Naurakaamme aaveille ja kummituksille vai kuinkas se nyt meni!

Aaveet, mitä ne ovat? Sanan aave olemme varmasti kuulleet erittäin usein elokuvissa, kirjoissa ja muualla, mutta mitä se merkitsee. Onko se vain ihmisen keksimä ilmiö tai näky.

Pohdin tutkielmassani aaveita ja kummittelua. Kyseisestä asiasta puhuminen saa useimmiten ihmiset nauramaan, miksi ihmeessä! Se on asia siinä missä muutkin, mutta sen lanka kulkee tiedon rajamailla. Yleensä nauraminen on merkki siitä, että sulkee tämän tiedon pääsemisen tietoisuuteen. Aihe on ollut aina hankala, kukaan ei sinänsä voi todistaa mitään ja yleensä aave – ilmiöön kytketään heti joku materiaalinen tapahtuma mikä kumoaa yliluonnollisen. Esimerkiksi jos henkilö kuulee oudon äänen kotoaan, jota ei ole ikinä kuullut. Hänen normaalit kokemuksensa muodostavat useimmiten kuvan jostain tavallisesta ilmiöstä; kattila putosi ja aiheutti äänen, kun ihminen huomaa, että mitään ei tapahtunut, ilmiö unohdetaan ja jatketaan ”helppoa” elämää niin kuin ennenkin. Helppoa se tosiaan on kulkea kaiken mukana ja olla. Pitää välillä muistaa, että on sitä muutakin kuin tämä ja tuo! Maailman sivu on täynnä asioita, joista emme tiedä mitään ja vaikka tiedämmekin, se on kyseenalaista samoin tiedon käsite.

Minä yritän parhaani mukaan kertoa henkilöiden kokemuksia ja tarinoita, mutta tulkitseminen onkin jo hankalaa.

Muuta:

Vanhojen myyttien ja kertomusten mukaan ihmisiä ympäröi näkymätön, aineeton henkimaailma, joka ohjaa ihmisten toimintaa. Tarinoita kummituksista on kerrottu kautta aikojen, mutta ei niistä vieläkään ole irti päästy. Vaikka 1900 – luvun alkava tiede jo niitä käsitteli. 1600 – luvulta ovat kotoisin ensimmäiset merkinnät poltergeist - ilmiöistä, jotka ovat säilyneet. Sana aave tekee yleensä mielikuvitukseemme kuvan valkopukuisesta hahmosta/olennosta, joka on noussut haudastaan kummittelemaan ihmisten ilmoille. Monien varhaiskansojen uskomuksissa aaveet liittyivät mereen, siksi oli vallalla monia neitsyiden peseytymistapoja koskeneita rajoituksia. Nuoret naiset pelkäsivät huomattavasti enemmän kylpeä nousuveden aikana meressä kuin he pelkäsivät olla sukupuolisuhteissa. Muotopuolia pikkulapsia tai keskosia pidettiin eläinten poikasina, jotka olivat huolimattoman kylpemisen seurauksena tai pahansuopaisen henkitoiminnan johdosta päässeet naisen ruumiiseen. Villi-ihmisiä ei tietenkään millään tavoin emmityttänyt kuristaa tällaiset jälkeläiset kuoliaiksi heti niiden syntymän hetkellä. Villi-ihmisellä on hyvistä hengistä sellainen mielikuva, että nämä vain toimittelevat omia asioitaan eivätkä edellytä ihmisiltä juuri mitään. Pahat aaveet ja henget on sen sijaan pidettävä hyvällä tuulella. Niinpä primitiiviset kansanheimot kiinnittivät enemmän huomiota pahansuopiin aaveisiinsa kuin hyväntahtoisiin henkiinsä. Eli siihen aikaan uhrausta harjoitettiin paljon. Näihin aikoihin henkimaailma oli itsestään selvä asia. Se oli aina ja kaikkialla. Niin sanottu kaksihenkisyyden käsitys hyvät ja pahat henget sai aikaan myöhemmän uskon valkoiseen ja mustaan magiaan. Ja uskonnon kehittyessä magia oli sana, jota käytettiin oman kultin ulkopuolella esiintyvistä henkitoiminnoista, ja se tarkoitti myös vanhempia aaveuskomuksia.

Eräs Shakespearen henkilöistä kuittasi järkevästi ajatuksen kummittelusta ”pelkkänä mielikuvituksena”. Charles Dickensillä Ebenezer Scooge edusti puolestaan viktoriaanisen ajan ajattelutapoja. Hän yhdisti toisiinsa haamun ja vatsavaivat nimittäen haamua ”sulamattomaksi pihviksi”. Kuten huomaamme viimevuosisadan tutkijat ovat yrittäneet löytää muitakin selityksiä. Todetkaamme, että mikään heidän teorioistaan ei ole tyydyttänyt skeptikkoja. Vaikkakaan tarjottuja selityksiä ei ole näytetty toteen, on jollain teorioilla tietynlainen looginen olemus, joka pitää ne hengissä.


Normaali käsitys aaveista on tosiaan, että ne ovat valkoisia. Mutta niillä on tutkimusten mukaan monia ilmenemismuotoja, jotkut ovat hyviä tai paholaismaisia, ne voivat ilmentää itseään lennättämällä esineitä tai muuta materiaa, jotkut voivat olla jopa leikkisiä. Joillain tuntuu olevan suurikin päämäärä tekosissaan, toisilla taas ei. Aaveita on pyritty selittämään kolmella eri tavalla: henkimaailman ilmiöinä, mekaanisten ilmiöiden synnyttäminä tai psyykkisistä syistä johtuvina ilmiöinä, vakiintunein käsitys tästä on, että aaveet ovat henkimaailman olentoja, ja tämän käsityksen mukaan ne ovat myös älyllisiä. Jotkut ovat sitä mieltä, että aaveet ovat vainajien henkiä, jotka pyrkivät suorittamaan kesken jääneitä tapahtumia. Heillä on samanlaiset vaatteet ja ulkomuoto kuin vainajilla. He toimivat samoin kuin nämä eläessään ja kummittelevat tietyissä paikoissa mihin he sitovat syyllisyyden- tai katumuksentunteet, kaipaus tai tottumus. He voivat olla ihmiselle pahansuopia, hyväntahtoisia tai välinpitämättömiä. Tällaisen käsityksen mukaan, joka on tällä hetkellä kaikista vahvin, aaveet ovat vainajien henkiä, jotka ovat jääneet maailman ja taivaan, kiirastulen tai helvetin välimaastoon. Tässä tilanteessa pystyvät meediot auttamaan henkiä pääsemään eteenpäin. Taas erään käsityksen mukaan aaveet ovat edelleen henkimaailmasta, mutta harhakuvia, jotka luovat enkelimäiset ja paholaismaiset olennot omiin tarkoituksiinsa vahingoittaakseen tai auttaakseen aaveiden näkijöitä. Mekaanisen tulkinnan mukaan aaveet ovat aineettomia harhakuvia, jotka tavalla tai toisella ilmenevät jossain eteerisessä väliaineessa ja joita tietyntyyppiset ihmiset näkevät tietynlaisissa olosuhteissa. Tämä teoria ei kuitenkaan selitä niitä tapauksia, joissa aaveet toimivat älyllisen olennon tavoin. Sen käsityksen mukaan, että aaveet ovat psyykkisistä tekijöistä johtuvia ilmiöitä, aaveet ilmentävät sellaisia ihmismielessä piileviä mahtavia voimia, joita ei vielä tunneta. Tämän teorian mukaan, jotkut aaveet ovat telepaattisten kykyjen ilmentymiä, esimerkiksi sellaisissa tapauksissa, kun joku omainen tai ystävä ilmestyy kuolemaisillaan ollessaan jollekin läheiselleen. Räyhähenget saattavat olla osoitus piilevistä ja kontrolloimattomista psykokineettisistä kyvyistä. Tieteessä esimerkiksi sanotaan, että kaikki väitteet on näytettävä toteen. Tiede toimii sanojen ja käsitteiden avulla, joten on ehkä tarkoituksenmukaista pohtia mitä aave kokemuksista voidaan sanoa tieteen edellyttämällä tavalla. Voidaanko käsitteet ylittävää kokemusta edes tarkastella tieteessä.


Erittäin useat ihmiset ovat kokeneet tai nähneet aaveen, mutta nykymaailmassa siitä puhuvat tosi harvat, se jää oikeastaan kulissien taakse. Monet, jotka ovat nähneet jotain yliluonnollista uskottelevat itselleen sen jollain tavalla normaaliksi ilmiöksi, toiset taas kiinnostuvat asiasta ja ottavat siitä selvääkin. Tämänlainen kokemus on niin voimakas, että sanalliset kuvailuyritykset eivät tavoita kokemuksen merkityksellisyyttä ja vaikuttavuutta. Noin 43 % Amerikkalaisista on kokenut jotain paranormaalia viimeisten tutkimusten mukaan. Itselläni on ystäväpiirissä useita henkilöitä, jotka ovat kokeneet yliluonnollisen – ilmiön. Se vaikuttaa kieltämättä elämään tavalla ja toisella, he ottavat monet asiat avoimemmin vastaan, mutta miksi? Ehkä he ovat huomanneet, että kaikki ei olekaan niin yksinkertaista miltä näyttää. Tiedän moniakin tapauksia, että henkilö on joutunut kokemuksen jälkeen mielisairaalaan tai kuollut. Miten itse ottaisit tilanteen vastaan, jos näkisit aave olennon, juoksisitko pois saman tien huutaen kuin elokuvissa vai jäisitkö ihmettelemään mikä ”kumma” tuo on. Se riippuisi ihmisen henkisestä vahvuudesta kohdata jotain täysin uutta ja tuntematonta. Ei sitä tiedä mikä ihmisessä ottaa lopuksi vastaan kokemuksen, se on kiinni ajatusmaailmasta ja senhetkisestä tilanteesta. Ihmisen aineetonta puolta on kutsuttu useilla eri nimillä: aave, henki, varjo, haamu, harhama ja viimeksi sielu. Sielu on alkuaikojen ihmisen unessa näkemä kaksoisolento. Se oli joka suhteessa tarkalleen kuolevaisen itsensä kaltainen, paitsi että se ei reagoinut kosketukseen. Usko unien kaksoisolentoihin johti suoraa tietä sellaiseen käsitykseen, että kaikilla olevaisilla, sekä elollisilla että elottomilla, oli sielu niin kuin ihmisilläkin. Tämä käsitys oli omiaan säilyttämään pitkään uskomukset luonnonhengistä. Eskimot kuvittelevat yhä, että jokaisella luonnonkohteella on henki.


Poltergeist ilmiön tunnusmerkit

1. Se on harvinainen ilmiö
2. Mellastus alkaa ja loppuu odottamatta
3. Kummittelu on kenen tahansa paikalla olijan havaittavissa
4. Kummittelu kestää parista päivästä useisiin kuukausiin
5. Ilmiöt keskittyvät jonkun henkilön ympärille
6. Mellastus ei ole täysin sattumanvaraista: siinä on enemmän tai vähemmän ”älykkyyttä”
7. Kaikille poltergeisteille löytyy selitys

Suomessa puhutaan vähän yli viidestäkymmenestä tapauksesta. Aaveen näkeminen on taas eri asia. Poltergeist eli räyhähenki tapaukset ovat tosiaan harvinaisia ja mellastus alkaa milloin vain esimerkiksi: yhtäkkiä kuuluu koputus keskellä ateriointia ja se loppuu myös milloin vain. Tämä esim. koputus ei voi olla yhden ihmisen psyykeen häiriö, koska sen kokevat muutkin. Poltergeist voi pitää häirinnästään taukoa jopa useita viikkoja, mutta sitten se voi taas aloittaa ja jatkaa niin kauan kunnes skandaali on valmis. Poltergeistin erottamaton piirre on henkilökeskeisyys. Aina kun ilmiöitä tutkitaan, löytyy henkilö jota ilman mellastus ei toimi. Yleensä henkilö on nuori, useammin tyttö kuin poika eli suurin osa tapauksista keskittyy murrosikäiseen tyttöön.
Poltergeisttapaukset pitkittyessään tuntuvat kääntyvän aina vain järjestyneemmiksi, mellastajan tavat opitaan ja joskus päästään jopa puheyhteyteen. Useimmiten saadaan epäsuora yhteys, eli mellastaja vastaa kysymyksiin koputtelemalla tai heittelemällä esineitä. Nämä ilmiöt levittävät laajalti huomiota vaikka ne usein unohdetaankin aika nopeasti, koska se kulkee sillä alueella josta moni ei halua kuulla. Esimerkiksi: kun Lahden kummitus vuonna 1974 mellasti, yleisradion Tänään iltapäivällä -lähetys kiirehti vakuuttamaan, ettei kansalaisilla ollut pelon aihetta: tilanne oli poliisin hallinnassa. Koska poltergeist herättää huomiota usein viranomaisia myöten, on psykologisesti mahdotonta, että se voisi jäädä selittämättömäksi, niin yliluonnollisen tuntuisista ilmiöistä kuin onkin kysymys. Kaikille suomalaisille poltergeisteille on löytynyt selitys - sekä luonnollinen että yliluonnollinen! Ellei selitystä löydy kummituspaikalla, se muovataan myöhemmin kollektiivisen pohdiskelun tuloksena. Ne jotka vakuuttuvat ilmiöiden yliluonnollisuudesta, sorvaavat tuonpuoleisen maailman lainalaisuuksiin pohjautuvan selityksen; epäilijät puolestaan löytävät pian talonväestä epäilyttävästi käyttäytyvän henkilön ja hänelle uskottavan petkutusmotiivin.
Nykymaailmassa ilmiöt otetaan vastaan suoraan sanoen nauraen Esim. ”Oletko katsonut liikaa X-Files sarjaa”. Tosiaan muutenkin elokuvat ja muut tiedotus välineet vääristävät asiaa ”poltergeist” ja ”paranormaalit ilmiöt”. Näistä on tehty selvä leikin asia, mutta jokaisella on oma mieli. Oman käsitykseni mukaan ilmiöitä on ollut aina ja tulee olemaan.


Miksi ilmiöt syntyvät

Tämä on kysymys, jossa ei kovin pitkälle voi päästä, paitsi omassa ajatusmaailmassa ja senkin maailman rajat pitää joidenkin ylittää tätä pohtiessaan. Omien käsityksieni mukaan räyhähenki on ollut maanpäällä elävänä ihmisenä ja kuollut ennen aikojaan. Syynä voi olla Itsemurha, murha tai yleensä äkillinen kuolema. Tämän henkilön ”sielu” ei ole päässyt niin sanottuun rauhaan eli etenemään, vaan se on jäänyt välitilaan toimittamaan riittejään. Mutta miksi tapaukset kohdistuvat murrosikäisiin tyttöihin, ehkä yksi syy voi olla murrosiän vaihe. Silloin ihmisen hormonit hyrräävät ja ihminen kehittyy, pienellä tytöllä voi olla heikko olo kuukautistenkin takia ja jos senhetkinen elämäntilanne ei ole mikään kehuttava silloin tyttö voi olla helppo kohde, mutta mitä pahat henget sitten haluavat ja hakevat sitä he eivät ainakaan enää voi saada. He voivat kokea sen henkensä kautta ilmiönä mutta eivät tunteena. Tässä tilanteessa voidaan räyhähenkeä yrittää possessoida eli manata, siihen voidaan ottaa meedio avuksi, joka pystyy jollain tasolla kommunikoimaan hengen kanssa ja selvittämään tälle asiat, että henki lopettaisi mellakoinnin ja jatkaisi eteenpäin.
Monet kummitteluilmiöt voidaan helposti selittää mielikuvituksen aikaansaannoksiksi eli hallusinaatioteorian mukaan, mutta poltergeistia ei. Ilmiöt näkyvät yhtä hyvin uskojan kuin epäilijänkin silmään. Sikäli kuin hallusinaatioita ja näkyjä esiintyy, ne ovat poltergeist-ilmiöiden aiheuttamia: kun esine lentää itsestään, ihmismieli liittää helposti mukaan olennon, jonka kädestä heitto on lähtenyt.

Parapsykologiset poltergeistteoriat

Siitä, miten keskushenkilö ilmiöt aiheuttaa, ei tutkimuksella ole vieläkään paljoa sanottavana. Fysiikka ei tunne psyykkistä energiaa, joka voisi muuttua liike-energiaksi ja vaikuttaa aineelliseen ympäristöön. Paremman puutteessa parapsykologit ovat joutuneet olettamaan tällaisen psi-energian olemassaolon (nimi tulee kreikan mieltä tarkoittavan sanan psyche ensimmäisestä kirjaimesta psi). William Roll olettaa, että keskushenkilön ympärille muodostuu psi-kenttä, joka aiheuttaa kummitteluilmiöt. Jos kenttä on samanlainen kuin tunnetut energiakentät, sen tulee heikentyä keskushenkilöstä kauemmas mentäessä. Tällöin olettaisi myös poltergeist-ilmiöiden vähenevän jyrkästi etäisyyden lisääntyessä.
Miamin poltergeist antoi Rollille tilaisuuden testata hypoteesiaan. Miamilaisessa lahjatavaraliikkeessä sattui kaikkiaan 32 ilmiötä, joissa etäisyys liikkuvan esineen ja keskushenkilön välillä oli tarkkaan tiedossa. Roll jakoi ilmiöt kuuteen luokkaan etäisyyden perusteella. 0-1,5 metrin etäisyydellä sattui 10 tapausta, samoin 1,5-3 metrin etäisyydellä. 3-4,5 metrin etäisyydelle osui kahdeksan tapausta, 4,5-6 metrin välille kaksi ja 6- 7,5 metrin sekä yli 7,5 metrin päähän yksi tapaus.
Myöhemmin Roll totesi, että ilmiöt vähenivät tilastollisesti merkittävästi keskushenkilöstä kauemmas mentäessä.
Koska esineiden liikuttaminen niihin koskematta ei ole joka pojan temppu, on luonnollista yrittää etsiä poltergeistin keskushenkilöstä erikoisia luonteenpiirteitä, jotka selittäisivät, miksi juuri hän aiheuttaa ilmiöt. Monia viime vuosikymmenien poltergeistien keskushenkilöitä on tutkittu psykologisin testein ja tulokset ovat olleet samansuuntaisia. Miamin poltergeistin aiheuttajan Julion, 19-vuotiaan Kuuban pakolaisen, keskeisiä luonteenpiirteitä olivat: varhaislapsuuden kasvatus korkeisiin moraalisiin periaatteisiin; arvottomuuden, syyllisyyden ja hylätyksi tulemisen tunteet; yleinen passiivisuus, tyytymättömyys ja välinpitämättömyys; taipumus sanoutua irti omista tunteista, erityisesti aggressiivisuudesta. Tuloksista voitaisiin johtaa päätelmä, että Julion torjuttu aggressio muovautui tiedostamattomalla tasolla sivupersoonaksi, joka ohjasi kiukun psykokineettisiksi purkauksiksi. Koska minun ja muiden välillä ei ole olennaista eroa, oletan että omakin tietoisuuteni on vain maailman osa - vaikka maailma on tietoisuuteni konstruktio! (Schrödinger, s. 127 - 128)

Eli kannattaa katsoa mihin uskoo ja mihin ei. Esimerkiksi: ovatko aaveet vain mielessämme, jos näin on, niin onko kaikki muukin vain mielikuvituksemme tuotetta. Niin helppohan se on sanoa, että ”mitä tuommoisia mietit, selvähän se on, että omena on omena”. Toivottavasti tämä tutkielma avartaa edes vähän käsityksiäsi johonkin suuntaan. Jos kiellät kaikki nämä asiat, et luultavasti niihin törmää, mutta jos kiinnostus on pienikin se avartaa aina maailmankatsomusta.

Kirjoitettu 2003 -> 2004

Lähteet:
Paratermejä - http://members.surfeu.fi/gamma/SuPa/Paratermit_A.htm
Don Juan – Matka Ixlantiin
Voitto Viro – Sielu on suunnaton ihme
Ja muita kirjoja ja kertomuksia joita olen lukenut ja kuullut yhdeksän ikäisestä lähtien.


Eiköhän tämä riitä aluksi... komentoikaa ja kertokaa omia epätavallisia kokemuksia?
(en ole mikään friikki, tuli vain ajatukseksi ottaa selvää asiasta joka ei ole selvä)

[muokattu 18.5.2004 20:51]

Mukavan leppoisa aihe, tulee ihan leiritulet mieleen! :)

Mulla ei ole mitään ”yliluonnollisia” kokemuksia, ts. kokemuksia, joita ei pystyisi järkevästi käsittelemään. Siitä huolimatta on tullut pari kertaa pelästyttyä ihan kunnolla.

Kerran oltiin vaeltamassa partioporukan kanssa. Oltiin hieman eksyksyssä, eikä pidetty erityistä kiirettä - kunnes alkoi tulemaan hämärää ja yllättäen aika kova halu päästä leirintäpaikalle. Me oltiin tuolloin jotain 13 -vuotiaita kaikki, joten siinä sitten alkoi lentämään myös kaikenlainen läppä kaikenlaisesta. Käveltiin polkua eteenpäin, kunnes huomattiin karhunjälkiä maassa. Alkoi jo hieman kuumottamaan. Sitten tulee tosi paha haju. Raadeltu kettuhan se siinä. Yksi porukasta oli hukassa. Jostain kuuluu kun oksia menee poikki. Siinä sitten huudeltiin tyypin nimeä. Yht'äkkiä kuuluu ääni kun joku lähtee tosi lujaa juoksemaan. Siinä vaiheessa oli jo sydän jättänyt muutaman lyönnin väliin. Kyseessä oli kuitenkin ”onneksi” vaan mielettömän iso uroshirvi, joka lähti hyvin maastoutuneena pakoon läheisestä puskasta.

Toisella kerralla me oltiin Tekniikan Museon ”hylätyissä” turbiinihalleissa joskus 90 -luvun alussa, noin 10 -vuotiaina. Niistä kiersi huhua, että siellä käy saatananpalvojia messuissaan. Rikotut ikkunat ja mielikuvituksen lisäämät ”veritahrat” oli omiaan lisäämään tunnelmaa muutenkin pölyisessä ja vanhassa rakennuksessa. Sillon kuumotti kanssa, eritoten kun ilmeisesti vastaavia legendoja kuullut toinen poikaporukka yritti tulla sisälle rakennukseen. Silloin ei naurattanut. Myöhemmin tosin tuli ymmärrettyä, että ne eivät olleet veritahroja, vaan peräisin splättereistä. Kynttilöitä siellä oli, mutta siihenkin vaikutti varmaan se, että siellä oli jonkun sinne jättämät kassit täynnä vanhoja suosikkeja ja mitä lie :)

Myös mummo on onnistunut järkyttämään eräällä tarinalla välirauhan ajalta, jolloin olivat olleet uimassa suhteellisen lähellä rintamalinjaa. Oli mummo hieman järkyttyneenä pinkaissut järvestä ylös, kun setä oli sanonut, että varo ettei ryssä tartu jalasta kiinni.

Edit: Kappalejaot.

[muokattu 18.5.2004 20:55]

kaikki tarinat pelosta ja jostain tuntemattomasta uhasta ovat aina mukavia, tarinat ne kiertää sukupolvien läpi... nuotiolla niitä on nuorena kuullut ja tosiaan pelännyt sydän kurkussa... ja juuri sopivaan aikaan on se laho oksa sieltä puusta pudonnut


Tuossa ohessa on vanha legenda, joka kiertää edelleen:

Kivet

Tunnettu luonnontieteilijä ja kirjailija Ivan Sanderson oli käymässä vuonna 1928 eräällä kumiplantaasilla Sumatralla, missä hän joutui erittäin eriskummallisen tapauksen todistajaksi. Kun kaikki olivat eräänä iltana päivällisen jälkeen koolla verannalla, verannalle alkoi sataa pimeydestä pieniä kiviä. Sanderson kuvaili tapahtumaa seuraavasti:

Talon isäntä kertoi meille, että näitä pieniä kiviä sateli vähän väliä, erityisesti tietyntyyppisinä iltoina, tavallisesti tyynellä säällä, mutta ei välttämättä, erityisen pimeinä iltoina… Kaikki olivat ihmeissään ja suhtautuivat hänen kertomukseensa epäilevästi, mutta sitten isäntämme kehotti meitä merkitsemään kivet haluamallamme tavalla ja heittämään ne takaisin talon takana kasvavaan tiheikköön ja talon ympärille puutarhaan. Isäntä kävi hakemassa työpöydältään liitua, viilan ja lyijykyniä, jotta voisimme merkitä kivet. Naiset käyttivät kivien merkitsemiseen huulipunaa, ja me teimme kiviin kuvioita erilaisilla välineillä. Sitten me heittelimme kiviä joka taholle, lähemmäksi ja kauemmaksi. Lähes kaikki merkitsemämme kivet lensivät takaisin verannalle, jotkut muutaman sekunnin ja jotkut muutaman minuutin kuluttua.

Arvioni mukaan ainakin viitisenkymmentä merkitsemäämme ja pimeyteen heittämäämme kiveä lensi takaisin verannalle… Olen aivan varma, ettei yksikään ihminen pystyisi löytämään niin nopeasti merkittyjä kiviä tiheiköstä, jossa ei ole missään kohdassa pientäkään aukkopaikkaa, ja heittämään niitä takaisin. (William G. Roll, The Poltergeist, 38)

Empä jaksa lukea kokonaan mut sen voin sanoa, että itse uskon aaveisiin jne... olen uskonut siitä asti kun näin kuolleen vaarini koulun käytävällä, tästä muuten on muutamia vuosia aikaa. Olin tuolloin täysin selvä, ei viinaa, ei huumeita. Miksi muuten ihmiset pelkäävät näitä juttuja?

Itse kokeneena etiäisiä ja mm. peurakolarilta niiden ansiosta säästyneenä...Uskon yliluonnolliseen.

uskon kaikkeen minkä näen ja koen

Noit kummitus kokemuksii jne. on jonku verran mut ne on sellasia asioita joita jaan pelkästään toisten ihmisten kanssa jotka ovat samalla aivotaajuudel kuin minä!

Itselleni on tullut vastaan myöskin jonkinlaisia etiäisiä( tai sitten pelkkiä sattumia )
Ollessani 17-vuotias,mulla oli koira jolla oli vielä monta vuotta elinaikaa odottevissa.Eräänä iltana aloin nukkumaan mennessä kelailemaan että,mitä tapahtuu kun rakas koirani joskus kuolee,miten selviän siitä?
Kolme päivää myöhemmin koirani kuoli tapaturmaisesti.
Ikinä ennen en ollut kelannut koirani kuolemaa.
Myös muutamia muita samantapaisia on tapahtunut.
Välillä tulee fiilis kaupungilla kulkiessa että kohta joku tietty henkilö tulee vastaan,ja usein on tullut..

Kaikki voi aina olla myös sattumaa.

[q]peikkotyttö, 30.7.2005 23:42:Välillä tulee fiilis kaupungilla kulkiessa että kohta joku tietty henkilö tulee vastaan,ja usein on tullut..[/q]
Joo mulla tapahtuu just näitä tosi usein. Intuitio myös vahvistuu jos sitä alkaa tosissaan kuuntelemaan :) Mutta mikäli kaikki ihmiset, eläimet, kasvit jne ovat yhteydessä toisiinsa jonkin väliaineen kautta, niin eipä tuo ole mitenkään ihmeellistäkään. Väkisin tulee mieleen että telepatiat yms ovat ihmisen luonnollisia aisteja, jotka olemme unohtaneet yhteiskunnan modernisoituessa.

Aaveista.. mun mielestä ne voivat olla yhtä hyvin myös eläviä ihmisiä, joiden henkiruumis on esim unen aikana lähtenyt liikenteeseen. Jotkut eläimet, esim koirat, ilmeisesti näkevät myöskin jotain mitä ihmiset eivät normaalisti näe. Silmähän ei ole sinänsä kameran omainen laite, vaan tuntoelin joka vastaanottaa värähtelyä. Ihminen kyllä vastaanottaa koko taajuuskaistan mutta aivot eivät jostain syystä normaalisti suostu tulkitsemaan siitä kuin kapean siivun, joten emme tosiaan 'näe' koko todellisuutta. Esim joillain psykedeeleillä tai meditoinnilla taajuusaluetta voidaan vähän venyttää jolloin voi ihan oikeasti nähdä kummallisia juttuja. Aivot kuitenkin loppujenlopuksi päättävät miten värähtely tulkitaan, joten kaikki ihmiset eivät välttämättä edes näe samoja asioita vaikka vastaaottavatkin samaa dataa. Kalakaan ei ilmeisesti näe vettä kuten mekään emme näe happea. Itseasiassa silmiä ei kai edes tarvita näkemiseen, koska useat sokeat ovat pystyneet näkemään maailman ihan oikeanlaisena near-death-experiencen aikana tai huumeiden vaikutuksen alaisena.

Lukihäiriökin johtuu siitä kun aivot olettavat että "tuolla lukee toi tutun näköinen sana" ja renderöivät virheellisen tekstin. Vasta kun ihan oikeasti kunnolla katsoo tekstiä niin huomaa että siinä lukeekin jotain muuta. Joidenkin tutkijoiden mukaan jopa alle puolet näkemästämme on oikeasti nähtyä ja loput aivojen arvailemaa kuvaa. Eli tämän pohjalta ainakin mun on itse helppo uskoa aaveisiin konseptina, mitä tai ketä ne sitten ovatkaan.

[q]peikkotyttö, 30.7.2005 23:42:
Ikinä ennen en ollut kelannut koirani kuolemaa.
[/q]

Tai sitten et ikinä ennen ole jälkeenpäin muistanut sitä, kun olet kelaillut koirasi kuolemaa, paitsi silloin, kun ikävä yhteensattuma loi sille kelailulle kontekstin...

Meidän mökki on sota-aikainen synnytysosasto, siinä on 2 makuuhuonetta ylhäällä ja 2 huonetta alakerrassa. Joka kesä yritän nukkua yksin toisessa niistä huoneista, mutta en yksinkertaisesti pysty koska aina tuntuu, että siellä olisi joku muu mun lisäksi. Serkku oli viime vuonna koiransa kanssa meiän mökillä ja yleensä sen koira nukkuu kiltisti koko yön, mutta ku ne nukku siinä huoneessa se koira vaan haukkui koko yön ja serkku tuli keskellä yötä sinne huoneeseen missä me nukuttiin ja sanoi, ettei se voinut nukkua siinä huoneessa yksin, koska siitä tuntui, että siellä olisi joku muu. Minäkään en kyllä mene ikinä pimeellä sinne ylös yksin.

En sitten tiiä mistä johtuu, mutta vaarini sairasti kauan verisyöpää (tai jotain sellaista) siellä talossa ennen kuin kuoli. Voi tietty myös olla että sota-aikana sinne on kuollut ihmisia tai jotai. HUI! *täh*

Propsit siitä, että jaksoit kirjoittaa noinkin pitkän aloitusviestin ja että kielellinen puolikin on vielä kunnossa. Harmi, ettei sisältö sinällään ollut samantasoista, vaan sisälsi tyypillistä pseudotieteilyä, kuten tuon Schrödingerin lausahduksen laittaminen. "Katsokaa, tunnettu tiedemies on selvästi ihan samaa mieltä!" Muutenkin tuollainen "näitä asioita ei olla todistettu millään tasolla, mutta kyllähän sen jokainen huomaa, että näin sen täytyy sittenkin olla"-sepostelu ei kriittisestä henkilöstä juuri tarttumapintaa saa - etenkin kun koko teksti pitkälti pohjautuu siihen täysin perusteettomaan premissiin, että henkimaailma olisi olemassa jollain tasolla.

Anekdootit taas ovat anekdootteja. Tarvitseeko sitä nyt enää erikseen sanoa, että tällaiset ulkomuistista kerrotut tarinat ovat todistusvoimaltaan nollan arvoisia jopa siinä tapauksessa, että mietitään vain ongelman "loogista rakennetta" (vai miten se nyt menikään).

Edit: *Viilail*

Mielenkiintoinen topic. Itselleni on usein käynnyt niin, että nukkuessani näen unta jonka muistan aamulla, tai oikeastaan muistan jonkun tietyn yksityiskohdan/tapahtuman unesta. Ketä ihmisiä missä asennossa, mitä tavaroita, minkälainen sää. Usein yksityiskohta on ollut mitätön "kuva" jostain tilanteesta. Hassua tässä on se että se tilanne/tapahtuma/kuva on saatanut tulla eteeni jopa 3vk nähdystä unesta.
Kuulostaa mitättömältä (ja sitähän se onkin) mutta olin kerran eräissä Kotibileissä ja kun tulin ensimmäistä kertaa yhteen huoneeseen, kaikki siinä huoneessa oli samanlaista kun eräässä unessani noin viikkoa aikaisemmin. En käytä huumaavia aineita ja muutenkin olen henkisesti terve (kai?*igor*)

uskon kun näen^tm

[q]mkuisma, 31.7.2005 02:39:
Mutta mikäli kaikki ihmiset, eläimet, kasvit jne ovat yhteydessä toisiinsa jonkin väliaineen kautta,
[/q]

Olisiko ilma mitään?

[q]
niin eipä tuo ole mitenkään ihmeellistäkään. Väkisin tulee mieleen että telepatiat yms ovat ihmisen luonnollisia aisteja, jotka olemme unohtaneet yhteiskunnan modernisoituessa.
[/q]

No kyllähän siinä vielä jää selvittämättä se toimintaperiaate. Mikä voisi olla esim. telepatian toimintaperiaate, kun väliaineena on vaikkapa juuri ilma? Entä toimisiko telepatia tyhjiössä?

[q]
Aaveista.. mun mielestä ne voivat olla yhtä hyvin myös eläviä ihmisiä, joiden henkiruumis on esim unen aikana lähtenyt liikenteeseen.
[/q]

Mutta mikäs se henkiruumis sitten oikein on?

[q]
Jotkut eläimet, esim koirat, ilmeisesti näkevät myöskin jotain mitä ihmiset eivät normaalisti näe.
[/q]

Juu. Koirat näkevät vähän erilaisen spektrin, mutta sähkömagneettisesta säteilystä siinä silti vain on kyse.

[q]
Silmähän ei ole sinänsä kameran omainen laite, vaan tuntoelin joka vastaanottaa värähtelyä.
[/q]

Fotoneja.

[q]
Ihminen kyllä vastaanottaa koko taajuuskaistan mutta aivot eivät jostain syystä normaalisti suostu tulkitsemaan siitä kuin kapean siivun, joten emme tosiaan 'näe' koko todellisuutta.
[/q]

Se kapea siivu on valikoitunut kehityksen kuluessa. Nykyisten teknisten apuvälineiden avulla pystymme kuitenkin tarkastelemaan koko spektriä ja 'näkemään' koko todellisuuden tarkemmin kuin se olisi ihmissilmällä ikinä mahdollista.

[q]
Esim joillain psykedeeleillä tai meditoinnilla taajuusaluetta voidaan vähän venyttää jolloin voi ihan oikeasti nähdä kummallisia juttuja.
[/q]

Tai sitten siinä on kyse vain aivojen sekaisin pistämisestä, jolloin ei ole ihmekään, että nähdään kummallisia juttuja.

[q]
Aivot kuitenkin loppujenlopuksi päättävät miten värähtely tulkitaan, joten kaikki ihmiset eivät välttämättä edes näe samoja asioita vaikka vastaaottavatkin samaa dataa.
[/q]

Esimerkkinä tästä vaikkapa värisokeat. Tunnetteko tekin ilmassa leijuvan mystiikan?

[q]
Kalakaan ei ilmeisesti näe vettä kuten mekään emme näe happea.
[/q]

Ei ihminenkään sitä vettä välttämättä havaitsisi, jollei se häiritsisi ihmisen silmän toimintaa (veden optiset ominaisuudet ovat aavistuksen erilaisia kuin ilman, se sisältää usein epäpuhtauksia ja se monesti ärsyttää ihmisen kosketusherkkiä silmiä). Mistä muuten tiedät, mitä kalat näkevät?

[q]
Itseasiassa silmiä ei kai edes tarvita näkemiseen, koska useat sokeat ovat pystyneet näkemään maailman ihan oikeanlaisena near-death-experiencen aikana tai huumeiden vaikutuksen alaisena.
[/q]

Voi, kyllä niitä tarvitaan. Näkeminen on esineistä heijastuvien fotonien vastaanottamista ja jos näitä fotoneja vastaanottava elin (silmät + hermosto + tarpeellinen osa aivoista) ei toimi, niin silloin ei yksinkertaisesti nähdä. Koska fotonit tulkitaan aivoissa, niin aivoja manipuloimalla voidaan synnyttään ihmisen mielessä näköilmiöitä, mutta jotta näillä olisi mitään yhteyttä ympäröivään maailmaan, niin manipuloinnin täytyisi vastata täysin tuota fotonien tarjoamaa ärsykettä.

[q]
Lukihäiriökin johtuu siitä kun aivot olettavat että "tuolla lukee toi tutun näköinen sana" ja renderöivät virheellisen tekstin. Vasta kun ihan oikeasti kunnolla katsoo tekstiä niin huomaa että siinä lukeekin jotain muuta.
[/q]

Kysypä näiltä palstan lukihäiriöisiltä, että onko se sittenkään ihan noin helppoa, että kun "ihan oikeasti kunnolla katsoo tekstiä, niin huomaa, että siinä lukeekin jotain muuta". Veikkaan vastauksen olevan jyrkkä ei.

[q]
Joidenkin tutkijoiden mukaan jopa alle puolet näkemästämme on oikeasti nähtyä ja loput aivojen arvailemaa kuvaa. Eli tämän pohjalta ainakin mun on itse helppo uskoa aaveisiin konseptina, mitä tai ketä ne sitten ovatkaan.
[/q]

Mitä jos nimenomaan haamut ovat sitä "arvailemaa kuvaa"? Uskotko silloinkin?

Mä en oo ihan varsinaisesti mitään kummituksia/aaveita nähnyt mutta uskon niihin kyllä ihan täysin.

Itselläni ei ole muita outoja juttuja käynyt, kuin se että näen usein enneunia. Siis ei vähän asiaan viittaavia, vaan näen täysin sen mitä tulee tapahtumaan. Muistan unen aamulla heti kun olen herännyt, mutta unohdan sen sitten ja se muistuu mieleen vasta kun se "uni käy toteen".
Ensimmäisen unen näin kun olin 7v. Meidän koira oli kuollut ja se haudattiin pihallemme. Unessa näin kun minä ja veljeni luettii uutta akkaria ulkona portailla ja mutsi pesi autoa. yhtäkkiä sen meidän koiran haudalle ilmestyi musta koira joka alkoi kaivaa sitä hautaa. Me broidin kanssa lähdettiin jahtaamaan sitä ja se vaan hävisi metsään. Kerroin tän unen äidilleni aamulla. Ja myöhemmin samana päivänä me luettiin akkaria portailla ja se koira tuli.... :/ Pelästyin aika paljon sitä asiaa ja siks mä varmaan muistan ton unen niin hyvin viel tänä päivänäki.

[q]Kirtar, 31.7.2005 14:25:
En käytä huumaavia aineita ja muutenkin olen henkisesti terve (kai?*igor*)
[/q]

Se nyt ei valitettavasti ole tae mistään, sillä ihmismieli on kaikkea muuta kuin luotettava.

[q]Displacer:
uskon kun näen
[/q]

Ei kannata välttämättä uskoa silloinkaan.

mä kyllä uskon ja pelkään.

Katoin kerran yhen leffan tai dokkarin siitä miten saadaan selville jos talossa kummittelee.. se oli todella mielenkiintoinen kaikin puolin ja hämärä... Ja sen selvyyden sai sillä tavalla, että asentaa ympäri taloa mikrofoneja ja sitten laittaa nauhurin nauhottomaan normaalisti todella kovalla ja tietyllä taajuudella (en muista miksi tätä kutsuttiin)... niin sieltä pitäis kuulua ääniä/lauseita/puhetta... mut mahtaakohan olla totta ja näitä pätkiä on myös netissä... mut kaikkee voi huijata... Kaveri on tähän paremmin tutustunu ja kertos siitä mulle kanssa... ken tietää ja ken uskoo..

Epailijan oli taas pakko tulla sabotoimaan tääkin topik

"Other man's reality is other man's nonsense"

[q]mkuisma, 31.7.2005 15:30:
Epailijan oli taas pakko tulla sabotoimaan tääkin topik
[/q]

Kriittisyyden, perusteluiden ja asioiden ajattelemisen loppuun asti peräänkuuluttaminen on sinusta keskustelun sabotointia? serotonotia lainatakseni: "Just".