Hanasaari A-voimalan purkutuomio
Tekipäs sitten Helsingin kaupunginvaltuusto lopullisen päätöksen voimalan purkamisesta. Harmi sinänsä, siitähän olisi voinut tehdä Kaapelitehtaan tapaisen tilan. Onkos kukaan Plattarilaisista käynyt tuolla sisällä? Itse en ole käynyt, mutta valokuvissa ainakin näytti aika mukavalle paikalle.
Ikävä päätös kyllä. Itse en ole sisällä käynyt, mutta varmasti siitä saisi tehtyä onnistuneen kulttuuritilan. Lisäksi voimala sopii ulkoasultaan erittäin hyvin Merihaan ja Sörkan rantatien melankoliseen ja tehdasmaiseen maisemaan. Kansanliikettä odotellessa...
Ikävä päätös kyllä. Itse en ole sisällä käynyt, mutta varmasti siitä saisi tehtyä onnistuneen kulttuuritilan.
Tutustumatta tilanteeseen aamubussissa luettua Satasen artikkelia enempää täytyy olla samaa mieltä Kaumin kanssa. Mullekin tuli mieleen heti jonkinlainen kulttuurimesta, siis ei mikään musiikkitalon kaltainen korkeakyldyyrin kehto vaan enempi underground: konemusaa, treenitiloja bändeille, skeittausta, maalausta ja piirtelyä yms. "taiteilua", levy- ja sarjakuva- ja divarimessuja, kenties myös erilaisten kansalaisjärjestöjen toimintaa ja niille pesäkoloja... Tollainen paikka olisi aivan omiaan kaikkeen tähän ja paljon muuhunkin "vaihtoehtoiseen". Mutta se rahoitus...
Noh, rahoituksen olisi saanut vaikka kun olisi käyttänyt järkyttävät purkukustannukset modaamiseen. Kyse on aina vaan kaikessa poliittisesta tahdosta, ja Helsingissä... Noh, ne arvioikoot ketkä tietää paremmin. Tyhmä päätös imho.