Naamat vaihtuneet
Mystistä, luulin jo eilen kirjottaneeni tän mut ei löydy enää ketjua mistään. Näinköhän olisin jo moderaattoreiden mustalla listalla, ihmettelinkin jo että kyllä kestää. Tai todennäköisemmin sunnuntai-illan virkeydellä ja valppaudella postasin sen jonnekki muropaketin chattiin*ding*. No ihmettelin vain kun katselin tuossa kuvia viimeaikaisista tapahtumista eikä meinaa tuttuja naamoja näkyä enää juuri ollenkaan*täh*. Itse en ole käynyt koko vuonna kuin harvoissa/välttämättömissä kemuissa, vaikka aikaisemmin tuli joka viikonloppu johonkin bileisiin eksyttyä. Ja silloin noita otoksia silmäillessä tai paikan päällä tunsi suuren osan ainakin ulkonäön perusteella, samat naamat bileet vain vaihtu *nauru*. Mutta kattelin näitä tuoreimpia kuvia niin kovin vieraalta näytti, olisi voinut olla eri kaupungista. Ehtiikö vajaassa vuodessa porukka siinä määrin vaihtua toisten kyllästyessä ja toisten tullessa täysi-ikäisiksi ettei ketään enää tunnista vai kuvittelenko vain? Ainakin tuntuu että omista tutuista, jotka vielä vuosi takaperin oli itsestään selvyytenä joka viikonloppu menossa, tuntuu huomaamatta useimmilla vaihtuneen muualle intressit ja pitkät viikonloput jääneet vähemmälle heilläkin. Vuoden biletarjontako yht\'äkkiä muuttunut erityisen nihkeäksi kun tällä tavalla ihmiset näyttää kyllästyneen ja viettävät muissa merkeissä viikonloppunsa.
Ehkä nuo kuvien ottajat eivät ole niitä sinun kaveriesi kavereita. Eli sun kaveris on edelleen kemuissa, mutta ne eivät vaan pääse noihin kuviin.
[q]Sirpale:
Mystistä, luulin jo eilen kirjottaneeni tän mut ei löydy enää ketjua mistään. Näinköhän olisin jo moderaattoreiden mustalla listalla, ihmettelinkin jo että kyllä kestää. Tai todennäköisemmin sunnuntai-illan virkeydellä ja valppaudella postasin sen jonnekki muropaketin chattiin*ding*. No ihmettelin vain kun katselin tuossa kuvia viimeaikaisista tapahtumista eikä meinaa tuttuja naamoja näkyä enää juuri ollenkaan*täh*. Itse en ole käynyt koko vuonna kuin harvoissa/välttämättömissä kemuissa, vaikka aikaisemmin tuli joka viikonloppu johonkin bileisiin eksyttyä. Ja silloin noita otoksia silmäillessä tai paikan päällä tunsi suuren osan ainakin ulkonäön perusteella, samat naamat bileet vain vaihtu *nauru*. Mutta kattelin näitä tuoreimpia kuvia niin kovin vieraalta näytti, olisi voinut olla eri kaupungista. Ehtiikö vajaassa vuodessa porukka siinä määrin vaihtua toisten kyllästyessä ja toisten tullessa täysi-ikäisiksi ettei ketään enää tunnista vai kuvittelenko vain? Ainakin tuntuu että omista tutuista, jotka vielä vuosi takaperin oli itsestään selvyytenä joka viikonloppu menossa, tuntuu huomaamatta useimmilla vaihtuneen muualle intressit ja pitkät viikonloput jääneet vähemmälle heilläkin. Vuoden biletarjontako yht'äkkiä muuttunut erityisen nihkeäksi kun tällä tavalla ihmiset näyttää kyllästyneen ja viettävät muissa merkeissä viikonloppunsa.
[/q]
En tiedä miten pitkällä aikavälillä olet seurannut
henkilöiden vaihtuvuutta, tai oletko käynyt vain
yksittäisten rajattujen genrejen bileissä/klubeilla.
Jotkut ihmiset kun iän hieman karttuessa
siirtyvät yhdentyyppisistä bileistä toisentyyppisiin.
Kaupungissamme on kuitenkin joka viikonloppu
vähintään kolme erilaista klubia ja eri genrejä
on varsin kattavasti tarjolla, joten tuntien ihmisten
halukkuuden kokea jotain vähän erilaistakin välillä
ei ole mikään ihme ettet ole samoihin ihmisiin välttämättä
aina törmännyt. Itse käyn vähän erityyppisissä
tapahtumissa eri viikonloppuina genreen katsomatta
ja törmää usein tuttuihin jotka nyttemmin ovat siirtyneet
käymään esim. psyke- tai junkkabileissä eivätkä juuri muita
edes harrasta enää.
Kyse saattaa siis vain olla oman perspektiivisi
auheuttamasta optisesta harhasta
[muokattu 15.12.2003 16:04]
jos sä kuvittelet niin sitten meitä on kaks...mäkään en oikein tunnista enää ketään, kun oon ollu pienellä breikillä vajaan vuoden verran...ennen sai moikata tuttuja muutaman metrin välein, nyt jos lähtee yksin bailaa niin ei enää löydäkään niitä tuttuja enää niin helpolla...no onneks voi aina tehdä uusia tuttavuuksia
kyllä omasta mielestäni ainakin omasta kaveri/ystävä piiristä ovat edelleen samat naamat bileissä tosin jotkut ovat vaan vaihtaneet genreä bileiden suhteen. Musiikki maku kehittyy ja se on odotettavaa.
Itse kanssa olen käynyt eri genrejen bileissä ja tutustunut sitä kautta erilaisiin tyyppeihin, ja kyllä näyttäis olevan suurin osa vielä mukana
no mun mielestä bileis on vaa aina ne samat naamat
ei tuu nykyään paljoo enää käytyy bileis ku sitä samaa vanhaa vaa koko ajan
tottakai o uusii naamojaki kehissä ja jotkut vanhat on jääny pois mut suurimmalta osalta ni bileissä on aina samoja tyyppejä
Ei ehkä ihan vielä vuoden sisällä mitään hirveätä muutosta ole tapahtunut, mutta jos miettii esimerkiksi 3-4 vuotta taaksepäin, niin siinä ajassa on jo tosiaan kasvoja aika paljon vaihtunut. Joskus sitä oikein rupeaa miettimään kuinka todella monia vielä muutama vuosi sitten aktiivisesti bileissä käyneitä ei enää nykyään ole näkynyt ollenkaan.
Osittain se saattaa tietysti johtua optisesta harhasta, eli siitä että ei käy samoissa bileissä kuin he. Mutta siltikin veikkaisin että iso osa em. henkilöistä on lopettanut hommat tykkänään.
Ainakin omalla kohdalla biletys on vähentynyt runsaasti. Suurimmaksi osaksi rahan takia. Kun rahat on loppu on vaikea bilettää *uuh*. Silloin tulee helposti ”karsittua” joukosta pois kaikki muut paitsi ns. välttämättömät bileet. Viime vuoteen verratuna tää vuosi on tuntunut todella hiljaselta, tosin sehän ei oo kiinni ku ittestä mihin lähtee.
ite oon käyny bileissä vasta pari vuotta.. en oo viel törmänny tohon ?ongelmaan? mut imo ei sitä kannata jäädä murehtimaan et porukka ja frendit katoaa, niit on kiva sit taas tavata pitkän ajan jälkeen
Ite ainaki vähentäny bilettämistä huomattavasti, mut samat kantanaamat siel yleensä näkyy, riippuu tosin genrestä tietenki, mut hirveesti tullu väkee lisää *ding**hikoil* mut eiköhän se oo aika normaalia että väki vaihtuu.