäköisyys.

Ihminen on ulkoisesti ja konepellin avaamalla aikamoinen biologinen kone, jossa takuuvarmat syy-seuraussuhteet jylläävät. Pienellä miettimisellä voitaneen hyväksyä, ettei tämä kone kuitenkaan tarvitsisi minkään sortin tietoisuutta tai "ketään" taaksensa toimiakseen ja kommunikoidakseen aivan samalla lailla. Mutta toisaalta jokainen voi todeta, että ainakin omakohtaisesti tämmöinen "itse" on olemassa (joka suurimman osan ajasta seuraa elämää ja loputonta mekaanisten ajatusten rupatteluvirtaa kuin elokuvaa). Joskus tämä tietoisuus kumminkin puskee pintaan ja ottaa kontrollin, ja tällöin näkemykseni mukaan nämä kavalat ennaltamäärätyt mekanismit raukeaa hetkeksi, ja pyyhkii koko Suuren Kohtalon kuvioista.


edit:toistan toistan sanoja sanoja

Quote by Juha Vilkamo

Ihminen on ulkoisesti ja konepellin avaamalla aikamoinen biologinen kone, jossa takuuvarmat syy-seuraussuhteet jylläävät. Pienellä miettimisellä voitaneen hyväksyä, ettei tämä kone kuitenkaan tarvitsisi minkään sortin tietoisuutta tai "ketään" taaksensa toimiakseen ja kommunikoidakseen aivan samalla lailla. Mutta toisaalta jokainen voi todeta, että ainakin omakohtaisesti tämmöinen "itse" on olemassa (joka suurimman osan ajasta seuraa elämää ja loputonta mekaanisten ajatusten rupatteluvirtaa kuin elokuvaa). Joskus tämä tietoisuus kumminkin puskee pintaan ja ottaa kontrollin, ja tällöin näkemykseni mukaan nämä kavalat ennaltamäärätyt mekanismit raukeaa hetkeksi, ja pyyhkii koko Suuren Kohtalon kuvioista.


edit:toistan toistan sanoja sanoja

Mutta jos oletetaan tietoisuuden olevan vain itsesäilymisen kan-
nalta olennainen illuusio, ja unohdetaan kokonaan mystinen
X-tekijä, joka ihmisessä olisi aivokemian lisäksi, niin silloinhan
ihminen toimii olosuhteissa olosuhteiden ja aikaisempien olosuh-
teiden pohjalta. Mikäli unohdetaan kokonaan ei-biologiset aspek-
tit ihmisestä, niin ihminenhän on vain kone. Kone, joka toimii
interaktiivisesti ennalta opittuja polkuja pitkin.

Esimerkkinä voitaisiin ottaa vaikka kaksi huonetta, joissa
molemmissa on geneettisesti samanlainen eläin. Eläin on
synnytetty ja kasvatettu täysin samoissa olosuhteissa, huoneiden
koko, akustiikka ja aivan kaikki muutkin fyysiset puitteet mukaan
laskettuna. Mikäli kahden solun tasolta aikuseksi, toimivaksi
eliöksi asti kasvava eläin kasvaa täysin identtisissä oloissa
kuin toinen vastaava tapaus, mikä tekee eron siihen, kummalla
jalalla eläin ottaa ensimmäiset askeleensa? Onko tässä sum-
mittaisuudella mitään tekijää? Jos on, niin mikä? Vai toimiiko
syntymän ja eliön olemassaolon laukaissut kemiallinen reaktio
molemmissa identtisissä olosuhteissa ennaltamäärätyllä tavalla,
ts. eläimet nukahtavat samaan aikaan, kääntävät päätään
samaan aikaan, etc. Tietenkin tämänlaisen kokeen luominen on
helvetin vaikeaa, ellei mahdotonta, mutta vähintäänkin mielen-
kiintoista. Tällä tavalla voitaisiin ehkä selvittää, onko olemassa
joku ei-biologinen tekijä mikä lisää summittaisuuden eliön tekemi-
siin.

Quote by Analogia

Mutta jos oletetaan tietoisuuden olevan vain itsesäilymisen kan-
nalta olennainen illuusio, ja unohdetaan kokonaan mystinen
X-tekijä, joka ihmisessä olisi aivokemian lisäksi, niin silloinhan
ihminen toimii olosuhteissa olosuhteiden ja aikaisempien olosuh-
teiden pohjalta. Mikäli unohdetaan kokonaan ei-biologiset aspek-
tit ihmisestä, niin ihminenhän on vain kone. Kone, joka toimii
interaktiivisesti ennalta opittuja polkuja pitkin.

Tietoisuusko illuusio? Illuusio kenelle? Ketä siinä hämätään jos tietoisuutta ei ole olemassa? Mikä tämä olio on joka pyrkii säilyttämään itsensä? Mistä maailma alunpitäen on syntynyt, jossa tämä olio taistelee olemassaolonsa puolesta? Itse olen viime aikoina aina vain enemmän ja enemmän hylkäämässä äärimaterialistista ajattelutapaa jota olen vaalinut varsin voimakkaasti viimeisen kymmenen vuoden ajan. En kuitenkaan kallistuisi "mystiikan" kannalle, koska ei tietoisuus ole mikään "mystinen osatekijä X", vaan pelkästään asia mitä ei pysty (luonnollisesti perspektiivin vuoksi) oikein täysin normaalilla ihmisjärjellä käsittämään. Sen olemassaolo on niin itsestäänselvää että sen kiistäminen tuntuu näkökulmastani lähinnä jonkinsortin oman maailmankuvareviirin hätävarjelulta.

Mutta olet tosiaan oikeassa tuon aivokemiamekanismin suhteen, Íhmismieli on yksi jatkumo, eikä olemassaoleva yksilö. Itseäni tosiaan mietityttää nyt ja aina tuo tietoisuus joka seuraa tämän aivokemian toimintaa päivästä toiseen.

Huomioisin tässä välissä että opintoni koostuu matemaattisfyysisistä aineista, ettei tämä ole mitään ammatti- eikä edes harrastelijafilosofointia. ;)

Quote by Juha Vilkamo

Ihminen on ulkoisesti ja konepellin avaamalla aikamoinen biologinen kone, jossa takuuvarmat syy-seuraussuhteet jylläävät.

Kannattaa toki ottaa huomioon että myös luonnossa ne takuuvarmat syy-seuraussuhteet pätevät yleensä lähinnä vain suuria joukkoja tarkastellessa ja nekin lait yleensä ovat vain hyvin hyvin todennäköisiä, eivät absoluuttisia. Vertaa esim. termodynamiikan toinen laki jossa mikään ei estä yksittäisiä kylmiä hiukkasia hyppimästä kuumien sekaan mutta suuria hiukkasjoukkoja tarkastellessa ne kuumat ja kylmät sekoittuvat lähes välttämättä (itselleni on kyllä jäänyt epäselväksi että kuuluuko tuo "lähes" tuohon vai ei, Brownin liikkeen pitäisi kai poistaa se mutta en ole ihan varma kun en ole mikään fyysikko). Periaatteessa on kai mahdollista että saunassa kaikki lämpimät hiukkaset pakkautuvat pieneen nurkkaan muun saunan jäädessä kylmäksi mutta tuo on vaan niin epätodennäköistä että sitä ei ikinä tapahdu.

Ihminen toiminee maailmankaikkeuden mittakaavassa samalla tavalla kuin muutaman hiukkasen otos. Todennäköisesti toimit suunnilleen niinkuin keskimäärin voisi odottaa (eli toimiasi ohjaa eräänlainen kohtalo) mutta otos on niin pieni että jo yksittäisen hiukkasen harhailu aiheuttaa hyvin suuria muutoksia yksittäisen ihmisen elämässä. Kohtalo on siis olemassa mutta se on vain todennäköinen kohtalo, ei välttämätön. Suurten joukkojen kohtalon ennustaminen alkaa olla jo mahdollisuuksien rajoissa, tosin siinäkin oikeiden muuttujien löytyminen yhtälöön on sangen hankalaa.

Quote by Funkatronik

Ihminen toiminee maailmankaikkeuden mittakaavassa samalla tavalla kuin muutaman hiukkasen otos. Todennäköisesti toimit suunnilleen niinkuin keskimäärin voisi odottaa (eli toimiasi ohjaa eräänlainen kohtalo) mutta otos on niin pieni että jo yksittäisen hiukkasen harhailu aiheuttaa hyvin suuria muutoksia yksittäisen ihmisen elämässä. Kohtalo on siis olemassa mutta se on vain todennäköinen kohtalo, ei välttämätön. Suurten joukkojen kohtalon ennustaminen alkaa olla jo mahdollisuuksien rajoissa, tosin siinäkin oikeiden muuttujien löytyminen yhtälöön on sangen hankalaa.

Kysymys mitä yritänkin tässä kysyä on se, että antaen samat
olosuhteet kylmille ja kuumille hiukkasille, ihmisille tai koirille,
toistuvatko samat tapahtumat? Fysiikan lakien mukaan kemialliset
ja mekaaniset reaktiot toimivat samoissa olosuhteissa samoilla
tavoin. Mikäli juna jarruttaa tietyssä vauhdissa tietyllä voimalla,
kitka pysäyttää junan aina samaan kohtaan. Voiko tätä samaa
periaatetta soveltaa siihen käsittämättömän monimutkaiseen
yksittäiseen reaktioon, minkä nimi on maailmankaikkeus? Luonnol-
lisesti kysymys on erittiäin triviaali, sillä maailmankaikkeuden joka-
isen hiukkasen mallintaminen lähtöpisteestä eteenpäin on
mahdotonta joten tämän avulla ei voida ennustaa tulevaisuutta,
mutta mielestäni tämä puhuu hyvin pitkälle "kohtaloksi" nimitetyn
ilmiön puolesta. En tiedä saanko nyt välitettyä ajatustani tarpeek-
si selvästi tai puettua sitä oikealla tavalla sanoiksi.. äh.

Mä epäilen, että tämä keskustelu pitäytyy filosofian puolella. En usko, että tästä saa matemaattista tai muuten tieteellistä kysymystä.

Elokuvassa Pi mietitään aika hauskasti mitä luonto on. Päähenkilö uskoo, että kaikki luonnossa voidaan esittää numeroin ja että kaikella on muotonsa.

Ihan hyvä kysymys. Miten olisi, jos kaikki kulkee ennalta arvotulla radallaan meidän tekemisistä huolimatta? Niin monen tekijän summa, kuin jonkun nisäkkäänkin toiminta kahdesta solusta lähtien on aika hankala laskea. Siis jos DNA on identtinen, eli ne kaksi solua kloonataan ja niistä se lähtee kehittymään. Mitä sitten tapahtuisi? Meillä ei taida olla tarvittavaa laskentatehoa laskemaan edes sitä mitä kahdesta solusta voi eri variaatioita tulla, joten epäilen, että ei ole laskentatehoa ymmärtämään maailmankaikkeuttakaan. En usko, että tulemme koskaan todistamaan tätä asiaa suuntaan jos toiseen. Asia on minun käsittääkseni aivan liian suuri jotta voisimme täysin sitä ymmärtää. Siksipä se jääkin filosofian puolelle tämä kysymys.

Quote by Analogia

Fysiikan lakien mukaan kemialliset ja mekaaniset reaktiot toimivat samoissa olosuhteissa samoilla tavoin. Mikäli juna jarruttaa tietyssä vauhdissa tietyllä voimalla, kitka pysäyttää junan aina samaan kohtaan.

Niin, mikäli juna liikkuu täysin vakioiduissa olosuhteissa, ilman ilmanvastusta ja tuulta, täysin homogeenisillä kiskoilla... Mutta koska oikeassa maailmassa on niin paljon pieniä poikkeamia, ei tulos ole aina sama. Okei, voimme sanoa että se on tiettyyn mittausrajaan asti sama, tai jopa mittaustarkkuuden rajoille, jolloin pienen pieni heitto pysähtymiskohdassa ei tuollaisessa tapauksessa ole ollenkaan merkityksellinen.

Mutta kun näitä pieniä poikkeamia kasataan monimutkaisiin systeemeihin, saadaan yllättävänkin nopeasti aikaan odottamattomia heilahteluja. Esimerkkinä tämä kaaosteorian klassinen perhosefekti, joka kertoo että perhosen siivenisku Los Angelesissa voi aiheuttaa hirmumyrskyn Shangaissa. Tuon tarkoituksena on alleviivata sitä seikkaa, että täysin mitättömän pienistä poikkeavuuksista voi monimutkaisissa järjestelmissä kehittyä rajujakin ilmiöitä.

Samaa periaatetta voi soveltaa tuohon lammas huoneessa -esimerkkiin. Jokin mitättömän pieni eroavaisuus noiden kahden lampaan kehittymisessä saattaa saada aikaan ketjureaktion, joka vääjäämättä erottaa kahden lampaan kehityspolut toisistaan ja saa aikaan vaikkapa sen eri jalalla pystyyn nousemisen. Tämä pieni poikkeavuus voi olla mitä tahansa, vaikkapa jonkin radioaktiivisen hiukkasen hajoaminen sopivasti, joka aiheuttaa molekyylien hieman erilaisen käyttäytymisen, joka taas...

Totta kyllä on että tuollaisessa tilanteessa _useimmiten_ kehityspolut ovat hyvin samankaltaisia, sitä todennäköisemmin mitä paremmin olosuhteet on vakioitu. Voidaan siis antaa todennäköisyyksiä, arvioita siitä miten lampaan kehitys tulee edistymään. Mutta täyttä kohtalonomaista varmuutta ei voida koskaan saavuttaa.

Mistä tiedämme onko kohtaloa vai ei...?


Kun teemme valinnan (minkä vaan) se voi olla jo kohtalossa määriteltyä emme vaan tiedä sitä että tekemämme valinta on jo jossakin "tulevaisuudenkirjassa" kirjoiteltu.

Täyttä humpuukia. :D
Jokainen itse valitsee polkunsa...

Quote by Varvana

Niin, mikäli juna liikkuu

[...]

kohtalonomaista varmuutta ei voida koskaan saavuttaa.

...Eli loppujen lopuksi olet sanomassa ihan samaa kuin allekirjoittanut: Emme voi tietää, sillä laskentateho ei riitä tuon mittaamiseen?

Quote by Pete Input

Jokainen itse valitsee polkunsa...

Mistä sä sen tiedät? Kerro mullekin!
Itse tahtoisin uskoa, että tietoisesti teen omat valintani ja muokkaan itse oman kohtaloni, mut onko se just mun kohtaloni [että uskon niin ja teen niinkuin teen]? Mistä mä sen voisin tietää? Päädynkö tekemään valitsemani ratkaisut juuri ennakkoon muokatun kohtaloni vuoksi vai päinvastoin? ???

Väittävät että kaikki maailmassa kulkee tietyn kaavan mukaan ja mikään ei ole sattumaa. Olkoon sitten niin. Kaikki on mahdollista. Elämä on kuitenkin tässä ja nyt. Oli se kohtaloa tai ei.

Jep, mielenkiintonen aihe. Etenkin siksi että faktaa ei voi kukaan lyödä pöytään, joten sana ja käsittelytapa vapaa :D

Pakanallinen piippufilosofi lähestyy näitä klassikoita Fiskarsin metodi apunaan. Fiskarsin metodihan toimi niin, että tulostetaan kysymys A4-arkille, haetaan kyökistä oranssikahvaiset ja suoritetaan harkittu saksiminen. Sitten näin saatuja ongelman ydinosasia tarkastellaan kriittisesti erikseen ja yhdessä, ja ennen kaikkea yritetään miettiä että onko kysymys looginen, ja toiseksi -onko edes mahdollista saada siihen vastausta.

Mitä on aito aito sattumanvaraisuus? Yksi, matemaattisen loogiselta kuulostava määritelmä voisi olla, että jokainen mahdollinen lopputulos toteutuu yhtä suurella todennäköisyydellä. Tässä on järkeä, lopputulos on täysin summittainen... mutta oliko meillä varmasti kaikki muuttujat tiedossa, vai johtivatko tapahtumat juuri tähän lopputulokseen jostain meille tuntemattomasta syystä? Vai onko se sittenkin niin, että edes mahdollisia lopputuloksia ei voi ennustaa, mitä vaan voisi sattua? Mutta miten sitten voisi ennustaa itse tapahtuman?

Lausahdus "Sattuma puuttuu peliin" johdattaa meitä jo pidemmälle. Näyttäisi siltä, että luonnossa mikään ei tapahtuisi täysin summittaisesti, ilman minkäännäköistä kausaliteettia. Kun tarpeeksi kaivetaan tapahtumien syitä, niin löytyy aina uusia muuttujia, joiden takaa löytyy taas uusia muuttujia- kunnes ollaan tilanteessa, joka vaikuttaa siltä kuin nti. Onnettarella olisi sirot sormensa pelissä. Ainakin ihmisestä, joka ei pysty kaikkea olennaista tietoa hankkimaan eikä käsittelemään. Luulen, että sattuma-käsitteellä on tällainen historia. Summittaisuus saattaa olla eräänlainen vahinko, joka syntyi kun joku nosti kädet pystyyn jonkun ongelman edessä eikä suostunut myöntämään ettei kapasiteetti riittänyt. Tuskin nykyihminen kaikessa viisaudessaan uskoo kauniiseen neitoon, joka silmät sidottuna osoittaa sormellaan minne lystää, mutta sattumahan kuulostaa toki ihan järkeenkäyvältä selitykseltä?

Jotta tää ei lipsuis taas romaanin puolelle, niin yllämainittua voidaan soveltaa myös kohtaloon. Mitäs jos jotakuta pelotti hyperkaoottisuus? Missään ei ole mitään tolkkua? Kyllä joku tolkku on oltava, ja jos ei ole niin minä keksin sen. "Ennaltamäärätty"-ajatusrakennelma pitää sisällään oletuksen jostain/jostakusta, joka tämän ennaltamääräämisen on suorittanut. Mahdollisesti pilvenreunalta, mahtavan ahjon hehkussa takoessaan tai modernisti tietokoneella näpytellessään tai sitten rukin ääressä sujuvan rupattelun lomassa. Ennen moni oli satavarma, että Yläkerran ukkohan sen viime kädessä päättää miten meille käy. Nykyään Ugelia ei taida löytyä City-lehden trendioppaasta, mutta eipä hätää- kohtalo kuulostaa jo paljon koolimmalta, oder no?

Tietenkään Vedenpitäviä Todisteita ennaltamäärääjien olemassaolosta ei ole puoleen eikä toiseen. Tämä liittyy kysymyksen isoimpaan mustaan aukkoon, "maailmankaikkeus"-teoriarakennelman keskeneräisyyteen. Nykyinen fysiikan tietämyksemme ulottuu naurettavan pienistä hiukkassten osasista hengästyttävän valtaviin kosmisiin vuorovaikutussuhteisiin. Tunnetaan alkeishiukkasia, jotka vaikuttavat olevan kahdessa paikassa samanaikaisesti, ja osataan laskea valkoisen kääpiön syntymiseen tarvittava massa.

Ollaan melko varmoja, että maailmankaikkeus laajenee, koska se syntyi "alkuräjähdyksessä" jokunen vuosi sitten, ja pystytään ennustamaan, että miten kauan täällä vielä valot välkkyy. Kokemus on opettanut, että kullakin hetkellä tunnetut hiukkaset eivät välttämättä vielä ole aineen pienimpiä osasia. Mutta kun mennään näiden rajojen ulkopuolella, joudutaan jo laukomaan melko vallattomia arvauksia - onko maailmankaikkeuksia monta, jotka possahtelevat ja romahtelevat jossain hyperuniversumissa? Muodostavatko nämä hyperuniversumit mitättömän pienen hiukkaskokonaisuuden jossain molekyylissä?

Voidaanko vielä edes vastuuttomasti arvailla, että miten meidän käsityskykymme suhteutuu koko kaiken mittakaavaan? Pystyykö meidän mielemme käsittämään rajatonta? Jotain, mikä ei ole koskaan alkanut mistään, eikä lopu ikinä koskaan mihinkään?

Jos multa kysytään, niin vastaus Analogian alkuperäiseen kysymykseen on:

syntax error : out of range

Vapaa tahto on jo sitten ihan toinen tarina. Ja siitä me ei tiedetä tätäkään vähää mitä kohtaloista ja universumeista.

Quote by Lara C

Mistä sä sen tiedät? Kerro mullekin!

Tee kadulla hetken mielijohteesta täyskäännös, törmää komeaan mieheen, pyydä häneltä kauniisti anteeksi ja hymyile veikeästi, pyydä häntä korvaukseksi kahville, seuraavana päivänä menette syömään, jne... ja kohta sulla on 10 tenavaa, auto ja omakotitalo.

Tai sitten potkaiset äijää munille, haukut sokeaksi idiootiksi ja kävelet tiehesi ja päädyt kotiisi, niinkuin alunperin pitikin...

Molemmat ovat valintoja jotka vaikuttavat elämääsi ja sen kulkuun.

Quote by Pete Input

Molemmat ovat valintoja jotka vaikuttavat elämääsi ja sen kulkuun.

Mutta mistä tiedät että TEET sen valinnan?
Oletko varma ettei sun valinta ole ennalta määrätty
teet sitten kummin tahansa?

Quote by NoStatus

Mutta mistä tiedät että TEET sen valinnan?
Oletko varma ettei sun valinta ole ennalta määrätty
teet sitten kummin tahansa?

Tai sitten valinta on omien aivokemiallisten reaktioitten summa
(jotkut kutsuvat näitä ajatuksiksi) ja annetuissa olosuhteissa
mikä tahansa aivokemiallinen reaktio olisi päätyny samaan loppu-
tulokseen. Paradoksaaliseksi tämän tekee se, että annetut olo-
suhteet esiintyvät ainoastaan ja vain sillä hetkellä kun sinä olet
siinä, osana niitä annettuja olosuhteita. Onko toimintasi (potku/
flirtti) oma VAPAA valintasi vain ainoastaan paikallaolevien
olosuhteiden (henkilö itse mukaanlukien) vääjäämätön summa?

Oli aitoa sattumanvaraisuutta tai ei, niin eikö kummassakin tapauksessa voida ajatella että ihmisen ratkaisut ovat seurausta aineen rakenneosien liikkeestä ja erilaisista energioista, jolloin vapaata tahtoa ei olisi olemassa.

Toinen juttu taas on että tuon kysymyksen miettiminen on minusta hämäävää, ahdistavaa ja totaalisen hyödytöntä.

Edit: Hupsista... :)

Quote by Analogia

Tai sitten valinta on omien aivokemiallisten reaktioitten summa
(jotkut kutsuvat näitä ajatuksiksi) ja annetuissa olosuhteissa
mikä tahansa aivokemiallinen reaktio olisi päätyny samaan loppu-
tulokseen.

Eikös tuo nyt ole jo vähän kaukaa haettua? :p

Kannattaa vaan ajatella, että "I drink, therefore I am", avata olut ja yrittää olla kelaamatta liikoja:) Ainakin itselläni meinaa välillä seota pää ku ajatukset sukeltaa turhan syviin vesiin...