Minikannettavat

Back to yleinen keskustelu O

Jotain kertoo se että noita näkee hirveesti myytävänä osto ja myynti palstoilla. Eli kaipa ihmiset noihin on pettyneitä olleet. Toki noissa on varman puolensa mut kyllä mä edelleen pitäydyn "täysikokoisessa" läppärissä.

[q]Jinx, 1.12.2008 11:53:
Jotain kertoo se että noita näkee hirveesti myytävänä osto ja myynti palstoilla. Eli kaipa ihmiset noihin on pettyneitä olleet. Toki noissa on varman puolensa mut kyllä mä edelleen pitäydyn "täysikokoisessa" läppärissä.
[/q]
Tuo nyt ei välttämättä kerro mitään itse pikkukannettavista. Noita on hypetetty ja mainostettu
paljon tänä vuonna ja ei olisi ensimmäinen kerta kun tuulipukukansa ostaa tekniikkaa epärealistisin
ja väärin odotuksin. Ei tiedetä mitkä on omat tarpeet (jos sellaisia edes on) ja sitä mihin kyseinen laite pystyy ja kuinka sitä käytetään. Sen sijaan kuunnellaan mainoksia, myyjiä (viimeinen virhe) ja pientä tyhmää ääntä päässä joka sanoo että tuollainenhan olisi kiva ja naapurin Jaakollakin on sellainen.

Ei noilla ole tarkoituskaan korvata normaalia kotiläppäriä.

Imo näppäriä laitteita tiettyyn käyttötarkoitukseen (suuri liikkuvuus). Monikäyttöisiä ja suorituskykysiä kokoonsa nähtynä. Mainio keksintö.

[q]Jinx, 1.12.2008 11:53:
Jotain kertoo se että noita näkee hirveesti myytävänä osto ja myynti palstoilla. Eli kaipa ihmiset noihin on pettyneitä olleet. Toki noissa on varman puolensa mut kyllä mä edelleen pitäydyn "täysikokoisessa" läppärissä.
[/q]

Se, että noita on paljon osto ja myyntipalstoilla kertoo varmaan sekä siitä, että ensimmäisen ja toisen sukupolven netbookit oli aika karseita ja toisekseen siitä, että jotkut kuvitteli, että noilla voisi oikeasti korvata täysikokoisen kannettavan tai pöytäkoneen.

Ittellä on nyt käytössä 3 konetta: 8,9" Aspire One a150 3G, 12" työläppäri Dell ja pöytäkone 22" näytöllä.

Näistä Aspire One kulkee päivittäin 200km mukana ja sillä kattelen leffat, luen maileja ja surffaan netissä. Samoin tolla on tullut nyt koodattua yhtä webbikauppaa ja siihenkin se on vielä ihan ok, joskin karvan verran pieni pystyresoluutio verottaa koodin luettavuutta.

Miniläppäri on tien päällä ja kotosalla ihan mahtava. Alle kilo painoa, yli 7h akunkesto ja nopea käynnistyminen / toiminta kaikissa tilanteissa. Tienpäällä parhautta on jatkuvasti avoimena oleva 3G-yhteys sisäänrakennettuna, eli nettiin pääsee koska vaan.

Mutta miniläppärille pitää tosiaan olla jotain liikkuvaa käyttöä, ei sillä kotikonetta tai toimistoläppäriä pysty korvaamaan.

Acer valikoitui itselle selkeästi parhaimman näppäimistön ja sisäänrakennetun 3G:n takia.

[edit: mulla on myös Nokian e90 ja sen selain tulee käynnistettyä entistä harvemmin acerin tulon jälkeen]

Itse oon ainakin ihan lovena tähän miun pikkuiseen . *pihkassa**joo*
Meillä ei ole edes muita koneita (kiitos salamaiskun) ja tuntuu että ne veisikin ihan turhaa tilaa et kyllä tää kotikoneenakin käy oikeen hyvin, riippuu tottakai mitä koneelta tahtoo/tarvii.
Meillä kun riittää et pääsee klubbariin ja pankkiin ym.


Meillä on: MSI Wind U100 10" WSVGA/Atom/1Gt/120Gt/Windows XP Home -kannettava tietokone, musta. Eikä edes cd-aseman puuttuminen haittaa kun edellisenkään koneen cd-asemaa en tarvinnu.

http://www.verkkokauppa.com/popups/prodinfo.php?id=11436&pic=3


[q]akir0, 1.12.2008 12:37:
Ittellä on nyt käytössä 3 konetta: 8,9" Aspire One a150 3G, 12" työläppäri Dell ja pöytäkone 22" näytöllä.

[/q]
Aspirella katot leffat, Dellillä teet työt ja pöytäkoneella irkkaat ;)

Itsellä tulee suhattua tuota Hki-Tre väliä, sekä muutenkin vietettyä suhteellisen liikkuvaa elämää, niin vähän alkanut kutkuttelemaan moisen miniläppärin hankinta. Käsilaukkumalli

Toisaalta kirja ja välillä mukaan päätyvä "normi" läppäri ovat toimineet vielä erittäin hyvin viihdykkeenä. Kyllähän perusläppäri, joka on puhtaasti korvannut itseltä pöytäkoneen, painaa aivan saakelisti, jos sen haluaa jonnekkin ottaa mukaan.

[q]Lost-Soul, 1.12.2008 13:12:
Aspirella katot leffat, Dellillä teet työt ja pöytäkoneella irkkaat ;)
[/q]

Acerilla katon leffat, Dellillä teen työt ja pöytäkoneella pelaan!

[q]akir0, 1.12.2008 12:37:
Miniläppäri on tien päällä ja kotosalla ihan mahtava. Alle kilo painoa, yli 7h akunkesto ja nopea käynnistyminen / toiminta kaikissa tilanteissa. [/q]

taitaa olla miniläppäreissä se akunkesto lähempänä 3h, ainakin mitä olen tsekkaillut, vai kestääkö acerissasi tosiaan tuon 7h?

[q]Jarier, 1.12.2008 15:20:
taitaa olla miniläppäreissä se akunkesto lähempänä 3h, ainakin mitä olen tsekkaillut, vai kestääkö acerissasi tosiaan tuon 7h?
[/q]

Joo, 7h kestää. On toki tehoakku. Ja kyllä noissa 6-kennoisissa kestää muutenkin pidempään.

No niin. Nyt on hankittu tuliterä Asus Eee 901 XP:llä. Pimppaus saa kovon osalta odottaa SDD-asemien hintojen laskua ja muistin osalta varmistusta siitä, mitkä muistikammat kone hyväksyy (900-sarja on ilmeisesti kovin nirso valmistajan, muistipiirien ja mahdollisesti jopa yksittäisten kappaleiden suhteen).

Tarkempia kokemuksia seuraa perästä pienoisen tweakkailun yms. jälkeen.

[q]jarier, 1.12.2008 15:20:
---
akir0, 1.12.2008 12:37:
Miniläppäri on tien päällä ja kotosalla ihan mahtava. Alle kilo painoa, yli 7h akunkesto ja nopea käynnistyminen / toiminta kaikissa tilanteissa.
---


taitaa olla miniläppäreissä se akunkesto lähempänä 3h, ainakin mitä olen tsekkaillut, vai kestääkö acerissasi tosiaan tuon 7h?
[/q]

Ostin tuollaisen Asus EeePC 1000H:n, ja siinä ainakin sen 5-6 tuntia kestää akku.

Aiva ihana vehje, ja niin söpö! Mihis tässä naisia tarvii, ku on tekniikkaa <3

[q]Ana-5000, 6.12.2008 18:49:
---

Aiva ihana vehje, ja niin söpö! Mihis tässä naisia tarvii, ku on tekniikkaa <3
[/q]

Tietty, jos olisi nainen, joka ostaisi sulle tota tekniikkaa <- living the dream? :D

[q]tomii, 6.12.2008 18:56:
---
Ana-5000, 6.12.2008 18:49:
---

Aiva ihana vehje, ja niin söpö! Mihis tässä naisia tarvii, ku on tekniikkaa <3

---


Tietty, jos olisi nainen, joka ostaisi sulle tota tekniikkaa <- living the dream? :D
[/q]

Joo just sen ku näkis :D Lähinnä se on sitä iänikuista "tuu pois koneelt harrastaa seksii ni mä laitan sulle sit ruokaa!!!"-mankumista. Meh.

[q]Ana-5000, 6.12.2008 22:09:
---

Joo just sen ku näkis :D Lähinnä se on sitä iänikuista "tuu pois koneelt harrastaa seksii ni mä laitan sulle sit ruokaa!!!"-mankumista. Meh.
[/q]

Haha... naiset pfft... :D

No niin. Koneeseen on nyt asennettu ensiapupaketti eli palomuuri (Online Armor), virustorjunta (AVG Free) ja CCleaner, mutta suuremmat virittelyt kuten ylikellotus eeectl:llä, XP:n laihduttaminen nLitella jne. ovat jääneet väliin. Tulipa XP:kin päivitettyä tuossa eilen illalla. Odotetusti tietoturvaohjelmistojen asennuksen jälkeen käynnistäminen hidastui selvästi, mutta XP on yhä nopeammin ylhäällä kuin työkoneellani (antiikkinen 1,4Ghz Athlon ja tietoturvaohjelmistona F-Secure) ja se riittää minulle.

Pieniä harmeja: Kone on jo kerran ehtinyt hyytyä käynnistyksessä ja kaksi kertaa käynnistyksen yhteydessä on yksi hiiripädin tiedosto herjannut jotain, mutta koneen toimintaan ei tuolla ole ollut huomattavaa vaikutusta. Ohjelmistojen suhteen taitaa siis olla vielä parantamisen varaa. Tulevat BIOS-päivitykset toivottavasti parantavat tilannetta. Lisäksi WLAN-yhteys yliopiston verkkoon alkoi takkuilla kahdesti noin vartin selailun jälkeen. Yhteys pelasi koneen mukaan hyvin, mutta sivut eivät vain latautuneet. Yhteyden katkaisu ja uudelleenyhdistäminen tuottivat ilmoitukset puutteellisesta liitettävyydestä (tms.). Uudelleenkäynnistys korjasi tilanteen ensimmäisellä kerralla ja toista kertaa en ole vielä koittanut. Tiedä sitten onko vika koneessa vaiko HUPnetissa. Piuhan kanssa verkkoyhteydessä ei ole ollut mitään ongelmia.

Joku tällainen varmaankin menee hankintaan joulun jälkeen.

Onkos muissa mineissä kuin tuossa Acerissa 3g-modeemia (edes optiona)?

[q]phear, 8.12.2008 13:48:
Onkos muissa mineissä kuin tuossa Acerissa 3g-modeemia (edes optiona)?[/q]

On. Ainakin Asus Eee PC 901 Go:ssa, Elisan Miniläppärissä ja LG X110:ssa on vakiona ja Fujitsu-Siemensin Amilo Miniin saa sellaisen kiinni ExpressCard-liitäntään (en kyllä yhtään tiedä, mitä moiset lisälaitteena maksavat).

Eilen haettiin mulle tämmönen

Minikannettavat tuntuvat tosissaan tekevän tuloa Suomen markkinoille. Aikaisempina vuosina vähän vähemmälle huomiolle jääneet laitteet ovat nyt saaneet palstatilaa niin laitetesteissä kuin mainoksissakin ja sitä myöten myös laitteiden suosio on kasvanut. Saattaapi olla, että tekniikka alkaa vähitellen olla tarpeeksi kypsää, jotta peruskuluttajakin kiinnostuisi, mutta vielä ei olla ihan sillä tasolla, että ostopäätöksen voisi tehdä ihan tuosta vain.

Itse olen nyt tovin harkinnut minikannettavan ostoa. Normiläppärit ovat sen verran kookkaita ja painavia, ettei niitä tee mieli roudailla ympäriinsä, mutta toisaalta töissä ja työmatkoilla olisi ajoittain hyvinkin kätevää, jos oma kone olisi matkassa. Pientä laitetta kevyeen toimistokäyttöön kaipaavalle olisi varmaan vaihtoehtona myös Nokian communicator, mutta omalle lompakolle sen hinta alkaa kyllä olla liikaa ja kännykkänä se on minun makuuni liian halkomainen. Lisäksi käytettävyydessä ja nopeudessa communicator jää vertailussa toiseksi.

Tällä hetkellä himottaisi MB:n testivoittaja Asus Eee PC 901, jonka pimppaisin saman tien lisämuistilla ja isommalla SSD-levyllä. Forumeilta löytyvät tarinat erinäisistä ongelmista ovat saaneet kuitenkin toistaiseksi lykkäämään ostopäätöstä, vaikka Asus ei varmasti olekaan ongelmien kanssa yksin.

Tässä threadissa voit jakaa sekä mielipiteitäsi että kokemuksiasi miniläppäreiden maailmasta. Onko joku malli ylitse muiden? Pitäisikö jotain välttää kuin keskustan äänestämistä? Minkä merkin huolto toimii ja missä ei osata edes käynnistää huollettavaa laitetta? Kerro ja auta tovereitasi.

O